Perussuomalaiset ja Nixonin reinkarnaatio

Jaakko Stenhäll kirjoitti Facebook-päivitykseensä hyvin oleellisen ajatuksen:

”[…] perussuomalaisten nousu on hyvin suurelta osin sukua konservatismin nousulle 1960-luvun Yhdysvalloissa ja Timo Soini on jonkinlainen Richard Nixonin reinkarnaatio.”

Jaan melko suurelta osin myös Jaakon pessimismin oivalluksesta seuraavien päätelmien suhteen:

“Mandaattia ei haeta niinkään kaikkein sorretuimpien ihmisten epäkohtien korjaamisesta, vaan sen oikeutuksesta, että on vain olemassa _suuri joukko_ ihmisiä, joiden epäkohdat unohtuvat jos pontevasti ajetaan vaikkapa vähemmistöjen asiaa – ja sellainenhan saa ihmisen loukkaantumaan. Onhan kaikkien elämä kovaa.

En oikein tiedä, onko tästä saatavissa irti mitään toimintaohjetta politiikkaan, sillä tuollaisella mekaniikalla toimivaa populismia vastaan on vaikea kamppailla. Solidaarisuutta heikompia kohtaan on vaikea löytää silloin, jos riittävän suuri osa kansasta kokee itse itsensä sorretuksi.“

Kannattaa lukea koko status – eipä se ole kauheasti pidempi kuin nämä lainaukset.

Miksi perussuomalaisuus uppoaa suureen osaan kansasta?

Lyhyesti voisi sanoa, että perussuomalaisten menestys selittyy suurelta osin hyvinvoivien kateudella. Heteroseksuaalit, kantasuomalaiset, työlliset ihmiset ovat kateellisia vähemmistöjen aseman saamalle huomiolle. He ovat huolissaan, että joku varastaa heidän töissään keräämät hedelmät ja se joku voi olla pakolainen, maahanmuuttaja, vihreä tai ihan mitä tahansa muuta uutta ja erikoista.

Perussuomalaisuus on tietenkin vähintään välillä voimakasta muukalaisvihamielisyyttä ja kateutta vähemmistöjä kohtaan, mutta rasismi ei ole ainakaan täsmälleen se sana, jolla pääporukan käsitystä maailmasta kannattaa kuvata. Pieni tai isompi määrä rasismia ei myöskään ole pääjengille äänestystä estävä elementti. Kateus vähemmistöjä kohtaan yliajaa aika paljon äärioikeiston kanssa törttöilyä.

Kun miettii hallitusohjelmaa, on tällä hetkellä helppo ymmärtää, miksi se sopi perussuomalaisille. Kovin moni minunkin hyväosaisista Facebook-tutuistani huomasi, että itseasiassa hallitusohjelma ei juurikaan tee omasta elämästä vaikeampaa. Tämä ei ole sattuma tai vahinko vaan harkittu teko. Eivätkö hyväosaiset joudu maksumiehiksi? Itse väittäisin, että aika monet itseasiassa joutuvat. He vain eivät tajua sitä vielä.

Hallitusohjelman leikkaukset tulevat lisäämään työttömyyttä ja tuhoamaan mahdollisuuksia ihan tavallisilta suomalaisilta. Ja tavallisilla hyvinvoivilla suomalaisilla on lapsia, joiden koulutusmahdollisuudet heikentyvät selvästi leikkausten myötä. Ei ole sattumaa, että varhaiskasvatuksen leikkaukset ovat jo tuoneet kansaa kaduille.

Perusuomalaisten menestys voi kääntyä, jos käy ilmi, että puolue työskentelee “tavallisten”, hyvinvoivien suomalaisten etua vastaan. Hallitusohjelmassa on kylvetty tähän jo siemenet.

Toinen mahdollinen kulma voi avautua, jos Soini vaipuu ylimielisyyteen ja alkaa tehdä toistuvia virheitä. Jotain häivähdyksiä on jo nähty – vai mitä sanotte kyselytunnit kännykkää räpeltävästä ulkoministeristä, joka laukoo tällaisen itsekkyyden Iltasanomille: “Ei minua mikään tällaisessa maailmassa huoleta, kun perussuomalaiset menestyy“?

Olen paljon skeptisempi siitä, että perussuomalaisten vauhti vähenisi jonkun äärioikeistoyhteyden paljastuttua. Ne äänestäjät, joihin paljastuksilla voi olla merkitystä, ovat jo vaihtaneet hevosta. Samalla perussuomalaisuuden, rasismin ja fasismin yhdistämisellä saattaa olla ikävä vastareaktio: osa perussuomalaisia äänestäneistä alkaa kokea syytökset loukkauksina myös itseään kohtaan. Esimerkiksi aika monen vihreän kokemus tavallisten perussuomalaisten kanssa toiminnasta lähtee siitä, että he vakuuttavat, etteivät ole rasisteja (*). Jos defenssi on nyt jo aika korkea perussuomalaisten aktiiveilla, on se varmaan melko korkea muuallakin. Ja vielä pahempi vaihe on, jos sanat rasismi ja fasismi alkavat menettää nykyisen tehonsa loukkauksina. Siitä ei vielä ole hirveän vahvoja merkkejä, mutta nykytiellä jatkean niitä varmaan nähdään myös.

Ei varmasti ole syytä hyssytellä äärioikeiston ja perussuomalaisten yhteyksiä. On kuitenkin hyvä huomata, että pelkkänä toimena se tuskin riittää. Tarvitaan myös muunlaista viestintää ja esimerkiksi perussuomalaisten uusi asema hallituspuolueena avaa paljon muitakin mahdollisuuksia viestintään.

(*) Usein selitys jatkuu siten, että ongelmat ovat maahanmuuttajien kulttuurissa eivätkä rodussa tai geeneissä. Genetiikan ja rotuopin puolustajat lienevät olevan aika hämärä pieni vähemmistö, kun omia ennakkoluuloja voi puolustaa salonkikelpoisemmalla ”ongelma on kulttuurissa”-selityksellä. Käytännössä eroa ei oikeastaan juuri ole, koska samat ihmiset näkevät kulttuurin vahvasti juurtuneeksi esimerkiski maahanmuuttajiin ja samalla kaikenlainen maahanmuuttajien kotouttaminen nähdään turhana. Jonkinlaisen tarkkuuden saavuttamiseksi ja helppojen väistöjen tarjoamisen välttämiseksi kannattaisi ehkä puhua esimerkiksi muukalaisvastaisuudesta rasismin sijaan.