Heikki Sairanen

Category: Yleinen

  • Ei aseita diktaattoreille

    Yle uutisoi, että Patria on myymässä kranaatinheittimiä Saudi-Arabiaan ja ministerit eivät asiaa kommentoi. Ministereillä lienee omat syynsä, mutta Suomen vapaan kansan ei pidä vaieta. 

    Huutava vääryys kaupassa on diktatuurin pönkittäminen. Vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Samuli Lintula puhui hienosti vallankumouksien tukemisesta vihreän liikkeen arvona valtuuskunnan kokouksessa viikonloppuna. Demokratiamme hieno ominaisuus nimenomaan väkivallattoman vallankumouksen mahdollisuus. Diktatuurissa tällainen mahdollisuus puuttuu, joten vallankumous on tehtävä muilla keinoin.

    Mietin aika paljon sitä puhetta ja vertasin sitä tähän toimintaan. Saudi-Arabian nykyhallinnolle aseiden myyminen on pelkästään väärin ja tulee hidastamaan vääjämätöntä hallinnon kaatumista joskus tulevaisuudessa. Arabikevään jälkeen Suomen toiminta tuntuu erittäin tyylitajuttomalta. Jotain olisi voinut kuvitella meidänkin oppineen esimerkiksi Libyan tilanteesta, jossa eurooppalaiset valtiot selittelevät noloina jälkikäteen diktaattoreiden kanssa kaveeraustaan.

    Talouskriisin yksi kurjia seurauksia on, ettemme ole kyenneet auttamaan Lähi-itää, kun apua olisi todella tarvittu. Kun Itä-Eurooppa vapautti itseään Neuvostoliiton alta, Eurooppa sijoitti valtavia summia rahaa Itä-Euroopan maiden demokraattisen kehityksen takaamiseen ja otti uudet vapautuneet kansat Euroopan Unioniin mukaan. Missä ovat meidän toimet nyt? Aseissa diktaattoreille?

  • Puhe puoluevaltuuskunnassa 26.11.2011

    OMGIALMOSTDIED Hyvä puoluevaltuuskunta,


    Eletään oikeasti mielenkiintoisia aikoja. Ilmastokriisin ja pitkän Arabikevään lisäksi meillä on menossa talouskriisi. Pian kukaan ei voi väistää talouskriisin vaikutuksia. Ei politiikko, ei kansalainen, ei ympäristöaktivisti. Eurooppa ainakin palaa.

    Minulla on vihreille kaksi isoa kysymystä, johon haluan vastauksen.

    Olemme ainakin pian kysyntälamassa. Kukaan ei halua ostaa mitään. Kysyntää ei voi kasvattaa, ellei joku seuraavista lisää kysyntää: kuluttajat, yritykset tai julkinen sektori. Eikö niin?

    Tällä hetkellä kuluttajat vähentävät kulutustaan kun pelko euroopan taloudesta pahenee. Tätä tietysti auttaa että meillä on virkamiehiä (Sailas) ja poliitikkoja (kaikki) jotka kiertävät pelottelemassa televisiossa. No on meillä tietysti oikeastikin syytä pelätä – mutta ilmapiiri on todella jäätävä ja kokoajan kylmenee. No täälläkin puhuttiin pelosta jo.

    Yritykset taas eivät uskalla investoida. Tämä erityisen nihkeää suomelle, jossa meillä on tosi paljon teollisuudelle koneita ja vempeleitä tekeevää teollisuutta.

    Entäs sitten julkinen sektori? Kyllähän me tiedetään, että ainakin kokoomus haluaa leikata niin maan pirusti. Mekään emme oikein uskalla sanoa, että tämä olisi väärin. Näin umpirehellisyyden nimissä: Jos miettisimme kysyntää ihan täysin tosissaan: ei pitäisi korottaa veroja, lakkauttaa varuskuntia ja vähentää huonosti kohdennettuja maataloustukia. Uudelleen kohdennukset olisivat toki mietittävissä, mutta vähentää ei pitäisi.

    Kysymykseni kuuluu: Miten ihmeessä tästä kuopasta noustaan ilman julkisen sektorin kysynnän merkittävää lisäämistä? Muuhun kysyntäänhän me emme voi oikein vaikuttaa.

    Kysyntälaman lisäksi meillä on poliittisen päätöksenteon kriisi:

    Eurooppa on tällä hetkellä kuin vene, joka vuotaa. Sen sijaan että jokainen yrittäisi tilkitä reikää soutajat riitelevät siitä, kenen penkin alla vuoto on ja kenen vika se vuoto alunperin on. Saksalaiset ja suomalaiset ovat nokkapuolella, joka ei nyt satu vuotamaan vielä, joten käytämme aikamme lähinnä vain muiden huonon tilkitsemisen haukkumiseen ja pohtien, olisiko keinoa pitää vesi pois meidän altamme.

    Vene uppoaa jos jotain ei tehdä, minkä näkee kuka tahansa seurueen ulkopuolelta mutta jostain syystä euroseuruetta ei kiinnosta. Tärkeämpää on se, että vuoto on jonkun muun vika kuin itse ja ei tule sellaista oloa, että auttaisimme toisiamme ihan hyvää hyvyttään.

    Mä en halua nähdä meidän nykyisiä päättäjiä 20 vuoden kuluttua telkkarissa kertomassa, miten vaikeita päätöksiä tehtiin 2010-luvun alun Suuressa Lamassa. Erityisesti jos ja kun ne vaikeat päätökset ovat muiden kuin päätöksentekijöiden itsensä kärsimystä lisääviä.

    Kysynkin teiltä jotka päättävät teidän linjoista: Miksi me emme uskalla rohkeampia kuin talouslehdistö? Miksi me hyväksytään asiat kuten eurobondit vasta sitten kun on ihan päivänselvää että ne tulevat – muodossa tai toisessa?

    Eurobondien vastustajat vastustavat euroa. Hyvä on. Euro oli huono idea tällä euroopalla ja näillä poliitkoilla. Mutta koittakaa nyt tajuta, että meillä on isoja euromaita velkakriisissä täysillä mukana. Vene uppoaa ja reikä pitää paikata.

    Oikeasti kuka ihme olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että The Economist on vasemmistolaisempi ja solidaarisempi talouspoliititsesti kuin vihreät tai mikään muu poliittinen puolue suomessa? The Economistin taustaksi kuitenkin se, että lehti vastusti Lontoon viemäräiden rakentamista lähinnä siksi että köyhyyttä ja kurjuutta ei heidän mielestä hyväntahtoisilla harkitsemattomilla projekteilla vähennetä.

    Voitaisiko me olla inhimillisempiä kuin vanhat viemärien vastustajat?


    Kuvalähde: OMGIALMOSTDIED by J.J. Verhoef, CC BY 2.0

  • Presidentinvaaleihin synkistellen

    Dark clouds Euroopan talous sukeltaa. Euron tulevaisuus on epävarma. Mitä jää jäljelle EU:sta ilman euroa? Tuleeko nyt 30-luvun kaltainen lama vai “vain” 90-luvun alun? Miten hyvin itse pärjään, kun lama oikeasti alkaa? Miten kaverini pärjäävät? Miten ihmeessä pärjäämme tärkeämpien kriisien kuten ilmastokriisin kanssa, jos tämä talouskin on näin vaikeaa?

    Synkät kysymykset pyörivät nykyään mielessäni. En varmaan ole yksin. Ehkä olen enemmän ajantasalla tilanteen vakavuudesta ja voi olla, että joillakin muilla on tämä ahdistus vasta edessä. No oli, miten oli. Oman sukupolveni tulevaisuus ei näytä valoisalta.

    Sitten meillä on jotkut presidentinvaalit edessä. Ehdokkaat ovat lähes kaikki sellaisia miehiä, joiden tekemisistä on koko politiikkaa tiedostavansa osan elämäänsä saanut lukea lehdistä ja nähdä uutisissa. Miehet olivat luomassa ja käsittelemässä sitä 90-luvun lamaa, jonka läpi meidän sukupolvemme jotenkin eleli. Ei se minulle niin hirveästi näkynyt, mutta kyllä se varmasti omaan ikäpolveeni löi jälkensä.

    Itse olen alkanut uskoa, että 90-luvun lama hoidettiin väärin ja joten esimerkiksi ikäpolveemme kohdistuneet iskut olivat tarpeettoman kovia. Tätä tosiasiaa tuskin tullaan käsittelemään presidentinvaaleissa. Sen sijaan tullaan vielä moneen kertaan vakuuttamaan sitä, kuinka vaikeissa paikoissa 90-luvun alussa presidentiksi pyrkivät miehet olivat ja kuinka vaikeaa se silloin oli. Tunnelma on vähän sama kuin nyrkkeilyvalmentaja kertoisi kuinka paljon sattui 20 vuotta sitten, kun omaa suojattia hakattiin kehässä. Varmaan sattui ja varmaan myötäeläminenkin tuntui pahalta. Mutta iskut otti silti tosiasiassa joku muu kuin nämä miehet.

    Veikkaisin, että presidentinvaaleissakin tullaan myös vertailemaan sitä, kuka on vastuullisin poliitikko. Poliittisen vastuullisuuden hämärämaassa vastuullisin on tietenkin aina se, joka uskaltaa laittaa nyrkeilijänsä ottamaan eniten iskuja kehässä. “Arvojohtajat”. Ja pah!

    Kun presidentiltä otettiin viimeisiä vallanrippeitä pois, esiintyi useaan kertaan väite siitä, että presidentti on tavallaan vaihtopenkillä odottamassa niin pahaa hetkeä, että tarvittaisiin kansankunnan yhteen keräävä voima, joka kai puhtaalla persoonan valovoimallaan johtaisi kansan myrskyssä karikoiden ohi valoisaan tulevaisuuteen. Nyt kun olemme valuuttamme myöten kytköksissä Euroopan muiden valtioiden kohtaloon ja Eurooppa horjuu, missä on presidenttimme? Enpä tiedä. Eikä oikeastaan kiinnostakaan. Ei kukaan ihminen nimittäin voisi vakuuttaa meille, että kaikki menee hyvin ja huomenna on valoisampi päivä. Ei vaikka häntä olisikin 6 vuotta sitten kannattanut yli 50 prosentti äänestämään vaivautuneista.

    Koko kansan presidentti saattoi ehkä toimia menneisyydessä ja voi olla, että se olisi toiminut jopa nykyisillä valtaoikeuksilla. Silloin tietoa tärkeimmistä asioista oli vähemmän saatavilla ja kansan piti tyytyä delegoimaan huomattavasti suurempi osa vastuusta päättäjilleen. Euroopan taloudellisen kriisin suurudesta saa kuitenkin nyt paremman kuvan finanssialan lehdestä kuin jonkun suomalaisen poliitikon haastattelusta. Eikä asiaa auta yhtään vaikka kyseisellä poliitikolla olisi enemmistön tuki ollut joku vuosi sitten vaaleissa.

    Presidentti-instituutiosta olisi pitänyt luopua, kun valtaoikeuksia viimeksi karsittiin. Näin presidentinvaalien alla kukaan ei oikein tosissaan halua analysoida, miten pieni presidentin vaikutusvalta nykyisellään on. Tällainen analyysi tekisi nimittäin täysin turhaksi vaalihypen, laajan uutisoinnin ja ne kymmenet paneelit, joihin ehdokkaat epäilemättä passitetaan. Eikä meidän politiikassa mukana olevien tätä kannattaisi myöskään miettiä, kun kuitenkin tarjolla on paljon mediahuomioita. Näitäkään vaaleja ei kuitenkaan varmasti voita, jos ei pysty vakuuttamaan kansalle kuinka tärkeät nämä vaalit ovat. Realistisempi kuva nimittäin antaisi kilpailijoille edun. Politiikan harrastajat voivat tietenkin lohduttautua sillä, että aina on seuraavat vaalit jossain odottamassa ja kenties presidenttiskaba tuo muutaman äänen jossain merkityksellisemmässä kilvassa.

    Presidentinvaaleilla ei ole enää mitään merkitystä eikä sitä uskalleta sanoa ääneen. Onneksi näitä ei sentään ole useammin kuin kerran kuudessa vuodessa.

    Kuvalähde: Dark clouds by quinn.anya, on Flickr, CC BY-SA 2.0

  • Suvaitsevaisuuden logiikka

    Zero ToleranceKevään ja kesän aikana on moni vihreä saanut kuulla aika moneen kerran kysymyksen: “Mikseivät vihreät suvaitse suvaitsemattomia?”

    Kysymys on aika hyvä looginen jippo. Jos kaikkea pitää suvaita, pitää suvaitsemattomuuttakin suvaita. Näinhän se tietysti loogisesti menee. Miten tästä ristiriidasta sitten päästään eteenpäin?

    Ennen tämän kysymyksen vastaamista, pitää kuitenkin vielä miettiä, mitä suvaitsevaisuus on. Minulle suvaitsevaisuus tarkoittaa minimitasoa, jolla ihmiset voivat elää yhdessä yhteiskunnassa. Se tarkoittaa sitä, ettei kohdisteta väkivaltaa missään muodossa suvaittavaan kohteeseen. Suvaitsen jotakuta siis en kohdista väkivaltaa häneen tai suvaitsen jonkun mielipidettä X ja en kohdista häneen väkivaltaa. Monet ihmiset liittävät suvaitsevaisuuteen kuitenkin suurempia merkityksiä: pitää kunnioittaa toisia ja pitää olla ystävällinen toisille. Minusta tällaiset termit kannattaa pitää erillään suvaitsemisesta. Käytetään vaikka termiä “kunnioitus” mielummin suvaitsevaisuuden minimitason ylittävästä ystävällisyydestä.

    Lyhyesti suvaitsevaisuus tarkoittaisi siis jotain tämän tyylistä: Keheenkään ei saa kohdistaa väkivaltaa ei vaikka he olisivat suvaitsemattomia toisia kohtaan. Tämä alkaa kuulostaa jo paremmalta. Entä kuinka sulkea loogisen päättely-ympyrä suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta? Suvaitsemattomiin ihmisiin ei pidä kohdistaa väkivaltaa. No tämän voin minäkin hyväksyä.

    Entäs kaikkien inhoamat asiat kuten vaikka pedofilia? Pitääkö pedofiiliä suvaita? Edellisen päätelmän mukaisesti logiikka kuuluisi: Pedofiiliin ei pidä kohdistaa väkivaltaa. Tämä on varmaan väite, josta moni ihminen olisi eri mieltä. Yhteiskunta kuitenkin laittaa ihmisiä vankilaan ja monen mielestä sekään ei oikein riitä hirveimmissä rikoksissa. Minä en haluaisi yhteiskunnan kohdistavan tarpeettoman paljoa voimaa pedofiiliin, mutta haluaisin kuitenkin heidän toimintansa pysäytettävän ja heitä myös rangaistavan oikeuslaitoksen puolesta. Suvaitsevaisuuden määritelmäksi tarjoamani muunnos ei siis vieläkään ole riittävä tai ajatus kaikkien suvaitsemisesta on väärä.

    Meille jäänee kaksi vaihtoehtoa:

    1. Täydennetään suvaitsevaisuuden määritelmää esimerkiksi seuraavasti: “Suvaitsen ihmistä jos en kohdista häneen väkivaltaa, ellei kyse ole oikeuslaitoksen hyväksymästä väkivallasta”.
    2. Muutetaan kaikkien suvaitsemista määrittelevää väitettä: “Ihmisten on suvaittava kaikkea muuta paitsi väkivaltaa.”


    Näistä jälkimmäinen tuntuu ehkä helpommalta, mutta ensimmäisessäkään ei ole mitään vikaa, vaikkakin sen kohdalla pitäisi alkaa vielä pohtia, onko kaikki oikeusjärjestelmän hyväksymä väkivalta hyväksyttävää. Itsestäni on täysin selvää, ettei varmasti ole kaikissa oloissa. Hylätään siis tämä vaihtoehto ja pitäydytään väitteessä:

        Suvaitseminen tarkoittaa sitä, että pidättäydytään väkivallasta jotakin henkilöä kohtaan. Kaikkea muuta paitsi väkivaltaa pitää suvaita.

    Esittämäni väitteet kootusti siis esimerkin vuoksi:

    1. Suvaitsemattomaan ihmiseen ei pidä kohdistaa väkivaltaa, ellei tämä ole suvaitsemattomuudessaan väkivaltainen ja kohdista väkivaltaa muihin.
    2. Pedofiiliä ei tarvitse suvaita, koska pedofiliä on yksi väkivallan muoto.


    Entä mitä tapahtuu tämän määritelmän kohdalla vaikkapa naispappejen kanssa työskentelystä kieltäytyvälle papille?

    Hörhökonservatiivipappiin ei pidä kohdista väkivaltaa.


    Pappiin saa siis kohdistaa muita toimenpiteitä, kun asiaa tarkastellaan vain tämän yksittäisen näkökulman puitteista. En tietenkään voi väittää, että kaikki muut toimet olisivat hyväksyttäviä, sillä hyvän etiikan perusprinsiipit sisältävät paljon muutakin kuin pelkkää suvaitsevaisuutta. Tämän säännön puitteissa voisi kuitenkin papin erottaa työtehtävistään ja häntä voisi kritisoida hyvinkin tiukkaan sävyyn.

    Entä onko suvaitseminen riittävää? Pitäisikö kaikkea muuta paitsi väkivaltaa myös kunnioittaa? Mielestäni tämä on yksilömoraaliin liittyvä kysymys, mutta ei sellainen, jota valtion tarvitsisi erityisesti ajaa. Minulle riittää se, että ihminen suvaitsee muita. Itse pyrin kuitenkin ainakin suurimmassa osassa olosuhteissa vähän lämpimämpään ihmisten kanssakäyntiin kuin vain suvaitsemiseen. Toisaalta en näe syytä, miksi minun pitäisi kunnioittaa vaikka umpirasistia yhtään enempää kuin tyypillinen suvaitsevaisuus edellyttää, joten en ole valmis vaatimaan muiltakaan suvaitsemisen lisäksi muuta.

    Kuvalähde: Zero Tolerance by Alex [Fino] LA, CC BY-SA 2.0

  • Puheita kesältä

    Microphone Löysinpäs tässä pari puhettani puoluekokouksesta ja päätin jakaa kaikkien iloksi ja harmistukseksi tänne.

    Tuuliviiripuhe

    Puhe vaihtoehtohoidoista
     
    Kuvalähde: Microphone by visual.dichotomy, Flickr  CC BY 2.0 -lisenssi

  • BKT-uskovaisuus on olkinukke

    Indicator LampsVihreään liturgiaan on aika pitkään kuulunut, että yhteiskunta tuijottaa pelkästään talouskasvun mittareita ja unohtaa kaikki muut mittarit. Esimerkiksi viime vuonna kirjoitettu poliittinen ohjelma vaati rinnalle muita mittareita:

    Vihreässä laatuyhteiskunnassa tavoitellaan kestävämpää ja onnellisempaa elämää, jossa sivistys ja koulutus ovat itseisarvoja. Perinteisin mittarein mitattu talouskasvu kohentaa kyllä talouden suorituskuntoa, mutta ihmisten hyvinvoinnissa tällainen kasvu ei ole näkynyt enää vuosiin. Lisäksi BKT on ekologisesti sokea.

    Taloutta mittaavan bruttokansantuotteen rinnalle tarvitaan kestävän hyvinvoinnin mittareita. Esimerkiksi aidon kehityksen indikaattori GPI ottaa huomioon hyvinvoinnin eri ulottuvuudet, kuten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön tilan.

    On varsin totta, että pelkkä talouskasvun tuijottaminen olisi typerää. Tämä on kuitenkin melkein täysin – olkinuken hutkintaa. Tosiasiassa kukaan toimija ei aidosti tuijota pelkästään bruttokansantuotetta. Teollisuutta kiinnostavat milloin mitkäkin yritysten tilaa koskevat mittarit, vasemmistoa työllisyys, ympäristöjärjestöjä päästöt, köyhien asemasta huolestuneita tulonjako ja niin edelleen.  Esimerkiksi vaaleja edeltävässä keskustelussa puhuttiin melkoisen loputtomasti siitä, mitkä verot ovat tasaveroja. Paljon vähemmän puhuttiin siitä, mikä tuottaa enemmän kasvua.

    Jos taas otamme “päättäjät tuijottavat BKT:tä pelkästään”-väite tosisssaan, syntyy myös merkillinen johtopäätös. Päättäjät eivät osaa optimoida edes tuijottamaansa mittaria. Toisaalta tämäkään väite ei tunnu täysin mahdottomalta, jos esimerkiksi ajattelee julkisen velkaan kohdistunutta keskustelua. Julkisen velan leikkaamiseen keskittyvä austerity-ajattelu keskittyy leikkaamiseen niin kovalla innolla, että jopa velan leikkaaminen voi käydä vaikeaksi, kun talouskasvu puuttuu kokonaan.

    Kaiken tämän lisäksi muista indikaattoreista puhuminen on jonkinlaista meta-politiikka, jossa unohdetaan politiikan sisällöt ja keskitytään siihen, kuinka sisältöjä pitäisi luoda. Tämä ei takulla innosta äänestäjää ja parhaimmillaankin vie huomion sisällöistä päätöksentekotapaan.

    Maailma on liian monimutkainen ängettäväksi yhteen mittariin ja vaikka olisi, emme me osaisi sitä yhtäkään mittaria optimoida. Indikaattoripuhe kannattaisi jättää tutkijoiden puuhailuksi ja keskittyä poliittisiin sisältöihin. Mittaaminen on politiikan luonnista erillinen tehtävä.

    Kuvalähde: Indicator Lamps by Kecko, on Flickr, CC BY 2.0 -lisenssi

  • Kasvua ei tule ilman kysyntää

    Studying Homeopathy: Bas Relief Detail Of Charles Henry Niehaus’ 1900 Doctor Samuel Hahnemann Memorial At Scott Circle (Washington, DC) by takomabibelot  / Attribution 2.0 Generic (CC BY 2.0)

    Uutiset kertovat, että hallitus harkitsee demariministerin johtamassa valtiovarainministeriössä uusia leikkauksia. Ei varmasti ole kellekään yllätys, että Kokoomus on näitä leikkauksia ajamassa. Esimerkiksi Lasse Männistö (kok.) sanoo näin Facebookissa:

    Olen yhä sitä mieltä, että viimeistään keväällä hallituksen tulisi palata talousennusteisiin ja tehdä uusia päätöksiä siitä, miten Suomen julkinen talous saadaan tasapainoon. Niin ikävää kuin tämä onkin, tämä voisi minusta tarkoittaa esimerkiksi arvonlisäveron korotusta sekä tiettyjen indeksien jäädyttämistä määräajaksi. Sekä toki monia pienempiä säästötoimia. Tosiasiat tunnustaen. Uutta kasvua voitaisiin tavoitella luomalla kannustimia yritysten kasvulle esim. Esittämämme enkelisijoitusten verokannustimen kautta. Tämä ei maksaisi vaan tuottaisi

    Tällainen ajattelu voi tuntua herkästi tosi vastuulliselta ja tiukalta. Meillähän on tässä poliitikko, joka ei haluakaan siirtää vaikeita ratkaisuja seuraajalleen vaan ottaa härkää sarvista! Tällainen Vaikeita Päätöksiä tekevä politiikko on kuitenkin virheellinen ajatuskyhäelmä. Leikkausten sattuminen ei nimittäin tarkoita, että talous parantuu. Vähän samaan tapaan ennen vanhaan lääkärit yrittivät parantaa potilaitaan kuppaamalla verta. Kai se tuntui siltä, että  tehtiin jotain ja toiseksi ei hienosteltu vaan ronskisti tartuttiin härkää sarvista, vaikka potilaaseen sattuisikin. Tulokset tällaisessa puoskaroinnissa olivat tietysti kehnoja. Nyt kokoomus ja demarit puoskaroivat täysillä taloutemme parissa.
    On tietenkin selvää, että Männistö haluaa kaikkien meidän tapaan potilaan parantuvan. Hän haluaa, että startupit alkavat työllistää ja talous saadaan nousuun. Tässä syyllistytään kuitenkin aikalailla turhaan toiveajatteluun. Leikkaajat unohtavat lama-aikaan tärkeimmän kysymyksen: Miten saadaan kysyntä nousuun?
    Seuraavat faktat lienevät jokseenkin kiistattomia:
    1. Tavallisen kuluttajan luottamus talouteen on romahtanut ja tämän vuoksi kuluttajat alkavat säästää. Voi olla, että tätä pahentaa puhe julkisen sektorin leikkauksista.
    2. Teollisuus on huolestunut maailmalta kantautuneista uutisista. Teollisuus vähentää kapasiteettia, mikä vähentää kysyntää teollisuudelle tuotteita valmistavissa yrityksissä – joita tunnetusti Suomessa riittää.
    3. Ulkomaan vienti heikkenee, koska talous tökkii jokseenkin kaikissa vientimaissamme. Täysin syytön tähän ei ole maailmalla levinnyt austerity-ajattelu (eli suurinpiirtein tiukan talouskurin politiikka). Vientiteollisuus ei tunnu saavan hirveästi vauhtia tiukasta tuposta tai vastaavasta – palkkakilpailussa tuskin pärjäämme tulevaisuudessa oleellisesti paremmin kuin nyt.
    4. Verojen nosto vähentää kysyntää.
    5. Julkinen sektorin pienentäminen eli leikkaukset vähentävät kysyntää.
    Näiden viiden faktan vallitessa on erittäin vaikea nähdä, miten kotimaan kysyntä voisi nousta. Vientiteollisuutemme startupeineen kaikkineen ei tätä puutetta saa paikattua. Silti startuppien tukeminen voi hyvinkin olla viisasta politiikkaa. Voi olla, että sillä saadaan vientiin vähän tehoa jollain aikavälillä, mikä voisi vähän helpottaa tilannetta. Kuitenkin pitäisi muistaa, miten valtavasti työpaikkoja tämä lama voi viedä meiltä ja osittain on jo nyt vienyt. Pelkillä startuppien tuottamilla rahoilla ei ihmeitä tehdä.
    Enkö nyt unohda velkaantumisen riskejä? Kerrattaakoon vielä muutama fakta:
    1. Suomi on AAA-luokan maa ilman leikkaustoimenpiteitä. Markkinoilla luotetaan Suomeen, vaikka meillä ei olekaan suurta suunnitelmaa leikkauksiin.
    2. Suomi on vieläkin varsin vähän velkaantunut maa.
    Miksi nykyinen talouspoliittinen konsensus Euroopassa ei näe kysyntää minkäänlaisena ongelmana, on minulle täydellinen mysteeri. Vielä lamaan tultaessa, vallitsi vahva konsensus siitä, että pitää elvyttää leikkaamisen sijaan. Nyt tämä ajattelu on taas siirretty romukoppaan Vakavat poliitikot ovat valmiita leikkamaan. Ja paljon ovatkin.
    Miksi Suomen hallitus pohdiskelee taloutemme tuhoamista? Nyt kokoomuslaisten ja muutamien virkamiesten silmissä kiiluva leikkauspolitiikka tuskin voi mitenkään useiden vuosienkaan tähtäimellä johtaa meitä vaurauteen. Samalla kysynnnän ylläpitäminen elvyttävällä julkisella kulutuksella ja kohtuullisella velkaantumisella taas tarjoaisi mahdollisuuden saada talous nousuun.
    Kun Euroopassa kupattiin verta potilailta ja potilaille syötettiin nykyään vain myrkyiksi kelpaavia lääkkeitä, yleistyi lääkärien rinnalle toinen ryhmä: homeopaatit. Nämä ihmiset tarjosivat sairaille käytännössä puhdasta vettä ja väittivät sen parantavan potilaat. Hoidot toimivatkin paremmin kuin sen ajan lääkärien raa’at hoitomenetelmät.
    Nyt tarvittaisiin homeopaattista talouspolitiikkaa nykyisen kuppauksen tilalle. Annetaan mm. Männistön ja Jungerin vaatima startuppeja luoville enkelisijoittajille verovapaudet. Sanotaan, että tämä varmasti korjaa talouden kunhan vain unohdetaan kaikki leikkaussuunnitelmat samalla.
    Vaikka homeopatia oli ja onkin täyttä kusetusta, toimi se paremmin kuin sen ajan alkeellinen lääketiede. Ei startuppien tukeminenkaan juuri veden nauttamista enempää kansantalouden tasolla auta, mutta jos sillä saadaan pysäytettyä Demarien ja Kokoomuksen talouslääkärien vaaralliset leikkaushalut, saadaan taloushomeopatialla takulla paremmat tulokset kuin nykylinjan tiukentamisilla.

  • Tekijänoikeuskorvauksien pidennyksen kaikkinainen tyhmyys

    Money-50-Euro_32705-480x360Helsingin Sanomat kertoo Vanhat hittilevyt eivät halpene, EU pidensi suoja-aikaa.

    Kaupunki on 50 vuotta sitten luvannut rakennuttajalle 50 vuoden vuokratulot rakennuksesta. 50 vuoden kuluttua rakennuksen pitäisi siirtyä yhteiseen omistukseen. 45 vuoden kuluttua kuitenkin rakennusfirman ja rakentajien lobbarit saavat lobbattua läpi 20 vuoden pidennyksen vuokrakorvaukseen jakaen 80 prosenttia voitoista rakennusyhtiölle ja 20 prosenttia rakentajille. Tuntuisiko yhtään kummalliselta, jos lehdessä ei kirjoitettaisi yhtään siitä, että tämä on jotenkin veronmaksajalta pois?

    Mediamaailma on täysin vääristynyt tekijänoikeuksien kohdalla. Yhteinen etu unohdetaan, kun keskitytään kapeasti “taiteilijan” ja mediayhtiöiden etuun. Kaikessa tekijänoikeuskeskustelussa pitäisi muistaa myös kuluttajan etu. Herkästi myös ajattelisi, että lehti muistaisi, että sen lukijat ovat lähes täysin niitä kuluttajia.

    Kuvalähde: Money-50-Euro_32705-480×360 by Public Domain Photos, CC BY 2.0 -lisenssi

  • Naisten ja miesten suhde kunnittain

    Tilastotieteellä pitää leikkiä.

    Lista kaupungeista naisten suhde miehiin -arvon mukaan laskettuna koko väestöstä 10 korkeinta suhdetta.

    1. Helsinki – Helsingfors 1,130
    2. Turku – Åbo 1,115
    3. Lahti – Lahtis 1,108
    4. Savonlinna – Nyslott 1,095
    5. Maarianhamina – Mariehamn 1,095
    6. Hämeenlinna – Tavastehus 1,089
    7. Kuopio 1,083
    8. Harjavalta 1,073
    9. Tampere – Tammerfors 1,071
    10. Pori – Björneborg 1,067

    Tästä tilastosta ei ehkä ole vielä kauheasti iloa kaupunkia etsivälle sinkkumiehelle, mutta seuraavasta voisi kuvitella olevan enemmän iloa:

    Lista kaupungeista naisten suhde miehiin -arvon mukaan laskettuna 18-29 -vuotiaista. (*)

    1. Finström 1,161
    2. Lumparland 1,154
    3. Helsinki – Helsingfors 1,134
    4. Turku – Åbo 1,077
    5. Alavieska 1,040
    6. Rovaniemi 1,032
    7. Kuopio 1,031
    8. Toholampi 1,030
    9. Jyväskylä 1,020
    10. Lahti – Lahtis 1,020

    Kuten taulukosta voinee päätellä nyt tulee jonkin verran satunnaisia hajaosumia kunnista, joiden väestö on todella pieni ja/tai nuoria on vähän. Finströmissä on esimerkiksi 137 miestä ja 159 naista tässä ikäryhmässä.

    Käsittelin teemaa myös leikkimielisesti joskus aiemmin: Sukupuolten kohtaanto-ongelma?

     (*) Tampereen sijoitus oli muuten 19. ja suhde 0,986.

  • Ja yksi tekijänoikeus pitenee näin

    Intellectual Property Watch: EU Extends Copyright Protection From 50 to 70 years.

    Over the objections of eight countries, ministers from the European Union on Monday extended copyright protection for performers and record producers from 50 to 70 years. The move brought cheers from the recording industry and copyright royalty collecting societies, but doubts from some governments and jeers from a major consumer group. 

    Olen taas vaihteeksi tyrmistynyt siitä, miten huonosti Suomi toimii tekijänoikeusien saralla. Useimmiten tunnustetaan, että erilaisten tekijänoikeuksien ainoa kestävä perustelu on kannusteen luominen uuden kulttuurin luomiselle. On täysin ilmeistä, että insentiiviä ei voi luoda ajassa taaksepäin. John Lennon ei levytä yhtään enempää musiikkia tämän lain ansiosta. Sen sijaan John Lennonin soiton taltioiden tekijänoikeuksien omistajat ja tässä nimenomaisessa tapauksessa hänen perillisensä hyötyvät taloudellisesti, mutta musiikkia ei tietenkään tule lisää.

    Varmasti joku voisi perustellusti olla sitä mieltä, että tekijänoikeuden pitäisi olla pidempi. Tämä ei kuitenkaan koskaan pitäisi tarkoittaa sitä, että tekijänoikeuksia pidennetään jälkikäteisesti. Nyt vanhentumassa olevien teosten tekijänoikeuksien olisi pitänyt loogisesti antaa vanhentua ja luvata huomenna luoduille teoksille 70 vuoden suoja.

    Tämänkaltaisella toteutuksella tekijänoikeuksien pidennys on pelkästään vastikkeeton tulonsiirto. Tulonsiirto kelle? Suurelta osin levy-yhtiöille ja joillekin artisteille. Suurimman osan musiikkia arvo lienee 50 vuodessa jo pudonnut aika lähelle nollaa, joten epäilemättä arvonnousu keskittynee niille, jotka ovat urallaan menestyneet varsin hyvin.

    Samalla todistusaineisto sen puolesta, että tekijänoikeuden kesto on liian pitkä, lisääntyy. Yleisesti suomalaisessa kesksutelussa ei tunnuta tunnustavan, että tekijänoikeudella on myös kansantaloudellisesti heikkoja puolia. Monopolin tarjoaminen palkkiona sisältää ilmeisiä yleisiä haittoja. Yhden yksittäisen teoksen kopioinnin lisäksi monopoli rajoittaa myös muuta toimintaa, kun tekijänoikeudet estävät uuden luontia rajoittamalla vanhojen teosten yhdistelyä uusiin. Näissä kansantaloudellisissa haitoissa ei ole mitään kyseenalaista, mutta niidenkin lausuminen ääneen on harvinaista.

    Kun keskustelussa ei suostuta tunnustamaan edes haittoja, jotka pitäisi tasapainottaa järjestelmän hyötyihin, on seuraus tekijänoikeuksien piteminen vuosi vuodelta. Muutamille maille raja tuli sentään jo vastaan:

    Belgium, Czech Republic, Luxembourg, Netherlands, Romania, Slovakia, Slovenia and Sweden voted against the new rules, and Austria and Estonia abstained, the Council said.

    Suomi puuttuu listasta, mikä on meidän häpeä. 20 vuoden kuluessa on tiedossa uusintaottelu. Toivottavasti aiemminkin.