Paniikin paikka

Keskusta ja Perussuomalaiset ovat nyt puheenjohtajiensa suulla luvanneet leikata kymmeniätuhansia virkamiehiä. Keskustan Sipilä toisti presidentti Sauli Niinistön vuoden alussa popularisoiman virheen julkisen sektorin osuudesta BKT:hen ja toisti sen siitä huolimatta, että lukuisat kirjoittajat korjasivat alkuvuodesta presidenttiä. Puolueena Kokoomus on asiaa sivunnut lähinnä Stubbin puheissa, joissa on kerrottu halusta vähentää veroja ja pienentää julkisen sektorin kokoa.

On paniikin paikka. Tällä hetkellä näyttää lähes varmalta, että vähintään kaksi seuraavan hallituksen pääpuoluetta löytyy kolmikosta Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus. Saattavatpa hyvinkin löytyä hallituksesta kaikki kolmekin ja SDP:n melko kova lukukausimaksujen ajaminen osoittaa, että vasemmistoonkin voi olla vaikea luottaa.

Ensi kevään eduskuntavaalien agenda alkaa olla asetettu. Vaaleissa tullaan taistelemaan siitä, miten toimintakyvytön Suomen julkisesta sektorista tehdään tämän nykyisen talouskurjimuksen varjolla. Harhautuksiakin tullaan näkemään, mutta oleellisin kysymys on, mikä on julkisen sektorin järkevä koko.

Olen ollut politiikan suhteen harvoin niin pessimistinen kuin juuri nyt. Kataisen ja Stubbin hallitukset eivät ole olleet mitään erityisen hyviä. Erityisesti valtion talouden kehysten yhdessä sovitut miljardien leikkaukset olivat täysin kohtuuttomat ja Rinteen tuomat pienet laastarit olivat kaikki käyttistä mutta samalla riittämättömiä. Siitä huolimatta pelkään, että Kataisen jengi jää vain pieneksi reunahuomautukseksi suomalaisen leikkauspolitiikan historiassa, jos Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat niskan päällä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Huoleeni on vähintäänkin kaksi syytä:

1. Suomen oikeistopuolueet ovat päättäneet lähteä hakemaan kansan tukea todella tiukalle leikkauspolitiikalle. Eivät he toki leikkauksia hae kouluihin ja sairaaloihin, vaan tulilinjalla ovat “virkamiehet”, mutta ei tarvitse kovin paljoa katsoa julkisen sektorin rakennetta, niin tulee selväksi, että todellinen leikkaaminen on aikalailla mahdoton toteuttaa ilman koulutukseen tai terveydenhoitoon koskemista. Viime päivät on puhuttu leikattavista työpaikoista ja se osoittaa, että tulilinjalla on nimenomaan peruspalveluiden leikkaaminen. Sosiaaliturvastahan ei nimittäin saa irti kuin pääasiassa euroja.
2. Oikeistopuolueet ovat myös lähteneet huutokilpaan veroaleista. Pari päivää sitten luin Sipilän “miettivän” perintöveron poistamista. Stubb on linjannut tuloveroalen puolesta ja erityisesti rikkaiden osalta – tietenkin.

Suomen oikeisto ei ole mennyt vaaleihin näin kirkkaan linjan kanssa kertaakaan kymmeniin vuosiin. Linja on yksinkertaisesti leikkausten ja veroalejen linja. Kataisen Kokoomus yritti aina vaaleissa hakea tukea myös vasemmalta. Enää ei Kokoomus kalastele vasemmalta. Demarit ovat kai niin kanveesissa, että äänien kalasteluun ei ole tarvetta ja eipä lukukausimaksuja ajavista demareista taida löytyä kovin vahvaa aatteellista vastarintaa millekään. Tällä kertaa haetaan kirkasta mandaattia toteuttaa Kokoomuksen ideaaliyhteiskunta. Siinä on heikko julkinen sektori, kova rikkaiden tsemppaus ja muulla ei niin kauheasti ole väliä.

Jos tästä haluaa jotain hyvää löytää, vaaleihin on vielä aikaa ja paljon ehtii tapahtua. On kuitenkin selvää, että meidän toimivasta julkisesta sektorista välittävien on aika alkaa pitää meteliä.

Minä uskon yhteiseen valtioon. Minä uskon valtioon, joka auttaa tiukassa paikassa. Minä uskon valtioon, jonka avulla pienellä rahalla saadaan suuri hyöty. Minä uskon valtioon, joka voi yhdistää enemmän kuin jakaa. Minä uskon siihen, että yhdessä olemme enemmän kuin yksin. Ja minä uskon, että kaikki eivät ole unohtaneet valtion roolia nykyisenkään tasoisen rikkauden luonnissa, vaikka joku yksittäinen sääntely vituttaisikin.

Demokraattisen valtion paras ominaisuus on, että se voidaan korjata, joten korjataan se. Koska perustuksissa ei ole vikaa, riittää se, että valtiosta huolehditaan sen purkamisen sijaan.

Nyt on aika etsiytyä jonkun hyvän tyypin eduskuntavaalikampanjatiimiin. Panoksia on kertynyt pöytään jo iso pino ja ne tuskin laskevat ennen vaaleja. Meidän kuolevaisten on hyvä muistaa, ettei tarvitse olla itse ehdolla ollakseen merkittävä vaaleissa. Toimia vaan pitää juuri nyt. Se yksi ääni ei nimittäin vielä liikuta politiikan mannerlaattoja, mutta kaverien, tuttujen ja tuntemattomien äänillä voidaan syntyä suurta liikettä. Hyvien ehdokkaiden tukeminen on paljon suurempaa vaikuttamista kuin äänestäminen.

Suomen suunta on huolestuttava. On aika paniikkiin. Mutta sen vähän hellitettyä, pitää toimia.

Kuvalähde: Don’t Panic Badge by Jim Linwood, CC BY 2.0