Heikki Sairanen

Category: Yleinen

  • Tyhmä lausunto paljastaa yllättävän paljon

    ”Jossakin vaiheessa tässä maassa on pakko hyväksyä sellainen periaate, että yrittämisen arvot ovat tärkeämpiä kuin ympäristön arvot” – Jyrki Mäkynen, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, Kokoomuksen valtuutettu

    ”Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Muunlainen liitto on seksiliitto”, Pentti Oinonen, Perussuomalaisten kansanedustaja

    Yllä kuvatun kaltaiset lausunnot ovat sellaisia, että ne varmaan revitään sosiaalisessa mediassa riekaleiksi. Mutta toisin kuin useat sosiaalisen median kohuja aloittavat lausunnot, on kummatkin annettu ihmisten toimesta, joilla pitäisi olla valtaa ja vastuuta. Molempien lausujien kuvittelisi myös osaavan miettiä viestintäänsä jonkin verran.

    Oinonen on tietenkin tunnettu höpisijä. Jopa Soini myönsi asian kirjassaan. Siitä huolimatta Oinosella on yksi ääni tämän viikon tasa-arvoisen avioliittolain äänestyksessä. Miehen lausunto kuvaa hyvin sitä millaisista keskusteluita ja ajatuksia perussuomalaisten taustajoukoissa käydään. Siellä tasa-arvoinen avioliitto liittyy äklöön (mutta salaa niin kiehtovaan!) miesten väliseen seksiin ja sillä selvä. Yleensä keskustelut jäävät sinne jonnekin saunailtoihin ja julkisuudessa sitten käydään keskustelua ikiaikaisista instituutioista, miehen malleista ja muusta melkein salonkikelpoisesta. Oinonen unohtaa, että ihan heteroavioliitossakin kerrotaan ihmisten harrastaneen seksiä ja se, että heteroiden parissakin on kaikenlaisia järjestelyitä avoliitoista alkaen.  Nämä seikat ovat ilmeisiä ja lausunnon komiikka on ilmeistä kaikille perussuomalaisen kuplan ulkopuolisille.

    Mäkysen lausunto on varmaan salonkikelpoisempi. Se kuullaan varmaan talousherrojen kabineteissa tasaisin väliajoin. Se on kuitenkin hyvä osoitus siitä, miten pihalla Suomen yrityselämän johtajat ovat maailman trendeistä. Maailmalla puhdas teknologia myy. Suomenkin yrityksistä aika monet tekevät ekologisesti kestävällä pohjalla paljon rahaa.

    Suomen yrittäjien pitäisi varmaan muistaa yrittäjiä, vaikka he pystyttäisivät työkseen tuulivoimaloita tai jos yritysten moottorit menisivät kaupaksi pääasiassa rikkidirektiivin vuoksi. Suomessa on kuitenkin setäkuplia, joissa ympäristöteknologia on kummallinen outous. Kunnon setä luottaa siihen, että ympäristöteknologia menee pian ohi niin, että päästään taas laskemaan paskat jokiin ja polttamaan hiiltä. Mäkysen on helppo unohtaa se, miten heikko ympäristösäätely mahdollisti viime vuosien suurimman yrityskatastrofin – Talvivaaran.  Talvivaara on hyvä muistutus siitä, että ympäristö asettaa ehdot, minkä sisällä ihminen toimii. Tiukemmalla säätelyllä olisi tältäkin tuholta säästytty. Ilman hyvää ja kansainvälisesti vertailukelpoista ympäristösäätelyä, on turha odottaa hyviä kotimarkkinoita ja sieltä saatavia referenssejä. Ympäristösäädökset ovat hyvän yrityksen apu.  Mäkysen kuplassa näitä viestejä ei edes kuule.

    Ihan hyvä ohje poliitikkojen seuraamiseen on lukea heidän puheitaan ja kirjoituksiaan. Niistä paljastuu yleensä aina välillä se, mitä poliitikot oikeasti ajavat. Mutta itse poliitikkojen puheiden lisäksi kannattaa tutkia myös politiikkoja lähellä olevien piirien puheita ja puhetapoja. Mäkysen puhe on varmasti Kokoomuksessa tavallista ja Oinosen perussuomalaisissa. Ja siinä on se, mitä näin älyvapaista lausahduksista tosiasiassa voidaan päätellä.

    Kuvalähde: LOL by Eric Heunthep, CC BY-SA 2.0

    Copyright: CC BY-SA 2.0

  • Puhe Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 22.11.2014

    Vaihteeksi tällaista tunnelmointia…

    myrsky nousee

    Hyvä puoluevaltuuskunta,

    Olen jostain syystä saanut nukuttua vähän huonosti viime aikoina.

    Yhtenä yönä heräsin miettimään suuren elokuvaohjaaja Werner Herzogin erästä lausahdusta. Herzog oli juuri tehnyt kansanvalistusdokumentistaan tekstaamisesta auton ratissa (spoiler alert: ei ole hyvä idea tekstata ja ajaa). Mutta se mitä jäin miettimään oli, kun vanha elokuvavelho sanoi haastattelussa: “Näen jotain sivilisaatiossa, joka on tulossa pahantahtoisesti ja voimakkaasti meitä kohti.”

    Perinteiset syvän vihreät voivat tietenkin sijoittaa tuon jonkin pahantahtoisen tilalle monta kriisiä. Väitän, että se kriisi voi olla syvällisempikin.

    Politiikka on unelmointia. Unelmointia paremmasta yhteiskunnasta. Unelmointia arjen vaikeuksien voittamisesta. Unelmointia siitä, että seuraavan polven ei tarvitsisi miettiä aseita ja saasteita, unelmointia siitä, että seuraava polvi saisi tehdä taidetta tai tiedettä, jos niin haluaa.

    Messukeskuksen Slush tapahtuma keräsi ison joukon poliitikkoja imemään sitä intoa, mitä nuorista yrittäjistä irtoaa. Ja miksi ei irtoaisi? Startup on lupaus sijoituksen hyvästä käytöstä. Sijoitus on eräänlainen unelma.

    Vasemmiston politiikka on onnistuessaan aina ollut hyvä unelma. Oikeisto selviää eilisen arjella ja oikeistopopulismi tarvitsee viestinsä tueksi painajaisia.

    Unelmat voivat olla höttöisiä. Meidän politiikkamme unelmien pitää olla siksi vaalikauden mittaisia.

    Unelmat voivat olla liian kauas ja liian väärin kurkottavia kuten totalitääristen valtioiden taustalla olevat utopiat. Meidän unelmien pitää olla rakentavia, avointa yhteiskuntaa kunnioittavia.

    Itse olen lopulta alkanut pelkäämään sitä, että olemme lopettaneet unelmoinnin. Se on minusta se Herzogin jokin joka tulee pahantahtoisesti meitä kohti: Unelmien loppu.

    Kiina ohittaa Yhdysvallat suurimpana tieteen ja kehityksen rahoittajana 2020 mennessä. Eurooppa on ohitettu jo ajat sitten. Ikävästi sanoen meidän unelmamme loppuvat nykyään kännykkäappeihin ja dollarimerkkeihin. Sellaisetkin unelmat voivat olla hyviä, mutta ne eivät yksin riitä.

    Meillä puolueena on unelmia. Meidän unelmamme ovat kuten huomenna hyväksyttävä koulutuksen korjauspaketti: uskottavia ja tarkasti määriteltyjä. Meidän unelma on ihmisestä, joka kääntää luonnon vihollisesta ystäväksi. Meillä on hyvä unelma. Jos unelmat kuvataan ja niihin uskotaan vaalikentillä, löytävät äänestäjät meidät vaaleissakin.

    Enemmän luotaimia komeetoille. Enemmän tutkijoita etsimään jotain mitä emme vielä tiedä. Enemmän hyviä kouluja. Enemmän hyviä sairaaloita. Parempaa sosiaaliturvaa. Ei hätäisiä tutkintoja, vaan hyviä työpaikkoja valmistuville.

    Eurooppa on ollut leikkauspolitiikan vuoksi nyt pidempään talouskurimuksessa kuin Suuressa lamassa. Lamat eivät pohjimmiltaan juuri muutu. Tässäkin lamassa ainoa pelättävä asia on pelko itse. Pelko estää unelmat, mutta unelmat estävät pelon. Vihreiden unelmien pitää voittaa pelko.

  • Paniikin paikka

    Don't_Panic_Badge

    Keskusta ja Perussuomalaiset ovat nyt puheenjohtajiensa suulla luvanneet leikata kymmeniätuhansia virkamiehiä. Keskustan Sipilä toisti presidentti Sauli Niinistön vuoden alussa popularisoiman virheen julkisen sektorin osuudesta BKT:hen ja toisti sen siitä huolimatta, että lukuisat kirjoittajat korjasivat alkuvuodesta presidenttiä. Puolueena Kokoomus on asiaa sivunnut lähinnä Stubbin puheissa, joissa on kerrottu halusta vähentää veroja ja pienentää julkisen sektorin kokoa.

    On paniikin paikka. Tällä hetkellä näyttää lähes varmalta, että vähintään kaksi seuraavan hallituksen pääpuoluetta löytyy kolmikosta Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus. Saattavatpa hyvinkin löytyä hallituksesta kaikki kolmekin ja SDP:n melko kova lukukausimaksujen ajaminen osoittaa, että vasemmistoonkin voi olla vaikea luottaa.

    Ensi kevään eduskuntavaalien agenda alkaa olla asetettu. Vaaleissa tullaan taistelemaan siitä, miten toimintakyvytön Suomen julkisesta sektorista tehdään tämän nykyisen talouskurjimuksen varjolla. Harhautuksiakin tullaan näkemään, mutta oleellisin kysymys on, mikä on julkisen sektorin järkevä koko.

    Olen ollut politiikan suhteen harvoin niin pessimistinen kuin juuri nyt. Kataisen ja Stubbin hallitukset eivät ole olleet mitään erityisen hyviä. Erityisesti valtion talouden kehysten yhdessä sovitut miljardien leikkaukset olivat täysin kohtuuttomat ja Rinteen tuomat pienet laastarit olivat kaikki käyttistä mutta samalla riittämättömiä. Siitä huolimatta pelkään, että Kataisen jengi jää vain pieneksi reunahuomautukseksi suomalaisen leikkauspolitiikan historiassa, jos Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat niskan päällä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

    Huoleeni on vähintäänkin kaksi syytä:

    1. Suomen oikeistopuolueet ovat päättäneet lähteä hakemaan kansan tukea todella tiukalle leikkauspolitiikalle. Eivät he toki leikkauksia hae kouluihin ja sairaaloihin, vaan tulilinjalla ovat “virkamiehet”, mutta ei tarvitse kovin paljoa katsoa julkisen sektorin rakennetta, niin tulee selväksi, että todellinen leikkaaminen on aikalailla mahdoton toteuttaa ilman koulutukseen tai terveydenhoitoon koskemista. Viime päivät on puhuttu leikattavista työpaikoista ja se osoittaa, että tulilinjalla on nimenomaan peruspalveluiden leikkaaminen. Sosiaaliturvastahan ei nimittäin saa irti kuin pääasiassa euroja.
    2. Oikeistopuolueet ovat myös lähteneet huutokilpaan veroaleista. Pari päivää sitten luin Sipilän “miettivän” perintöveron poistamista. Stubb on linjannut tuloveroalen puolesta ja erityisesti rikkaiden osalta – tietenkin.

    Suomen oikeisto ei ole mennyt vaaleihin näin kirkkaan linjan kanssa kertaakaan kymmeniin vuosiin. Linja on yksinkertaisesti leikkausten ja veroalejen linja. Kataisen Kokoomus yritti aina vaaleissa hakea tukea myös vasemmalta. Enää ei Kokoomus kalastele vasemmalta. Demarit ovat kai niin kanveesissa, että äänien kalasteluun ei ole tarvetta ja eipä lukukausimaksuja ajavista demareista taida löytyä kovin vahvaa aatteellista vastarintaa millekään. Tällä kertaa haetaan kirkasta mandaattia toteuttaa Kokoomuksen ideaaliyhteiskunta. Siinä on heikko julkinen sektori, kova rikkaiden tsemppaus ja muulla ei niin kauheasti ole väliä.

    Jos tästä haluaa jotain hyvää löytää, vaaleihin on vielä aikaa ja paljon ehtii tapahtua. On kuitenkin selvää, että meidän toimivasta julkisesta sektorista välittävien on aika alkaa pitää meteliä.

    Minä uskon yhteiseen valtioon. Minä uskon valtioon, joka auttaa tiukassa paikassa. Minä uskon valtioon, jonka avulla pienellä rahalla saadaan suuri hyöty. Minä uskon valtioon, joka voi yhdistää enemmän kuin jakaa. Minä uskon siihen, että yhdessä olemme enemmän kuin yksin. Ja minä uskon, että kaikki eivät ole unohtaneet valtion roolia nykyisenkään tasoisen rikkauden luonnissa, vaikka joku yksittäinen sääntely vituttaisikin.

    Demokraattisen valtion paras ominaisuus on, että se voidaan korjata, joten korjataan se. Koska perustuksissa ei ole vikaa, riittää se, että valtiosta huolehditaan sen purkamisen sijaan.

    Nyt on aika etsiytyä jonkun hyvän tyypin eduskuntavaalikampanjatiimiin. Panoksia on kertynyt pöytään jo iso pino ja ne tuskin laskevat ennen vaaleja. Meidän kuolevaisten on hyvä muistaa, ettei tarvitse olla itse ehdolla ollakseen merkittävä vaaleissa. Toimia vaan pitää juuri nyt. Se yksi ääni ei nimittäin vielä liikuta politiikan mannerlaattoja, mutta kaverien, tuttujen ja tuntemattomien äänillä voidaan syntyä suurta liikettä. Hyvien ehdokkaiden tukeminen on paljon suurempaa vaikuttamista kuin äänestäminen.

    Suomen suunta on huolestuttava. On aika paniikkiin. Mutta sen vähän hellitettyä, pitää toimia.

    Kuvalähde: Don’t Panic Badge by Jim Linwood, CC BY 2.0

  • Kirjoitus Aamulehdessä tieto- ja viestintätekniikan käytöstä

    Kirjoteltiin Jarmo Vitelin kanssa Aamulehteen. Teksti on julkaistu tämän päivän lehdessä otsikolla Puheenaihe: Luoko tietotekniikka epätasa-arvoa kouluihin?

  • Miksi puolueita on?

    Varsin moni ihminen suhtautuu nihkeästi puolueisiin. Puolue on sopivan epäpersoonallinen organisaatio, jolla on kokoa sen verran, että katon alle mahtuu väistämättä sen verran erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä, että sen joukoista voi tyypillisesti poimia itseä läheistä pohdintaa ja siitä valovuosien päässä olevaa ajattelua.

    Puolueista ei kuitenkaan päästä eroon. Syy on lopulta varsin yksinkertainen. Maita johdetaan edustuksellisissa demokratioissa lopulta siten, että pienehkö joukko kansaa edustavia ihmisiä äänestää sarjan äänestyksiä. Äänestyksissä joukko äänestää puolesta tai vastaan ja asiat etenevät tai ne torjutaan. On oleellista ymmärtää, että äänestyksiä on paljon – kyseessä ei ole yksi peli vaan sarja pelejä. Ja sarjassa pelejä kannattaa asioiden läpiviemiseksi liittoutua.

    Jos minä haluan jalkapallokentän ja en välitä juuri muusta ja sinä haluat jääkiekkohallin ja et välitä juuri muusta, on minun aika houkuttelevaa liittoutua sinun kanssa siten, että molemmat äänestävät jääkiekkohallin ja jalkapallokentän puolesta. Tämän jälkeen meillä onkin jo kasassa jonkinlainen protoasteen puolue.

    Aika merkittävä osa poliittisista mielipiteistä syystä tai toisesta on yhteydessä toisiin mielipiteisiin. Esimerkiksi on konservatiivisuus tarkoittaa varsin usein konservatiivisuutta varsin laajassa joukossa kysymyksiä. Osa näistä eroista on varmaan puoluerakenteen synnyttämää, mutta osa voi olla tavallaan vanhempaa perua.  Yhteinen maaperä on siis varsin monenlaisia puolueita varten olemassa ehkä jopa luonnollisesti.

    Puolueet ovat siis edustuksellisen demokratian ytimestä suoraan seuraava asia. Puolueille kuitenkin suodaan myös sen jälkeen lisävaltaa. Suomessa kuten monessa muussa maassa vaalilistat kootaan puolueiden kautta ja puolueille ohjataan julkista rahaa puoluetuen muodossa. Puolueiden vallan määrästä voi syystä olla eri mieltä, mutta niistä ei tosiasiassa pääse eroon, ellei myllerrä järjestelmäämme aikalailla kokonaan uusiksi.

    Kuvalähde: Carcassonne Men by David Goehring, CC BY 2.0

  • 6 syytä, miksi sääntelyn purkamisesta vouhotetaan liikaa

    Stamp Stempel by Christian Schnettelker

    Kukaan ei puolusta missään turhaa sääntelyä.  Turha sääntely on turhaa. Sääntelyn vastustaminen on kuitenkin nykyisellään kovin suosittu poliittinen tavoite. Alla on listattu muutamia syitä, miksi sääntelyn vastustaminen ei ole niin iso juttu kuin monet kuvittelevat.

    1. Sääntelyn vähentäminen parantaa yrittäjän asemaa paljon vähemmän kuin luullaan.

    Monet puolustavat sääntelyn vähentämistä yrittäjän auttamisella. Näissä puheissa vain unohtuu se, että byrokratia ja sääntely koskevat tyypillisesti kaikkia alan yrittäjiä. Byrokratiasta tulee työtä ja kuluja, mutta niin tulee kilpailijoillekin ja kustannukset voi usein siirtää kuluttajille. Merkitys on tietenkin suurempi kansainvälisesti kilpaillulla alalla, minkä vuoksi kansainvälinen sääntely saattaisi usein olla aivan yhtä perusteltu tavoite kuin sääntelyn vähentäminen.

    2. Suuri osa hassuimmasta sääntelystä on melko lailla ilmasta.

    Onko tähtisadetikkujen kieltäminen alle 18-vuotialta tarpeellista? Tuskinpa. Onko tähtisadetikkujen kieltämisestä hirveän paljon haittaa kansantaloudelle? Tuskinpa. Samaa voi sanoa vaikkapa kuntien velvollisuudesta tarkastaa solariumeja. Missään ei tosiasiassa ole armeijaa solariumin tarkastajia ja ehkä pieni mahdollisuus valvontaan pistää jonkun huolehtimaan solariumistaan tai sitten ei, mutta ei niiden valvontaan myöskään kulu oikein mitään rahaa.

    3. Sääntelyn vastustamisen vimma tuntuu olevan kovin valikoivaa.

    Kokoomuslaiset ajavat sääntelyä alas kovalla tohinalla, joten otetaan heidät erityistarkasteluun. Kokoomuksen tarkoittama vähennettävä sääntely on kuitenkin enemmän tai vähemmän rikkaiden ihmisten elämää rajoittava sääntely. Harvempi kokoomuslainen puhuu vastaan vaikkapa työttömien pakottamista töihin, vaikka siinähän on kyse hyvin paljon ihmisten vapauteen kohdistuvasta säädöksestä, joka aiheuttaa huomattavan absurdeja tilanteita yksittäisille ihmisille. Kokoomukselle käy myös palvelualoite, joka pakottaisi jokaisen palvelun yhteydessä tarkastelemaan myös yksityisiä palveluntarjoajia. Käytännössä kyseessä on säädös, jonka tavoitteesta voi toki olla montaa mieltä, mutta ensi alkuun siinä lisääntyisi byrokratia. Ja julkisista kannanotoista päätellen ilmeisesti toimeentulolla ostetun lastenrattaiden ostokohteitakin haluttaisiin säädellä tarkemmin.

    4. Yksinkertainen sääntely ja kaikissa tapauksissa täydellinen sääntely ovat usein ristiriitaisia tavoitteita.

    Usein samat ihmiset, jotka valittavat sääntelyn ongelmista yksittäisissä tilanteissa, valittavat myös siitä, että lait ja säädökset ovat pitkiä ja monimutkaisia. Lakien ymmärrettävyys onkin tärkeä asia. Toisaalta jos meillä on yksi säädös, jota soveltaa reilu 5 miljoonaa ihmistä hyvin erilaisissa tilanteissa, väistämättä joskus päästään tilanteeseen, jossa säädös tuntuu liioittelulta. Päättäjille tulee nyt valinta eteen: tehdäänkö selväksi, että tähän yhteen tapaukseen säädöstä pitää soveltaa eri tavoin tai jotenkin joustavasti vai päätetäänkö, että muutamat poikkeukset eivät häiritse itse päätavoitetta. Jos päätetään täsmentää toimintakenttää, tulee herkästi lisää säädöstekstiä. Jos päätetään elää epätäydellisyyden kanssa, saadaan ammuksia sääntelyn vastustajille.

    5. Monet tarinat absurdista sääntelystä ovat urbaaneja legendoja.

    On tietenkin paljon tarinoita sääntelyn ongelmista, jotka ovat totta. On myös paljon tarinoita sääntelystä, joita on väritetty tai joissa ei ole juuri totuuden siementäkään. Onpa myös joitakin juttuja sääntelystä, jossa säädös on ehditty jo korjata. Esimerkiksi Aamulehti kertoi jokin aika sitten, että Pirkkalassa ei saanut myydä raakamaidosta tehtyä pullaa tietyissä liiketiloissa. Myöhemmin selvisi, että oikeastaan nykyään saisi myydä. Tämä ei näytä estävän ihmisiä levittämästä totuutena tarinaa sääntelyn tuhoavasta vaikutuksesta pullabisnekselle.

    6. Sääntelyn vähentämisen ohessa voi mennä myös toimivaa sääntelyä.

    Oletko koskaan saanut ruokamyrkytystä? Jos asia on tuttu, varmasti haluat sitä välttää. Jos taas et, voit kiittää asiasta elintarvikealan sääntelyä. Suuri osa sääntelyn kohteista olevista haitoista on sellaista, ettei siihen törmää elämässä enää siksi, että sääntely toimii. Hyvä sääntely on melko näkymätöntä, mutta voi silti esimerkiksi aiheuttaa kustannuksia jonkin elinkeinon harjoittajille. Pystymmekö me ruokamyrkytystä mielellään jatkossa välttelevät pitämään puoliamme intressiryhmiä vastaan? Toivottavasti, mutta se vaatii myös ymmärrystä sääntelyn tavoitteille.

     

     Ja silti…

    Vastustan monenlaista sääntelyä: Haluan viinit Alko-nimiseltä osastolta ruokakaupan viiniosastolle. Haluan sosiaaliturvaan vähemmän säädöksiä ja lisää joustoa perustulon tapaan. Haluan vapaammat aukioloajat muillekin kuin huoltoasemille. Haluan valtion eroon kirkon toiminnasta ja haluan kirkon eroon valtion toiminnasta – uskon asiat olkoon jokaisen omia juttuja ilman erillistä sääntelyä. Haluan eroon asuntorakentamiseen liittyvistä pakoista rakentaa parkkipaikkoja. Haluan, ettei naimisiin meneminen kariudu siihen, että puolison sukupuoli on sama kuin itsellä.

    Vastustan kuitenkin yksisilmäistä hyökkäystä kaikkea sääntelyä vastaan. Abstrakti sääntelyn vastustaminen ei auta oikein mitään eikä sääntelyä tuhoamalla luoda työpaikkoja kovinkaan merkittävästi. Kansainvälisessä vertailussa Suomi ei kärsi erityisen raskaasta sääntelystä ja on paljon ongelmia, joihin pitää myös vastata järkevällä sääntelyllä. Debaatti yksittäisistä säädöksistä on varmasti tervetullutta, mutta ei käydä sitä millään abstraktilla tasolla. Sillä nimittäin sääntely pärjää ihan hyvin.

    Kuvalähde: Stamp  Stempel by Christian Schnettelker, CC BY 2.0

    Päivitys klo 16:58: Säätely -> Sääntely

  • Maailma toimii salaliittojen sijaan sähläyksellä

    cdogstar CHEM CLOUDS

    Salaliittoteorioiden tenho on ollut varsin vakio pitkään. Lopulta kyse on siitä, miten ihmiset käsittelevät maailman kaoottisuutta ja sitä, että kukaan ei oikein tiedä, mitä lopulta eri teoista seuraa.

    Varma tapa vakuuttua siitä, että jossain ei ole jotain fiksujen ja hirveän katalien ihmisten ryhmää organisoimassa milloin 9/11 –iskuja ja milloin koko tiedemaailman kattavaa salaliittoa, on katsoa sinne, mihin näkee itse. Kun olen päässyt itse vähän katsomaan, mitä eduskunnassa tapahtuu, on tullut varsin selväksi, ettei viisaiden neuvosto kokoonnu ainakaan siellä. EU-tasoa tunnen vähän huonommin, mutta langat eivät tunnu sielläkään olevan kenenkään käsissä.

    Itse asiassa kaikki ihmisten järjestelmät näyttävät rakentuvan sähläämisen päälle, joka puolestaan rakentuu sähläämisen päälle. Ei niin etteikö salaliittoja olisi, tietenkin niitä on. Kyllä arkkiherttuan halusi murhata ryhmä ihmisiä reilu sata vuotta sitten, mutta itse asiassa murhayritys meni ihan toisin kuin sen piti mennä ja siitä seurasi jokseenkin kaikki seuraavan 100 vuoden aikana. Lienee selvä, että aika tavalla eri tavalla tapahtumat lopulta menivät kuin kukaan olisi etukäteen osannut ennakoida.

    Edesmennyt filosofi Heikki Mäki-Kulmala sanoi jollakin luennollaan, että jokainen konsulttiselvitys päätyy siihen, että tieto ei kulje organisaatiossa. Se on varsin totta. Organisaatiot koostuvat myös yksittäisistä toimijoista, joilla on omia intressejään, taistojaan ja painotuksiaan. Eivät huonolla tiedolla varustetut ihmiset nyt vaan tee mitään hirveän ennakoitavasti tai ”yhteisen edun” mukaisesti.

    Kun alkaa nähdä sähläystä päättäjien toiminnassa, alkaa sitä yhtäkkiä nähdä niin paljon, että alkaa olla vaikea ymmärtää, miten hanasta tulee juomakelpoista vettä joka päivä. Syy siihen taitaa olla siinä, että huolimatta sähläyksestä, kanssamme nykyään olevat organisaatiot on kuitenkin luotu yrityksen ja erehdyksen – ehkäpä jopa evoluution – kautta sellaiseksi, että ne kestävät sekoilua varsin hyvin. Pohjois-Korea voi kaatua siihen, että johtoon pääsee saapasta tyhmempi itsekäs ihminen, mutta demokratioissa asiat toimivat sellaisessakin tilanteessa varsin hyvin. Ihmisyhteisöt ovat hyvin virheitä kestäviä.

    Varmaan kaikkia turhauttaa organisaatioiden heikkous vähän väliä. Usein tekisi mieli suunnitella kaikki tyhjältä pöydältä. Näissä suunnitelmissa virheiden kesto usein unohtuu ja ihmiset nähdään koneellisen tarkkoina. Ihmisten organisaatiot pitää suunnitella sähläyksen kestäviksi.

    Monta asiaa on helpompi hahmottaa, kun ymmärtää sen, että kaikki päätöksenteko on kiireessä sähläämistä. Toisaalta ei ole salaliittoja, mutta toisaalta esimerkiksi lobbareilla on sananvaltaa juuri siksi, että päättäjät muodostavat kantojaan nopeasti ja aikalailla ilman järkeviä prosesseja. Jos sinulla on päättäjän korva oikealla hetkellä, on sinulla usein valtavasti valtaa, vaikka tietosi olisivatkin täysin yksipuoliset.

    En yritä sanoa, että valittaminen sähläyksestä olisi turhaa. Se ei todellakaan ole sitä. Asiat korjautuvat valittamisella. Kritiikki on yksi tärkeä elementti virheiden keston luomisessa.

    Korjaus klo 12:07: Sähläsin hiukkasen ensimmäisessä lauseessa.

    Kuvalähde: cdogstar CHEM CLOUDS, CC BY 2.0

     

  • Lopputulema: Poliitikot kuulevat ääniä

    brain by TZA

    Ihmiset voi jakaa suurin piirtein kahteen joukkoon. Pieni joukko ihmisistä on ollut kiinnostunutta politiikasta ja ovat sitten kenties poliitikkojen tapaamisen tai seuraamisen myötä muodostaneet kuvan politiikan harjoittajista suhteellisen fiksuna porukkana, jossa on erityisesti ainakin omalla puolella suorastaan nerokasta väkeä. Muut – eli suuri enemmistö – pitävät poliitikkoja omaa etua hakevina idiootteina, joiden uusimmista sekoiluista maksaa koko kansa. Totuus on tietenkin jossain välimaastossa.

    Poliitikon sielunelämän ymmärtämiseksi on syytä hahmottaa, miten poliitikko saa palautetta työstään ja mistä hän siis voi ammentaa ohjeet oman toimintansa kehittämiseen jatkossa. Merkityksellistä on se, minkälainen minkälaiset palautekanavat poliitikoilla on. Tavanomainen poliitikko vuorovaikuttaa merkittävän osan ajastaan vertaistensa kanssa. Tästä vuorovaikutuksesta seuraa lähinnä mukautumista, jolla on kiistämättä suuri merkitys esimerkiksi siinä, mitä politiikkaa pidetään järkevänä ja mitä jokseenkin täysin outona. Yleensä seuraus on, että järkevän politiikan spektri kapenee. Poliitikkojen vuorovaikutus ei kuitenkaan tavallaan selitä sitä, mitä kautta poliitikot ryhmänä oppivat. Merkittävimmät palautekanavat ovat tietenkin kovaäänisimmät kansalaiset.

    Jos kansalaiset ajattelevat, että Lapin bisnes katoaa edustuskulujen verovähennysten poiston jälkeen, on poliitikon tulevaisuuden kannalta asia paras ymmärtää ja reagoida siihen myös omaa kantaa miettiessä. Tämä täysin riippumatta siitä, mitkä edustuskulujen verovähennysten poiston oikeat vaikutukset olisivat tai ehkä erityisesti, mitä hyvää rahalla muuten voitaisi tehdä tai mitä veroja vähentää.

    Kansalaisten kuuntelu on tietenkin ihan demokratian toimivuuden kannalta oleellinen juttu, mutta tavanomaisen poliitikon on helppo sekoittaa kovaäänisimpien mielipide kaikkien mielipiteeseen. Ehkä tätäkin huolestuttavampi juttu on, että lobbarien ääni muuttuu poliitikon korvassa helposti kansalaisten ääneksi. Tämä on varsin hyvä lobbausstrategia myös.

    Kovaäänisimmillä ihmisillä on tietenkin mikrofonit. Median valta on varsin tärkeä elementti ”yhtenäisen” kansalaismielipiteen muodostumisessa. Ehkäpä myös ovela sosiaalisen median käyttäjä voi nykyään tosin kilpailla tämä keinotekoisesti vahvan äänen kanssa.

    Toinen oikeasti hämmentävän näkyvä ryhmä ovat ihmiset, jotka kiertävät vaalimökeille kertoen itseä koskevista asioista. Jokaisella suomalaisella poliitikolla on varmasti ymmärryksessä, mitä ”kansan syvät rivit” ajattelevat taitetusta indeksistä ja monista muista eläkejärjestelmän ominaisuuksista, koska joka hemmetin vaalimökille tulee joukko mummoja ja pappoja kertomaan, mikä niissä mättää. Analyysi ei ole turhan syvällistä, mutta ei se mitään.

    Poliitikon tulevaisuus ei sillä ratkea, onko eläkejärjestelmä oikeasti epäoikeudenmukainen vaan sillä, että osaa olla kuunteleva ja ymmärtää kansan huolia.

    Vaikkapa akateemisesta elämästä tulevalle politiikkojen maailma on usein yksinkertaistettu ja ehkä vähän typeräkin. Kannattaa kuitenkin ymmärtää, minkälaista ymmärryksestä poliitikkoa rangaistaan ja mistä palkitaan. Tosiasia on, että syvällinen ymmärrys kohdennettujen verovähennysten haittavaikutuksista ei ole niin oleellista hänelle kuin se, mikä eturyhmä sitä ajaa ja miten iso meteli siitä saadaan aikaiseksi. Poliitikolle on oleellisempaa ymmärtää, että Yle on kertonut edustuskulujen verovähennysoikeuden poiston tuovan työttömyyttä ja kurjuutta kuin se, että Ylen uutisointi perustui Pellervon taloustutkimuksen selvitykseen, jonkametodologia on suoraan sanottuna hävettävän huono. Metodologialla ei paljoa ääniä puhuta vaalimökillä.

    Poliitikko on ihan hyvin sopeutuvainen olento ja aika hyvä siinä mitä hänen pitää tehdä. Ikävä kyllä totuuden etsiminen ei ole se pääasia, mikä siellä aivoissa liikkuu. Poliitikko kuulee ja hengittää ääniä ja se pitää ymmärtää.

    Kuvalähde: Brain by TZA, CC BY-NC 2.0

  • Lentäminen on suurempi synti kuin päästölaskureista voisi päätellä

    Ilmastonmuutokseen vakavasti suhtautuvat ihmiset ovat saarnanneet lentomatkailua vastaan aika pitkään. Lennot Thaimaahan ja takaisin tuottavat noin 4,4 tonnia hiilidioksiidipäästöjä vastaavat päästöt kun keskiverto suomalainen tuottaa vuodessa keskimäärin 10 tonnia. Eli yksi Thaimaan matka voi hyvinkin nostaa melkein puolella tavallisen suomalaisen päästöjä vuodessa.

    Jos uskoo edes vähän voivansa vaikuttaa elämäntavoillaan paremman maailman puolesta, kannattaa ensinnäkin lopettaa turha lentely.

    Mutta senhän te jo tiesitte. On vaan niin kylmä, pimeä ja ikävä, että on pakko päästä pois kotoa lämpimään, aurinkoiseen ja kivaan. Tai sitten kesällä elämä on Euroopassa ja sinne pääsee lähinnä lentämällä. Harmillisesti kaikki vain eivät pääse ja aika hyvin täällä selvitään silti. Pelkkä mukavuus ja lokoinen elämä eivät ole syy epäeettiseen toimintaan.

    Ulkoisvaikutukseksi sanotaan sitä taloudellisen toiminnan vaikutuksia, jotka kohdistuvat ostajan ja myyjän lisäksi muihin osapuoliin. Ihmiselämälle epäsopivaksi lämminnyt ilmasto on siis mitä tavallisin negatiivinen ulkoisvaikutus. Suorien ilmastopäästöjen lisäksi lentäessänne lomalla etelään aiheutuu kuitenkin muutakin vahinkoa kuin sen isohkon töräyksen kaasuja ilmakehään.

    Etelään lentämällä kuitenkin aiheutatte myös paljon muuta haittaa kanssa ihmisille:

    1) Vaikka yhden ihmisen päästöt eivät ole kovin suuret, roolimalleilla ja mallikäyttäytymisellä on merkitystä. Mitä useammin ylpeästi toteat lentäväsi, koska se on kivaa ja Suomessa on ikävää, sitä helpommin kaverisi tarttuvat seuraavaan äkkiälähtöön. Jos lentäisitte sinne etelään ihan salaa ja kellekään hiiskumatta, ehkä vaikutus olisi pienempi. Mutta kokemuksista on kiva kertoa ja kokemukset ovat tärkeä osa matkailua.

    2) Suomessa on ikävämpää, kun mukavat, nuoret ja urbaanit ihmiset eivät luo kysyntää meille sopiville palveluille. Kun lomailuun käytettävät rahat kuluvat kerosiiniin ja autettisiin tunnelmiin kaukana siellä jossain, mitä jää Suomessa käytettäväksi? Se, että Eurooppaa ja maailmaa kiertävä polvi ei löydä Suomesta matkakohteita, johtuu osittain siitä, että niitä ei synny, koska ihmiset ovat siellä Euroopassa ja maailmalla.

    3) Matkustaa voi ilman lentämistäkin, mutta ilman kysyntää vaihtoehtoiset menetelmät eivät kehity.  Täsmälleen samoin kuin mukavissa kotimaan kohteissa, puuttuu meiltä into järjestää ja vaatia järkeviä ilmastoystävällisiä yhteyksiä sinne, mihin Suomesta järkevästi pääsee eli esimerkiksi Saksaan ja muuhun Pohjois-Eurooppaan. Miksi Rail Balticalla ei pääse aamuksi Berliiniin? No sitä sopii miettiä seuraavalla Eurooppaan lennolla. Nyt nimittäin ei juuri kukaan sitä mieti.

    4) Lentämällä antaa rahaa lentoyhtiöiden lobbareille. Lentoyhtiöt yrittävät vaikuttaa siihen, miten kallista lentäminen on muille. Jokainen suurempi yritys lobbaa kustannuksiaan alas ja voittojaan ylös. Lentoyhtiölle se tarkoittaa polttoaineen pitämistä halpana ja taistelua sen puolesta, että lentäminen pysyy päästökaupan ulkopuolella ja sitä, että lentokenttä hankkeet laitetaan raidehankkeiden edelle. Jos lennät, tuet samalla taistelua ilmastoa vastaan. Jos lennät Ryanairillä, tuet samalla toimitusjohtajaa, joka mediassa levittää valheita ilmastomuutoksesta. Lentämällä varmistat, että lentäminen pysyy halpana.

     

    On tietenkin selvä, että yksittäinen ihminen ei maailmaa muuta. Meidän tekemisemme kuitenkin vaikuttavat siihen, mitä muut tekevät ja pohjimmiltaan jokainen liike on aina lähtenyt vain ihmisistä vaikuttamassa toisiin ihmisiin. Tavoitteemme pitäisi olla vahvassa päästökaupassa mukana oleva ilmailu, jotta todella vain ne, joiden on aivan pakko, lentäisivät.

    Aika harva orjuuden vastustaja omisti orjia. Aika harvan ilmaston ystävän pitäisi lentää. Vielä harvempi orjuuden vastustaja omisti orjia huvikseen. Harvemman ilmaston ystävän pitäisi lentää huvikseen.

    Korjaus 21.7.2014: Ensimmäisen kappaleen puuttuvia sanoja lisätty ja muita kielellisiä kummallisuuksia korjattu.

    Kuvalähde: Airplane flying over Rome by Simone Ramella, CC BY 2.0

  • Kuka päätti, että Suomessa on vain yksi tarina valtionvelasta?

    Unto Hämäläinen on kirjoittanut Helsingin Sanomiin taas tapansa mukaan jutun Suomen lähihistorian sisäpolitiikasta. Hämäläinen on kuitenkin tällä kertaa nielaissut täysin vain yhden näkökulman ja jättänyt muut pois. Otsikko jutulla on “Kuka päätti, että Suomi ryhtyy elämään velaksi?”. Ja jos otsikko ei vielä mennyt liskoaivoihisi, niin ainakin kuvituskuvana oleva kaavio nousevasta velkamäärästä menee.

    Juttua olisi helppo kritisoida yksityiskohtien tasolla. On esimerkiksi melkoista sanoa, että Suomi ei koskaan tule saavuttamaan aiempaa velkaantumisen astettaan. Jutun olisi voinut myös kuvittaa valtion velan korkojen kehitystä kuvaavalla kaaviolla, mutta se olisi melkoisesti syönyt kirjoittajan mielipiteen kestävyyttä, joten se on jätetty pois.

    Yritän siis vähän tarttua jutun ongelmiin yleisemmällä tasolla. Hämäläinen yhdistää kirjoituksessaan elvytyksen ja velkaantumisen yhdeksi käsitteeksi. Elvytys noin lyhyesti yleensä muualla tarkoittaa julkisten menojen lisäämistä väliaikaisesti tai verojen alennuksia, jolla yritetään kiihdyttää talous suhdannekuopan yli.

    Ja aina kun ihmiset vetäytyvät “lapsille ei jää velkataakka” -pointin taakse, voisi miettiä, onko kivempi antaa lapsille massatyöttömyyttä ja kaikkia sen kerrannaisvaikutuksia. Tutkimukset kertovat siitä, miten pitkäaikaisia jälkiä taloussuhdanteet aiheuttavat esimerkiksi vastavalmistuneiden työurille ja toisaalta miten valtavaa sosiaalista vahinkoa työttömyydestä usein seuraa. Alkoholistiksi työpaikan menetyksen takia ruvennut isä tekee aika paljon enemmän vahinkoa kuin pieni valtionvelan lisääminen useissa tapauksissa.

    Useat oppaat puhuvat siitä, että vääriä väitteitä ei pidä vain korjata “bustaus”-hengessä, vaan tilalle olisi ssyytä antaa sopivampi malli. Yritetään.

    No miten tarina todella meni? Alla minun versioni todella yksinkertaistettuna ja melko lyhyesti.

    Vanhasen hallitus kohtasi Yhdysvalloista levinneen talouskriisin varsin hyvässä ilmastossa. Eurooppa ei vielä rypenyt talouskriisissä vaan sen talous rynnisti vielä eteenpäin. Kriisiin voitiin vastata varsin vahvan talouden vakavien miesten konsensuksen vuoksi pienellä elvytyksellä ja ennen kaikkea pitämällä julkisesta kulutuksesta kiinni.

    Harmillisesti elvytys ei näyttänyt nostavan Suomea suosta. Syitä on oikeastaan kaksi:

    1) Valittu menetelmä elvytykselle oli oikeiston vahvuuden vuoksi pääasiassa verohelpotukset, vaikka usein niiden teho suhdanteisiin on heikompi kuin investoinnit. Prosentti tuloverotuksen alennusta ei välttämättä pane ihmisiä kuluttamaan epävarmuuden aikana, mutta rautatien rakennus varmasti liikuttaa väkeä työmaille ja työmaiden varmuus varmistaa kansan kulutuksen.

    2) Samaan aikaan kuin elvytettiin Nokia sakkasi. Nokian romahduksen syyt ovat varmasti moninaiset, mutta niitä on vaikea pitää valtion harjoittaman politiikan tuloksina. Kuitenkin Nokia alkoi tehdä huonompia puhelimia kuin kilpailijansa ja tulokset alkoivat näkyä juuri, kun ensimmäisestä kriisistä oltiin nousemassa.

    Näistä erityisesti jälkimmäinen syy selittää, miksi Suomen talouskasvu jäi huonoksi muihin eurooppalaisessa vertailussa, kun verrataan elvytyksen (tai leikkausten) ja talouskasvun suhdetta. Ilman Nokian romahdusta tuloksemme olisi varmaan varsin linjassa muihin maihin. Nyt tulokset peittyivät ison satunnaisen negatiivisen hypyn alle. Ilman elvytystä olisi sukellettu oikein kunnolla, mutta eihän sitä varmasti tiedä, miten syvälle.

    Jos olisimme rationaalisia, emme ehkä vetäisi tästä yhdestä esimerkistä kohtuuttoman paljon oppitunteja. Muualla Euroopassa on saatu riittävästi esimerkkejä siitä, miten hirveän vaikeaa valtionvelan määrää on taittaa leikkaamalla. Suomalaiset tuntuvat kuitenkin vetäneen tästä yhden otoksesta maamme aiempiin velkapelkoihin sopivasti yhdistyvän päätelmän siitä, että elvytys ei toimi ja leikkaukset ovat ainoa tie pinnalle.

    Yhdysvaltain talouskriisistä seurasi eurokriisi ja talous Suomen ympärillä suli lisää. Julkinen keskustelu käänsi sekin kriisin melkolailla täysin julkisen kulutuksen viaksi – varmaankin siksi, että valuutta-alueen valuviat olivat teknisesti liian monimutkainen asia. Valuviat myös politisoituivat perussuomalaisten vuoksi. Varmaankin perussuomalaisten pelon vuoksi ongelmia ei oikein osattu käsitellä. Moni jätti euroanalyysin tekemättä ja niin euroalueen ongelmat kuitattiin Soinin sombreropuheella etelä-euroopan hunsvoteista. Soinille kelpasi sekin, sillä ennakkoluuloihin perustava puhe upposi kansaan.

    Kokoomuksen ja demarien johdolla Kataisen hallitus lähti leikkausten tielle. Aluksi oikeastaan poliittisen lukon vuoksi melko olemattomasti, sitten varoen ja lopulta päätös päätökseltä kiihtyvällä tahdilla. Urpilainen syystä tai toisesta ei kyennyt toimimaan leikkauspolitiikan vastavoimana, vaikka se usein olisi ollut vasemmistolaisen valtionvarain ministerin luonnollinen rooli. Urpilaisen talouslinjan takaa paljastunevat muutamat vahvat virkamiehet ja erityisesti pari demarien puoluekirjalla varustettua vakavaa talousmiestä kun asiaa joku joskus penkoo.

    Leikkaukset eivät kuitenkaan vielä ole tuoneet meitä pinnalle. Voipa jopa kysyä, veivätkö ne meitä vähän syvemmälle, kun ne todenteolla alkoivat näkyä tänä vuonna.

    Hallituksen kurssi kääntyi ehkä vähän kesällä lähinnä Rinteen valinnan myötä. Rinne kuuntelee sellaisia tahoja, jotka suoraan hyötyvät elvytyksestä ainakin, kun se tehdään rakentamalla. Toisaalta nettona hallitus jatkaa leikkausten tietä silti. Kunnat leikkaavat, mutta saadaan sentään vähän raiteita korvauksena. Rinteen valinta ja kesällä hieman kääntynyt talousleikkauspolitiikka eivät tosiaan aiheuttaneet, minkäänlaista paniikkireaktiota markkinoilla vaan korkomme painuvat tasaisesti alaspäin. Alla on Suomen Pankin keräämästä datasta piirretty kuvaaja valtionvelan koroista.

    rauha

    Suomen taloudella on varmasti edessään suuria haasteita. Olisi tärkeä saada kurssi korjattua kuitenkin mahdollisimman pian, jotta voisimme selvitä vaikkapa eläkepommista jotenkin järkevästi. Akuutti ongelma ei ole velkaantuminen vaan talouskasvun puute.

    Hämäläisen tekstin perusteella pelkään taas vähän enemmän sitä, että vallitseva ihmisten päissä oleva malli taloudesta ja sen toiminnasta on Suomessa  viritetty liiallisen velkapelkoiseksi. Saksalaisten inflaatiopelko on jäänyt selkäytimeen, vaikka Saksan syvempien traumojen synnylle oleellisempaa on hyperinflaation jälkeen harjoitettu teknokraattinen leikkauspolitiikka. Ehkä meillä suomalaisilla on vähän samanlainen suhde julkisen talouden kasvuun 90-luvun laman seurauksena?

     

    Kuvalähde: Artikkelikuva – Gabriel S. Delgado C., Escotofobia, CC BY 2.0