Varsin moni ihminen suhtautuu nihkeästi puolueisiin. Puolue on sopivan epäpersoonallinen organisaatio, jolla on kokoa sen verran, että katon alle mahtuu väistämättä sen verran erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä, että sen joukoista voi tyypillisesti poimia itseä läheistä pohdintaa ja siitä valovuosien päässä olevaa ajattelua.
Puolueista ei kuitenkaan päästä eroon. Syy on lopulta varsin yksinkertainen. Maita johdetaan edustuksellisissa demokratioissa lopulta siten, että pienehkö joukko kansaa edustavia ihmisiä äänestää sarjan äänestyksiä. Äänestyksissä joukko äänestää puolesta tai vastaan ja asiat etenevät tai ne torjutaan. On oleellista ymmärtää, että äänestyksiä on paljon – kyseessä ei ole yksi peli vaan sarja pelejä. Ja sarjassa pelejä kannattaa asioiden läpiviemiseksi liittoutua.
Jos minä haluan jalkapallokentän ja en välitä juuri muusta ja sinä haluat jääkiekkohallin ja et välitä juuri muusta, on minun aika houkuttelevaa liittoutua sinun kanssa siten, että molemmat äänestävät jääkiekkohallin ja jalkapallokentän puolesta. Tämän jälkeen meillä onkin jo kasassa jonkinlainen protoasteen puolue.
Aika merkittävä osa poliittisista mielipiteistä syystä tai toisesta on yhteydessä toisiin mielipiteisiin. Esimerkiksi on konservatiivisuus tarkoittaa varsin usein konservatiivisuutta varsin laajassa joukossa kysymyksiä. Osa näistä eroista on varmaan puoluerakenteen synnyttämää, mutta osa voi olla tavallaan vanhempaa perua. Yhteinen maaperä on siis varsin monenlaisia puolueita varten olemassa ehkä jopa luonnollisesti.
Puolueet ovat siis edustuksellisen demokratian ytimestä suoraan seuraava asia. Puolueille kuitenkin suodaan myös sen jälkeen lisävaltaa. Suomessa kuten monessa muussa maassa vaalilistat kootaan puolueiden kautta ja puolueille ohjataan julkista rahaa puoluetuen muodossa. Puolueiden vallan määrästä voi syystä olla eri mieltä, mutta niistä ei tosiasiassa pääse eroon, ellei myllerrä järjestelmäämme aikalailla kokonaan uusiksi.
Kuvalähde: Carcassonne Men by David Goehring, CC BY 2.0
Leave a Reply