Tasainen kohtelu viinille, oluelle ja viinalle

Hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2008 “Alkoholijuomavero”:

Veron määrä on nykyisin väkevien alkoholijuomien osalta 28,25 euroa litralta laskettuna sataprosenttisena alkoholina. Välituotteiden vero on vastaavasti 20,19 euroa ja viinien vero 19,27 euroa litralta laskettuna sataprosenttisena alkoholina. Oluen vero litrassa sataprosenttista alkoholia on 19,45 euroa.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen alkoholi- ja alkoholijuomaverolain muuttamisesta. Esityksen mukaan alkoholiveroa korotetaan keskimäärin 10½ prosentilla painottaen väkeviä alkoholijuomia siten, että niiden veroa korotetaan 15 prosenttia ja muiden alkoholijuomien veroa 10 prosenttia. Veronkorotuksen seurauksena alkoholijuomaveron tuoton arvioidaan kasvavan 40 milj. euroa.

Miksi hitossa viiniä verotetaan kevyemmin kuin muuta alkoholia? Ettei vain olisi kyse siitä, että viinillä on kai vieläkin parempi maine kuin muilla alkoholijuomilla? On hemmetin kummallista, että Suomessa vieläkin hyväksytään näin selvästi “sivistymättömiä moukkia” sorsiva järjestelmä.

Nykytutkimus käsittääkseni sanoo, että alkoholin haitat ovat ihan suorassa suhteessa nautittuun etanolimäärään. En näe mitään syytä, miksi verotus ei myös olisi suorassa suhteessa tuotteen sisältämään etanoliin. Ei ole valtion asia, miten kansalainen nauttii etanolinsa.
Käytännössä pelkkä etanolilitran verotus tarkoittaisi oluen ja erityisesti viinin verotuksen kiristymistä ja viinapullon hinnan putoamista. Jälkimmäinen asia ei ehkä olisi toivottavaa, joten ehkä koko veron määrää tulisi vain raa’asti nostaa.

Sinällään minusta alkoholi- ja energiaverojen kaltaiset “synnin” verottaminen ovat järkevintä mahdollista verotusta. Kansalainen voi vaikuttaa viinan kulutukseensa samoin kuin energiansa. Tyypillisen stereotypian mukaan rikkaat ajavat Suomessa dieseliä polttavilla autoilla ja juovat viiniä kun taas köyhät ajavat bensakäyttöisillä autoilla ja juovat kossua. Vähemmän yllättävästi rikkaan elämää verotetaan löysemmin kuin köyhän. Ettei tämä vain kertoisi siitä, kuka tässä maassa määrä.