Category: verotus

  • Efektiivisesti progressivinen ympäristövero

    Olen muutaman kerran eri yhteyksissä pohtinut progressiviisen ympäristöveron käyttökelpoisuutta. Tässä tekstissä esitän yksinkertaistetun tavan toteuttaa asia aikalailla rautalangasta vääntäen.

    Ympäristöverojen korottamista vastustetaan usein siksi, että ympäristöverot ovat tasaveroja. Tämä on kiistämättä pelkän ympäristöverojen ongelma, mutta ympäristö pitää pelastaa ja markkinaehtoisin ratkaisu tähän pelastamiseen on verojen nosto. Verojen avulla on mahdollista tehdä vähemmän kuluttavasta elämästä halvin vaihtoehto ja näin ehkätäistä luontoa tuhoavaa kulutus. Yksinkertaisin tapa kompensoida pienituloisille suurempi verotus, olisi palauttaa valtion saamat rahat tasasuuruisina jokaiselle Suomen kansalaiselle.

    Käytän esimerkikkinä ympäristöverosta polttoaineveroa. Polttoaineveron korottaminen ei ehkä sinällään olisi enää viisasta, sillä autoilijat ilmeisesti maksavat nykyisellään verrattain suurta veroa verrattuna muuhun samanlaiseen saastuttamiseen ja suuren yleisön fundamentalismi taitaa tehdä polttoaineverojen korottamisen poliittisesti erittäin vaikeaksi ainakaan enempää kuin mitä hallitusohjelmassa sovittiin.

    Moottoribensiinin vero oli 2010 62,70 snt/l ja dieselin 36,40 snt/l. Suomalaiset maksoivat ainakin valtion talousarvioesityksen mukaan vuonna 2010 noin 1410 miljoonaa euroa bensaveroa ja 985 miljoonaa euroa dieselveroa. Väestöä Suomessa oli 2010 vuoden lopussa Tilastokeskuksen mukaan 5375276. Suomalainen maksoi siis keskimäärin 446 euroa näitä polttoaineveroja.

    Ehdotankin nyt, että näitä polttoaineveroja kohotettaisiin 50 prosenttia ja näin kerätty summa palautettaisiin veroina tai mieluiten kuukausittaisena maksuna jokaiselle suomalaiselle.

    Tämä tarkoittaisi, että moottoribensiini vero nousisi 94.05 snt/l ja dieselin 54.6 snt/l. Samalla jokaiselle suomalaiselle maksettaisiin 223 euroa vuodessa (tai n. 18,60 e/kk).

    Kuten taulukosta voi nähdä malli tulisi halvemmaksi kuin nykyinen tilanne aina noin 750 litran vuosikulutukseen asti. Alle 200 litraa kuluttava taas jäisi mallissa joitakin euroja voitolle. Tässä mallissa toteutuu progressivisuus: kulutuksen noustessa jokainen bensalitra maksaa enemmän. Tämän voi myös vahvistaa seuraavasta kuvaajasta, jossa on laskettu veron ja veronpalautuksen jälkeinen hinta bensiinilitralle.

    Palautus maksettaisiin jokaiselle kansalaiselle mukaan lukien lapset, joten esimerkiksi lapsiperhe saisi palautuksia enemmän, mikä tuntuisi reilulta. Tutkimukset myös osoittavat rikkaampien käyttävän suurempia summia polttoaineveroon kuin köyhempien. Tämän vuoksi malli olisi sosiaalisesti reilu.

    Tietenkin täytyy myöntää, että palautus on tässä hieman yläkanttiin laskettu, sillä mallilla olisi tietenkin aidosti tarkoitus vähentää kulutusta. Tämän vuoksi palautus olisi varmaan hiukan pienempi, jos haluttaisiin pitää kiinni järjestelmän kustannusneutraaliudesta.

    Kirjoitus on 10. osa kirjotussarjaa vihreän politiikan sisällöistä.

  • Ulkoisvaikutukset mukaan hintoihin

    Useimmilla taloudellisilla vaihtokaupoilla on vaikutuksia myös muihin ihmisiin kuin pelkkiin kaupan osapuoliin. Politiikan kannalta selkeimpiä esimerkki ovat ilmastopäästöt. Melkein kaikki taloudellinen toiminta aiheuttaa ilmaston lämpiämistä. Ulkoisvaikutuksiin vastaus on sisällyttää ulkoisvaikutukset mahdollisimman tarkasti kaikkiin vaihtoihin.

    Otetaan esimerkki ilmastokriisin torjunnasta. Ilmaston saastuttamisen pitää maksaa. Maksun pitää olla mahdollisimman tarkasti suhteessa päästöjen aiheuttaman haitan suuruuteen eli kahden hiilidioksiiditonnin päästämisen pitää olla kaksi kertaa kalliimpaa kuin yhden hiilidoksiiditonnin. Sillä ei pidä olla merkitystä, missä nämä päästöt syntyvät. Koska aikalailla kaikki fossiiliset polttoaineet poltetaan enemmin tai myöhemmin, tehokkainta olisi suoraan fossiilisten polttoaineiden verottaminen siellä, missä ne kaivetaan maasta. Tämä on kuitenkin tunnetusti poliittisesti mahdotonta mm. siksi, että öljyvaltioille ajatuksen myyminen on aika toivotonta.

    Nykyinen päästökauppaan perustuva järjestelmä on kompromissi, jossa päästöille saadaan hinta päästämällä markkinoille vain rajallinen määrä päästöoikeuksia ja sitten antamalla toimijoille oikeus kaupata omia ylijääviä päästöoikeuksiaan. Tällaisessa järjestelmässä voidaan saada erilaisia toteutuksia aikaiseksi jakamalla päästöt osallistujien kesken hieman erilaisilla periaatteilla. Esimerkiksi maiden välinen tasapaino perustuu melkoiseen vääntöön ja yleislogiikka ei ole minulle ainakaan ihan selvä. Samalla vaikkapa Suomi jakaa päästökiintiöitä ilmaiseksi yrityksille eli käytännössä Suomi tukee näin yrityksiä aiemman saastuttamisensa perusteella, vaikka raha ei tässä liikukaan. Lisäksi järjestelmää luotaessa on pitänyt hyväksyä se, että osa maista jää järjestelmän ulopuolelle ja maille on annettu takaportti vähentää osa päästöistään kehitysmaakohteissa. Näissä projekteissa on tietenkin suurehkoja vaikeuksia sanoa, mitkä vähennykset olisivat syntyneet joka tapauksessa..

    Päästökauppa ei ole täydellinen järjestelmä – se kuitenkin takulla vähentää päästöjä ja toteuttaa periaatteen siitä, että päästöjen vähentäminen kaikilla sektoreilla on yhtä kannattavaa. Järjestelmä takaa myös kohtuullisen vahvasti sen, että päästöt vähenevät juuri sen verran kuin päästöoikeuksia jaetaan. Hiilivero takaisin jokseenkin samat taloudelliset syyt vähentää päästöjä ja tasaisesti. Periaatteessa hiiliveron kanssa syntyvien vähennysten arviointi olisi vaikeampaa etukäteen. Tämä on kuitenkin varsin pieni syy puolustaa päästökauppaa hiiliveroa vastaan.

    Sekä hiiliverossa että päästökaupassa ongelmia syntyy, jos koko maailma ei ole sopimuksessa mukana. Periaatteessa kaikista eniten saastuttava teollisuus siirtyy jollain aikavälillä maihin, jotka eivät ole järjestelmän piirissä. Käytännössä tämä siirtymä ei nykyvähennyksillä ole ilmeisesti juuri realisoitunut. Syyt siirtyä vaikkapa Kiinaan ovat tällä hetkellä muita kuin ilmastopolitiikkaan liittyviä. Jos kuitenkin päästövähennykset muuttuvat kunnianhimoisemmiksi, voisi minusta harkita jonkinlaisia päästötulleja esimerkiksi EU-tasolla. Tällöin EU-alueelle tuotujen tuotteiden päästöt arvioitaisiin ja tuotteiden tulli määräytyisi näiden päästöjen mukaan. Näin järjestelmään saataisiin mukaan vähän isompi lohko maailman taloudesta. Samalla mahdollisuus tullien poistamiseen tarjoaisi hyvän insentiivin ulkopuolisille maille liittyä sopimukseen mukaan. Kummassakin järjestelmässä voidaan saada veroluonteisia tuloja, joilla voidaan esimerkiksi auttaa ihmisiä, joille siirtymä vähähiiliseen yhteiskuntaan tuottaa erityistä ongelmaa.

    Muitakin malleja on toki esitetty. Perussuomalaisten suoraan suurteollisuudella ja Eija-Riitta Korholan hiilenmustilta konservatiiveilta kopioimassa mallissa päästöjen vähennyksiä haettaisiin taloussektorien sisällä. Esimerkiksi terästeollisuutta palkittaisiin siitä, jos se on terästeollisuudeksi vähän saastuttava ja rangaistaisiin, jos se olisi terästeollisuudeksi paljon saastuttava. Tällaisessa järjestelmässä on erityisesti yksi suuri ongelma: esimerkiksi teräksen voi jollain aloilla korvata jollain vähemmän saastuttavalla materiaalilla tai kuluttajat voi ohjata kokonaan muille aloille. Saastuttaja ei siis aina maksa ja saastuttaja maksaa ihan eri summan riippuen siitä, tekeekö terästä vai vaikka kangasta. On mahdollista, että tällaisella järjestelmälläkin voisi vähentää johonkin rajaan asti päästöjä: se vain tapahtuisi taloudellisesti erittäin kalliiksi. Päästöjä pitäisi vähentää aloilla, joissa se on huomattavan vaikeaa ja toisaalta aloilla, joissa päästöjen vähentäminen olisi helppoa, voisivat vähennykset kuitenkin jäädä pieniksi. Persussuomalaiset kuitenkin keskittyvät ohjelmassaan tehtaiden investointeihin, joten on vaikea kuvitella, että päästörajoja voitaisiin kovin nopeasti laskea – tehtaat kun uusiutuvat aika hitaasti.

    Tyhmäkin näkee, että Perussuomalaisten mallin tarkoitus ei ole vähentää päästöjä ilmastotieteen vaatimalla vauhdilla, vaan tarkoitus on lähinnä luoda illuusio jonkin tekemisestä. Jos tällaisessa toiminnassa haluaa nähdä jotain hyvää, kai jotain hyvää on siinä, että Perussuomalaisetkin tunnustavat ilmastonmuutoksen asiaksi, jolle pitää esittää tekevänsä jotakin.

    Tarkoituksenani oli kirjoittaa laajasti ulkoisvaikutuksista ja käsittelin tässä esimerkkinä erästä merkittävää negatiivista ulkoisvaikutusta. Tosiasia on kuitenkin, että positiivisista ulkoisvaikutuksista on vaikeampi löytää niin selviä esimerkkejä kuin negatiivisista ulkoisvaikutuksista. Voidaan tietenkin väittää, että vaikkapa kulttuurin tukeminen kaupungissa voi olla perusteltua juuri kulttuurin positiivisten ulkoisvaikutusten vuoksi. Toisaalta vaikutukset siinäkin taitavat olla enemmän ostajan ja myyjän välisiä eivätkä niinkään kulttuurikokemusten ulkopuolella olevien ihmisten etu.

    Kirjoitus on viides osa kirjoitussarjassa, jossa käsitellään vihreän politiikan kysymyksiä.

  • Kunnan ja valtion vastuu

    Miksi kunnat eivät ota itse vastuuta omista asukkaistaan? Miksi ihmeessä koulujen ryhmäkoille täytyy saada valtiolta rajat, että jotain tapahtuisi kunnissa? On täysin turha itkeä rahanpuutetta. Kunta voi aivan hyvin nostaa veroja, jos rahat eivät riitä edes tärkeimpien palveluiden takaamiseen säällisesti. 

    Minusta on myös älyllisesti epärehellistä huudella nyt niitä ryhmäkokojen rajoja valtiontasolla, kun juuri ollaan valitsemassa kuntiin ihmiset päättämään juurikin tuosta asiasta. Toki tiedän, että Suomi on täynnä typeriä, aikaansamaattomia ja urpoja kunnanvaltuutettuja, jotka eivät saa asioita kuntoon. Siltä toivoisin, että ainakin seuraavan vajaan kuukauden ajan mietittäisiin, miten asiat pitäisi priorisoida kunnissa ja miten saataisiin kuntiin sellaiset päättäjät, jotka hoitaisivat ongelmat itse eivätkä vain huutelisi muiden apua. 
    Valtion minimirajat täytyy tehdä turhiksi kunnissa ja hoitaa asiat paremmin kuin rimaa hipoen.
    Valtionosuudet kuntien tuloista ovat muuten huimat 16,5 prosenttia [1]
  • Dumbing down

    HS: Suurimmat maataloustuet yli 1,2 miljoonaa euroa

    Ja nyt pitäisi olla jotenkin järkyttynyt siitä, että Wahlroos vie tuet. Eikö tämä nyt ole ollut kaikille selvää jo pitkään? Maatalouspolitiikka on ihan hemmetin kummallista, mutta kai se on nyt on selvä, ettei tuossa ole tarkoitus tukea pienviljelijöitä?

    Politiikassa on todella hankala ongelma se, ettei oikein hahmoteta muita vaihtoehtoja käytetylle rahalle. Esimerkiksi minusta on jossain määrin kiva, että maaseutua tuetaan ja kotimaisella maataloudella on varmasti omat etunsa. Eri juttu on sitten se, onko ihan oikeasti järkevä tukea nimenomaan yhtä elinkeinoa, jonka tulevaisuus tuntuu lievästi sanoen epävarmalta, kun rahalle löytyisi varmasti käyttöä. Jos on tarkoitus työllistää maaseudulla ihmisiä, voisi miettiä muitakin elinkeinoja kuin maataloutta.

    Tietenkään tämäkään ei riitä eräälle maaseutuystävälliseksi profiloituneelle puolueelle, vaan seuraavaksi pitää saada ruuan arvonlisävero alas, että ihmiset varmasti ostaisivat rahoillaan ruokaa. Käsittääkseni on myös mahdollista, että ravintoloiden verotusta ei alenneta samalla. Tulos olisi se, että kaupasta ostetun ruuan ja ravintola-aterian erotus kasvaa entisestään. Viis siitä, että ravintolat työllistävät paljon ihmisiä (nämä ihmisethän ovat kaupunkilaisia). Ylipäätään en ymmärrä, miksi ruokaan käytetty raha olisi erityisesti valtion edun mukaista. Ruoka on tietysti välttämättömyys, mutta on kai aika selvä, että suurin osa ihmisistä Suomessa voisi syödä paljon nykyistä halvemmalla. Tämän rajan jälkeen ruokaostokset ovat aivan ilmeisiä luksustuotteita.

    Tietysti on helppo puhua köyhistä lapsiperheistä, kansaneläkkeellä kituuttavista vanhuksista, puolikasta nuudelipussia popsivasta opiskelijasta ja ties mistä muista ihmisistä. Voisimme tietysti oikeasti parantaa näiden ihmisten elämäntilannetta paljon enemmän nostamalla lapsilisää, kansaneläkettä ja opintotukea, mutta kai halvemmat pihvit sitten pitävät keskiluokan iloisena tai jotain.

    Toisaalta kaikki tämä on ihan turhaa spekulointia, koska eihän se ruuanhinta oikeasti putoa lähellekään niin paljoa kuin se nyt viime aikoina on noussut. Ruuan arvonlisäveron laskeminen tuskin vaikuttaa juuri yhtään ihmisten käyttäytymiseen, mutta se maksaa ihan tolkuttomasti valtiolle.

  • Korjaaminen on helppoa

    Pitäisi se muovipussivero saada Suomeenkin. New York Timesin artikkeli Motivated by Tax, Irish Spurn Plastic Bags kertoo, että homma toimii Irlannissa. Miksi ei siis meilläkin? Minusta todistustaakka kaatuu nyt tuon veron vastustajien niskaan.

    Sinällään muovipussit eivät ole maailman vakavin ongelma. Toisaalta nykyisellään pitäisi olla kaikkien osapuolien, teollisuuden ja kuluttajien, intresseissä vähentää päästöjä kaikista helpoista paikoista. Ei pitäisi olla lainsäädännöllisesti tolkuttoman vaikeaa säätää muovipusseille vero.

    Samoin uskon myös kestolampuista. Periaatteessa optimimaailmassa haluaisin hehkulampuille vain hemmetin suuren veron (luokkaa 10 euroa per lamppu). Vero mahdollistaisi vapaamman toiminann: hehkulampuillakin on kuitenkin ilmeisesti jokunen erikoiskäyttötarkoitus, joissa niitä ei vielä voi korvata energiatehokkaammilla ratkaisuilla. Käytännössä kuitenkin luulen, että on ehkä helpompi löytää poliittista tahtoa suuren veron sijaan täyskielolle. Pitäisin täyskieltoakin parempana tilana kuin nykytilaa, vaikka joku erikoisjuttuja puuhaileva ihminen siitä kärsisikin, hyötyisi koko yhteiskunta kuitenkin.

    Tätä kirjoittaessa huoneeni päävalaisimen kestolamppu rikkoutui. Varmaan joku voisi tulkita tämän suurena merkkinä jostain.

  • Yksilön puutteet on paikattava

    Ihminen ei ole hyvä moraalisissa valinnoissa. Kun ostaa suklaapatukan, tulee aika harvoin mietittyä maidon tuottaneita lehmiä, pakkausmateriaaliin käytettyä öljyä tai hakattuja metsiä tai pähkinöitä poimineiden työntekijöiden terveydenhoitoa. Yksinkertainen ostotapahtuma on tolkuttoman vaikea päätös. Olen alkanut vakuuttua siitä, että ihminen on perin intuitionsa varainen otus. Tällaisen päätöksen ihminen tekee lähinnä pohtien omaa etua epämääräisten vaikuttimien perusteella. Vahva osoitus tästä on markkinointisektorin osuus yhteiskunnassamme. Ei siihen turhaan pumpata miljardeja.

    Vaikka intuitionismi kuvaa hyvin ihmisen moraalista elämää, uskon aika vakaasti jonkinlaiseen universaaliin moraaliin. En usko, että sitä valvoo parrakas vanha mies pilven päällä, mutta silti uskon tietäväni, että tietoisten olentojen elämällä on arvoa. Intuitio ja teon hyvyys vaan ovat nykymaailmassa kovin usein täysin ristiriidassa.

    Ihmisryhmien dynamiikka on aivan erilainen kuin yhden ihmisen. Historiasta löytyy mitä hirveämpiä esimerkkejä täysin väärästä käytöksestä, johon harva yksittäinen ihminen olisi kyennyt, mutta ryhmässä yksilöt kykenivät. Väitän kuitenkin, että ihmisten instituutioissa on mahdollisuus, jota käytetään aivan liian vähän. Yhteiskuntamme pitäisi minusta pitää huolta paljon vahvemmin siitä, että intuitiomme ja moraali olisivat ristiriitaisia mahdollisimman harvoin.

    Jos eettinen suklaa olisi halvempi kuin epäeettinen, on minusta selvä, että intuitiomme toimisi oikein ja ostokoriin lähtisi mukaan joku vähemmän luontoa, ihmisiä ja eläimiä tuhoava tuote. Ja jos ravintolan kasvisruuat olisivat selvästi halvempia kuin liharuuat, tulisi tällaisen ikävän sekasyöjänkin otettua useammin sitä vähemmän ilmastoa tuhoavaa ruokaa.

    En usko, että yhtään blogiani selaillut sinällään yllättyy siitä, että olen sitä mieltä, että vihreän elämäntavan pitäisi olla helpoin ja halvin elämäntapa. Yritän lähinnä sanoa tällä kirjoituksella, että etiikan pohtimisen tulisi tapahtua suurelta osin meidän demokraattisesti valituissa laitoksissa. Ihminen kykenee pohtimaan moraalia ja olemaan eettinen lähes pelkästään silloin, kun tilanne “ei ole päällä”. Tämä pitäisi ymmärtää todella. Politiikan on paikattava mahdollisimman hyvin meidän kaikkien intuitiomme aukot. Omantunnon ääni on usein väärässä.

    Yksilön valinnoilla on aina rajallisesti väliä, vaikkakin vahvat ajatukset voivat parhaimmillaan levitä erittäin vinhasti. Sitähän se mainonta yrittää tehdä. Mainostajan viesti ei vaan useimmiten tue intuitiomme kehittymistä parempaan suuntaan vaan lähinnä päinvastoin. Mainostamista on hyvin hankala laittaa kuriin ja luulen, että aika pitkälti meidän on vain pakko tottua siihen. Mainostamisen pysyvyyden ilmiönä pitäisi minusta innostaa meidät hilaamaan eettisesti kestämättömien asioiden verot ylös vielä muutama prosentti enemmän, että mainosten aiheuttama lisähaitta kumoutuisi.

    Mikä sitten on oikeasti oikein? Se meidän on päätettävä demokraattisesti ja laillisesti tarkoin harkiten ja tarkasti vahtien sitä, ettemme pidä suoraan totuutena tietoa ihmisiltä, joilla on oma lehmä ojassa. Itse suosin kuitenkin kaikista eniten paljon nykyistä korkeampia epäeettisyysveroja. Tosin tärkeintä olisi löytää rohkeus analysoida vilpittömästi ja avoimin mielin keinojen toimivuutta ja eritoten rohkeus todeta tehdyt virheet. Jos autoveron ympäristöpainotukset aiheuttavat vain valtavan määrän toisen ja kolmannen auton ostoja, on selvä, että muutos ei ollut hyvä ja veroa pitää kiireellisesti viilata paremmaksi. Omien päätösten kriittisen analyysin pitäisi olla selviö, mutta sitä se ei todellisuudessa ole.

    Muutenkin huomaan, että tämän kirjoituksen voisi allekirjoittaa aika moni ainakin esimerkkejä karsimalla. Jostain syystä meillä kuitenkin on vielä aivan turhan alhaiset “syntiverot”. Energia- ja alkoholiverot eivät taatusti ole vielä haittojen suuruisia. Tupakan verotus on varmaan myös turhan alhaista, vaikkakin sen ympärillä on tapahtunut muita lainmuutoksia. Näistä kolmesta esimerkistä yhdessä ollaan ehkä kohtuullisella tasolla. Minusta se on aika vähän. Liian vähän.

  • Tasainen kohtelu viinille, oluelle ja viinalle

    Hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2008 “Alkoholijuomavero”:

    Veron määrä on nykyisin väkevien alkoholijuomien osalta 28,25 euroa litralta laskettuna sataprosenttisena alkoholina. Välituotteiden vero on vastaavasti 20,19 euroa ja viinien vero 19,27 euroa litralta laskettuna sataprosenttisena alkoholina. Oluen vero litrassa sataprosenttista alkoholia on 19,45 euroa.

    Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen alkoholi- ja alkoholijuomaverolain muuttamisesta. Esityksen mukaan alkoholiveroa korotetaan keskimäärin 10½ prosentilla painottaen väkeviä alkoholijuomia siten, että niiden veroa korotetaan 15 prosenttia ja muiden alkoholijuomien veroa 10 prosenttia. Veronkorotuksen seurauksena alkoholijuomaveron tuoton arvioidaan kasvavan 40 milj. euroa.

    Miksi hitossa viiniä verotetaan kevyemmin kuin muuta alkoholia? Ettei vain olisi kyse siitä, että viinillä on kai vieläkin parempi maine kuin muilla alkoholijuomilla? On hemmetin kummallista, että Suomessa vieläkin hyväksytään näin selvästi “sivistymättömiä moukkia” sorsiva järjestelmä.

    Nykytutkimus käsittääkseni sanoo, että alkoholin haitat ovat ihan suorassa suhteessa nautittuun etanolimäärään. En näe mitään syytä, miksi verotus ei myös olisi suorassa suhteessa tuotteen sisältämään etanoliin. Ei ole valtion asia, miten kansalainen nauttii etanolinsa.
    Käytännössä pelkkä etanolilitran verotus tarkoittaisi oluen ja erityisesti viinin verotuksen kiristymistä ja viinapullon hinnan putoamista. Jälkimmäinen asia ei ehkä olisi toivottavaa, joten ehkä koko veron määrää tulisi vain raa’asti nostaa.

    Sinällään minusta alkoholi- ja energiaverojen kaltaiset “synnin” verottaminen ovat järkevintä mahdollista verotusta. Kansalainen voi vaikuttaa viinan kulutukseensa samoin kuin energiansa. Tyypillisen stereotypian mukaan rikkaat ajavat Suomessa dieseliä polttavilla autoilla ja juovat viiniä kun taas köyhät ajavat bensakäyttöisillä autoilla ja juovat kossua. Vähemmän yllättävästi rikkaan elämää verotetaan löysemmin kuin köyhän. Ettei tämä vain kertoisi siitä, kuka tässä maassa määrä.