Vihreään liturgiaan on aika pitkään kuulunut, että yhteiskunta tuijottaa pelkästään talouskasvun mittareita ja unohtaa kaikki muut mittarit. Esimerkiksi viime vuonna kirjoitettu poliittinen ohjelma vaati rinnalle muita mittareita:
Vihreässä laatuyhteiskunnassa tavoitellaan kestävämpää ja onnellisempaa elämää, jossa sivistys ja koulutus ovat itseisarvoja. Perinteisin mittarein mitattu talouskasvu kohentaa kyllä talouden suorituskuntoa, mutta ihmisten hyvinvoinnissa tällainen kasvu ei ole näkynyt enää vuosiin. Lisäksi BKT on ekologisesti sokea.
Taloutta mittaavan bruttokansantuotteen rinnalle tarvitaan kestävän hyvinvoinnin mittareita. Esimerkiksi aidon kehityksen indikaattori GPI ottaa huomioon hyvinvoinnin eri ulottuvuudet, kuten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön tilan.
On varsin totta, että pelkkä talouskasvun tuijottaminen olisi typerää. Tämä on kuitenkin melkein täysin – olkinuken hutkintaa. Tosiasiassa kukaan toimija ei aidosti tuijota pelkästään bruttokansantuotetta. Teollisuutta kiinnostavat milloin mitkäkin yritysten tilaa koskevat mittarit, vasemmistoa työllisyys, ympäristöjärjestöjä päästöt, köyhien asemasta huolestuneita tulonjako ja niin edelleen. Esimerkiksi vaaleja edeltävässä keskustelussa puhuttiin melkoisen loputtomasti siitä, mitkä verot ovat tasaveroja. Paljon vähemmän puhuttiin siitä, mikä tuottaa enemmän kasvua.
Jos taas otamme “päättäjät tuijottavat BKT:tä pelkästään”-väite tosisssaan, syntyy myös merkillinen johtopäätös. Päättäjät eivät osaa optimoida edes tuijottamaansa mittaria. Toisaalta tämäkään väite ei tunnu täysin mahdottomalta, jos esimerkiksi ajattelee julkisen velkaan kohdistunutta keskustelua. Julkisen velan leikkaamiseen keskittyvä austerity-ajattelu keskittyy leikkaamiseen niin kovalla innolla, että jopa velan leikkaaminen voi käydä vaikeaksi, kun talouskasvu puuttuu kokonaan.
Kaiken tämän lisäksi muista indikaattoreista puhuminen on jonkinlaista meta-politiikka, jossa unohdetaan politiikan sisällöt ja keskitytään siihen, kuinka sisältöjä pitäisi luoda. Tämä ei takulla innosta äänestäjää ja parhaimmillaankin vie huomion sisällöistä päätöksentekotapaan.
Maailma on liian monimutkainen ängettäväksi yhteen mittariin ja vaikka olisi, emme me osaisi sitä yhtäkään mittaria optimoida. Indikaattoripuhe kannattaisi jättää tutkijoiden puuhailuksi ja keskittyä poliittisiin sisältöihin. Mittaaminen on politiikan luonnista erillinen tehtävä.
Kuvalähde: Indicator Lamps by Kecko, on Flickr, CC BY 2.0 -lisenssi
Comments
2 responses to “BKT-uskovaisuus on olkinukke”
1) Oman työni puolesta ainakin SDP:ssä, kokoomuksessa ja keskustassa asioita on erittäin yleistä argumentoida, että jokin asia X on hyvä/huono, koska se kasvattaa/vähentää BKT:ta.
2) Aika usein tämä perustuu mutuun. On siis hyvä erottaa sinänsä järkevä argumentti siitä, pitääkö se paikkansa. 🙂
3) On myös aitoa erimielisyyttä siitä, mikä kasvattaa BKT:ta ja mikä ei. On myös päätöksiä, jotka lyhyellä aikavälillä lisäävät kasvua, mutta eivät pitkällä aikavälillä. Pitkälle aikavälille taas joudutaan aina valitsemaan jokin diskonttokorko, josta poliitikkojen on hyvä ymmärtää ainakin jotain. (Sille olisi myös hyvä keksiä jokin parempi suomennos. 🙂
4) BKT ei ole huono mittari, se on vain rajallinen *kuten ihan mikä tahansa muukin mittari*!
Esimerkiksi GPI ylipainottaa sosiaalisia ja aliarvostaa ympäristöhyötyjä. BKT:ta ei pidä parantaa rakentamalla sen ympärille laajempaa yhtä mittaria, vaan keskustelua pitää monipuolistaa tuomalla mukaan *lisää* mittareita.
5) Yleensä mittareita varten maailmaa pitää yksinkertaistaa jonkin verran, ja aina niitä varten pitää tehdä valintoja. Jotkuthan vastustavat mittaamista siksi, että joitain asioita ei vain voi yksiselitteisesti mitata.
Valitettavasti ihmiset kuitenkin tyypillisesti aliarvostavat riskejä, joista heille ei esitetä lainkaan todennäköisyyksiä tai lukuarvoja. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaaraa aliarvioitiin ennen kuin meillä alkoi olla käsillä raportteja, jotka enemmän tai vähemmän karkeasti edes *yrittivät* arvioida, montako ihmistä joutuisi kärsimään nälästä ja vedestä. Esimerkiksi Sternin raportti jäsensi merkittävällä tavalla keskustelua edelleen.
Voi hyvinkin olla, että jossain kulisseissa näitä bkt-argumentteja ehkä viljellään enemmän. Viime aikoina ne eivät kuitenkaan ole esiintyneet yhtään sen keskeisemmin julkisuudessa kuin monet tulonjakoon tai vaikka velkaan liittyvät. Myönnän tosin, että tämä arvio perustuu pääasiassa mutuun 🙂