Lentäminen on suurempi synti kuin päästölaskureista voisi päätellä

Ilmastonmuutokseen vakavasti suhtautuvat ihmiset ovat saarnanneet lentomatkailua vastaan aika pitkään. Lennot Thaimaahan ja takaisin tuottavat noin 4,4 tonnia hiilidioksiidipäästöjä vastaavat päästöt kun keskiverto suomalainen tuottaa vuodessa keskimäärin 10 tonnia. Eli yksi Thaimaan matka voi hyvinkin nostaa melkein puolella tavallisen suomalaisen päästöjä vuodessa.

Jos uskoo edes vähän voivansa vaikuttaa elämäntavoillaan paremman maailman puolesta, kannattaa ensinnäkin lopettaa turha lentely.

Mutta senhän te jo tiesitte. On vaan niin kylmä, pimeä ja ikävä, että on pakko päästä pois kotoa lämpimään, aurinkoiseen ja kivaan. Tai sitten kesällä elämä on Euroopassa ja sinne pääsee lähinnä lentämällä. Harmillisesti kaikki vain eivät pääse ja aika hyvin täällä selvitään silti. Pelkkä mukavuus ja lokoinen elämä eivät ole syy epäeettiseen toimintaan.

Ulkoisvaikutukseksi sanotaan sitä taloudellisen toiminnan vaikutuksia, jotka kohdistuvat ostajan ja myyjän lisäksi muihin osapuoliin. Ihmiselämälle epäsopivaksi lämminnyt ilmasto on siis mitä tavallisin negatiivinen ulkoisvaikutus. Suorien ilmastopäästöjen lisäksi lentäessänne lomalla etelään aiheutuu kuitenkin muutakin vahinkoa kuin sen isohkon töräyksen kaasuja ilmakehään.

Etelään lentämällä kuitenkin aiheutatte myös paljon muuta haittaa kanssa ihmisille:

1) Vaikka yhden ihmisen päästöt eivät ole kovin suuret, roolimalleilla ja mallikäyttäytymisellä on merkitystä. Mitä useammin ylpeästi toteat lentäväsi, koska se on kivaa ja Suomessa on ikävää, sitä helpommin kaverisi tarttuvat seuraavaan äkkiälähtöön. Jos lentäisitte sinne etelään ihan salaa ja kellekään hiiskumatta, ehkä vaikutus olisi pienempi. Mutta kokemuksista on kiva kertoa ja kokemukset ovat tärkeä osa matkailua.

2) Suomessa on ikävämpää, kun mukavat, nuoret ja urbaanit ihmiset eivät luo kysyntää meille sopiville palveluille. Kun lomailuun käytettävät rahat kuluvat kerosiiniin ja autettisiin tunnelmiin kaukana siellä jossain, mitä jää Suomessa käytettäväksi? Se, että Eurooppaa ja maailmaa kiertävä polvi ei löydä Suomesta matkakohteita, johtuu osittain siitä, että niitä ei synny, koska ihmiset ovat siellä Euroopassa ja maailmalla.

3) Matkustaa voi ilman lentämistäkin, mutta ilman kysyntää vaihtoehtoiset menetelmät eivät kehity.  Täsmälleen samoin kuin mukavissa kotimaan kohteissa, puuttuu meiltä into järjestää ja vaatia järkeviä ilmastoystävällisiä yhteyksiä sinne, mihin Suomesta järkevästi pääsee eli esimerkiksi Saksaan ja muuhun Pohjois-Eurooppaan. Miksi Rail Balticalla ei pääse aamuksi Berliiniin? No sitä sopii miettiä seuraavalla Eurooppaan lennolla. Nyt nimittäin ei juuri kukaan sitä mieti.

4) Lentämällä antaa rahaa lentoyhtiöiden lobbareille. Lentoyhtiöt yrittävät vaikuttaa siihen, miten kallista lentäminen on muille. Jokainen suurempi yritys lobbaa kustannuksiaan alas ja voittojaan ylös. Lentoyhtiölle se tarkoittaa polttoaineen pitämistä halpana ja taistelua sen puolesta, että lentäminen pysyy päästökaupan ulkopuolella ja sitä, että lentokenttä hankkeet laitetaan raidehankkeiden edelle. Jos lennät, tuet samalla taistelua ilmastoa vastaan. Jos lennät Ryanairillä, tuet samalla toimitusjohtajaa, joka mediassa levittää valheita ilmastomuutoksesta. Lentämällä varmistat, että lentäminen pysyy halpana.

 

On tietenkin selvä, että yksittäinen ihminen ei maailmaa muuta. Meidän tekemisemme kuitenkin vaikuttavat siihen, mitä muut tekevät ja pohjimmiltaan jokainen liike on aina lähtenyt vain ihmisistä vaikuttamassa toisiin ihmisiin. Tavoitteemme pitäisi olla vahvassa päästökaupassa mukana oleva ilmailu, jotta todella vain ne, joiden on aivan pakko, lentäisivät.

Aika harva orjuuden vastustaja omisti orjia. Aika harvan ilmaston ystävän pitäisi lentää. Vielä harvempi orjuuden vastustaja omisti orjia huvikseen. Harvemman ilmaston ystävän pitäisi lentää huvikseen.

Korjaus 21.7.2014: Ensimmäisen kappaleen puuttuvia sanoja lisätty ja muita kielellisiä kummallisuuksia korjattu.

Kuvalähde: Airplane flying over Rome by Simone Ramella, CC BY 2.0

Comments

4 responses to “Lentäminen on suurempi synti kuin päästölaskureista voisi päätellä”

  1. rane m Avatar
    rane m

    Eli mitä tästä voi päätellä. Kannnatta mieluummin ajella omalla autolla eurooppaan kun lentää.

    1. Heikki Sairanen Avatar
      Heikki Sairanen

      Tuo on yksi tulkinta erityisesti, jos autossa on enemmän kuin yksi ihminen mukana. Ja jos lentäminen ei olisi vaihtoehto, varmaan aika moni reissu olisi lyhyempi myös.

    2. Simo Tuppurainen Avatar
      Simo Tuppurainen

      Ilmeisesti autolla ajaminen tuottaa kilometriä kohden yhtä paljon päästöjä kuin lentäminen. Jos siis ajat autolla Eurooppaan tai Thaimaaseen, tuotat yhtä paljon päästöjä kuin jos menet sinne lentäen – lentämällä pääsee vain nopeampaa.

  2. Touko Avatar
    Touko

    Edestakainen lento Eurooppaan tuottaa suurin piirtein saman verran päästöjä kuin keskivertosuomalaisen koko vuoden juustonkulutus.

    Jos taasen Thaimaahan lentäisi joka vuosi kerran, vastaisi tuo 50 % vuosittainen lisäys päästöihin samaa kuin yhden lapsen hankinta.

    Valintoja?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *