Ihminen ei ole hyvä moraalisissa valinnoissa. Kun ostaa suklaapatukan, tulee aika harvoin mietittyä maidon tuottaneita lehmiä, pakkausmateriaaliin käytettyä öljyä tai hakattuja metsiä tai pähkinöitä poimineiden työntekijöiden terveydenhoitoa. Yksinkertainen ostotapahtuma on tolkuttoman vaikea päätös. Olen alkanut vakuuttua siitä, että ihminen on perin intuitionsa varainen otus. Tällaisen päätöksen ihminen tekee lähinnä pohtien omaa etua epämääräisten vaikuttimien perusteella. Vahva osoitus tästä on markkinointisektorin osuus yhteiskunnassamme. Ei siihen turhaan pumpata miljardeja.
Vaikka intuitionismi kuvaa hyvin ihmisen moraalista elämää, uskon aika vakaasti jonkinlaiseen universaaliin moraaliin. En usko, että sitä valvoo parrakas vanha mies pilven päällä, mutta silti uskon tietäväni, että tietoisten olentojen elämällä on arvoa. Intuitio ja teon hyvyys vaan ovat nykymaailmassa kovin usein täysin ristiriidassa.
Ihmisryhmien dynamiikka on aivan erilainen kuin yhden ihmisen. Historiasta löytyy mitä hirveämpiä esimerkkejä täysin väärästä käytöksestä, johon harva yksittäinen ihminen olisi kyennyt, mutta ryhmässä yksilöt kykenivät. Väitän kuitenkin, että ihmisten instituutioissa on mahdollisuus, jota käytetään aivan liian vähän. Yhteiskuntamme pitäisi minusta pitää huolta paljon vahvemmin siitä, että intuitiomme ja moraali olisivat ristiriitaisia mahdollisimman harvoin.
Jos eettinen suklaa olisi halvempi kuin epäeettinen, on minusta selvä, että intuitiomme toimisi oikein ja ostokoriin lähtisi mukaan joku vähemmän luontoa, ihmisiä ja eläimiä tuhoava tuote. Ja jos ravintolan kasvisruuat olisivat selvästi halvempia kuin liharuuat, tulisi tällaisen ikävän sekasyöjänkin otettua useammin sitä vähemmän ilmastoa tuhoavaa ruokaa.
En usko, että yhtään blogiani selaillut sinällään yllättyy siitä, että olen sitä mieltä, että vihreän elämäntavan pitäisi olla helpoin ja halvin elämäntapa. Yritän lähinnä sanoa tällä kirjoituksella, että etiikan pohtimisen tulisi tapahtua suurelta osin meidän demokraattisesti valituissa laitoksissa. Ihminen kykenee pohtimaan moraalia ja olemaan eettinen lähes pelkästään silloin, kun tilanne “ei ole päällä”. Tämä pitäisi ymmärtää todella. Politiikan on paikattava mahdollisimman hyvin meidän kaikkien intuitiomme aukot. Omantunnon ääni on usein väärässä.
Yksilön valinnoilla on aina rajallisesti väliä, vaikkakin vahvat ajatukset voivat parhaimmillaan levitä erittäin vinhasti. Sitähän se mainonta yrittää tehdä. Mainostajan viesti ei vaan useimmiten tue intuitiomme kehittymistä parempaan suuntaan vaan lähinnä päinvastoin. Mainostamista on hyvin hankala laittaa kuriin ja luulen, että aika pitkälti meidän on vain pakko tottua siihen. Mainostamisen pysyvyyden ilmiönä pitäisi minusta innostaa meidät hilaamaan eettisesti kestämättömien asioiden verot ylös vielä muutama prosentti enemmän, että mainosten aiheuttama lisähaitta kumoutuisi.
Mikä sitten on oikeasti oikein? Se meidän on päätettävä demokraattisesti ja laillisesti tarkoin harkiten ja tarkasti vahtien sitä, ettemme pidä suoraan totuutena tietoa ihmisiltä, joilla on oma lehmä ojassa. Itse suosin kuitenkin kaikista eniten paljon nykyistä korkeampia epäeettisyysveroja. Tosin tärkeintä olisi löytää rohkeus analysoida vilpittömästi ja avoimin mielin keinojen toimivuutta ja eritoten rohkeus todeta tehdyt virheet. Jos autoveron ympäristöpainotukset aiheuttavat vain valtavan määrän toisen ja kolmannen auton ostoja, on selvä, että muutos ei ollut hyvä ja veroa pitää kiireellisesti viilata paremmaksi. Omien päätösten kriittisen analyysin pitäisi olla selviö, mutta sitä se ei todellisuudessa ole.
Muutenkin huomaan, että tämän kirjoituksen voisi allekirjoittaa aika moni ainakin esimerkkejä karsimalla. Jostain syystä meillä kuitenkin on vielä aivan turhan alhaiset “syntiverot”. Energia- ja alkoholiverot eivät taatusti ole vielä haittojen suuruisia. Tupakan verotus on varmaan myös turhan alhaista, vaikkakin sen ympärillä on tapahtunut muita lainmuutoksia. Näistä kolmesta esimerkistä yhdessä ollaan ehkä kohtuullisella tasolla. Minusta se on aika vähän. Liian vähän.