Yksi minuun eniten vaikutuksen tehneitä ideoita Osmo Soininvaaran ajattelussa aikoinaan oli vapaa-ajan arvon nostaminen julkiseen keskusteluun. Oli rohkea sanoa hyvänäkin taloudellisena aikana, että työ ei ole kaikki kaikessa vaan myös sen ulkopuolisella ajalla on väliä ja sillä on ehkä erityisen paljon arvoa ja tuota arvoa ei arvosteta tarpeeksi. Luonnontieteitä lukevan nuoren mieleen ei vaan millään mahtunut, miksi yhä automatisoituvassa maailmassa pitäisi raataa yhtä kovaa kuin aiemmin.
Miksi Bertrand Russell saattoi kirjoittaa seuraavasti vuonna 1932 ja kuulostaa ihan nykypäivään sopivalta?
“Modern methods of production have given us the possibility of ease and security for all; we have chosen, instead, to have overwork for some and starvation for others. Hitherto we have continued to be as energetic as we were before there were machines; in this we have been foolish, but there is no reason to go on being foolish forever.“
Maailman talous on kuitenkin kääntynyt vähän toiseen tilaan kuin tähän keskusteluun perehtyessäni ja ei liene realistista vaatia ainakaan merkittävää vapaa-ajan lisäystä. Hallitus tuntuu pikemminkin potkivan ihmisiä olemaan töissä pikemminkin hieman enemmän. Toki vapaa-ajan määrä ei ole se tapa, millä suuri osa keskustelijoista asiaan perehtyy. Toimi tuntuu lähinnä tavoittelevan takaportin kautta palkanalennusta ja on kyseenalainen lähiaikojen työllistämisvaikutuksiltaan.
Soininvaaralla oli kuitenkin aikoinaan toinen hyvä näkökulma vapaa-aikaan: Vapaa-aika on arvokkaampaa, kun siitä saa nauttia samaan aikaan kuin perheet ja kaverit nauttivat siitä. Tässä on yksi selitys sille, miksi työttömänä “nautittu” vapaa-aika ei oikein tunnu kivalta. Selitys kuvaa myös, miksi työntekijänä viikonloppua odottaa vapaan lisäksi myös siksi, että silloin helpommin näkee kavereita työviikkoa vapaammissa tunnelmissa.
Toisaalta on hyvä miettiä laajempaa kysymystä siitä, minkälaisissa tilanteissa valtio voi olla avuksi. Usein puhutaan esimerkiksi ulkoisvaikutusten hillitsemisestä erilaisin toimin. On helppo unohtaa, että pelkkä koordinaatio on joskus riittävä apu. On kummasti mukavampi ajaa tiellä, kun tietää, että kaikilla on yhteinen käsitys siitä, että ajetaan oikealla tai vasemmalla puolella. Yhteinen valinta on parempi kuin ei valintaa.
Kun vapaa-ajan lisääminen tuntuu tässä hetkessä kaukaiselta päämäärältä, on syytä katsoa realistisempaa tavoitetta vapaa-ajan koordinoinnista. Jos vapaa-aikaa ei voida saada enempää, voitaisiko sitä edes viettää paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin nyt?
Vapaa-ajan käyttöä on toki koordinoitu sivilisaation aamunkoitosta asti. Suomessa sunnuntai on vieläkin erityisessä roolissa. Nyt uusi hallitus on luvannut purkaa kauppojen aukiolorajoituksia. Se on varmaan ihan hyvää sopeutumista nykyaikaan. Olen itse kuitenkin pitänyt melko paljon nykyisestä kompromissista, jossa työntekijöitä palkitaan varsin runsaskätisesti sunnuntaina työskentelystä, vaikka kauppa saakin jo nyt käydä sunnuntaisin aika vapaasti.
Käytännössä palkkakustannusten noususta seuraa, että osa kahviloista ja vastaavista pysyy kiinni sunnuntaisin. Ja on myös totta, että sunnuntaihommat siirtyvät helposti pienessä yrityksessä yrittäjälle itselleen. Kalleimmat tunnit kannattaa tietenkin pyrkiä itse täyttämään. Jos kahvila pysyy kiinni, on se tietenkin tappio kansantaloudelle. Toisaalta kun kahvila pysyy kiinni, työntekijät ovat yleensä vapaalla. Ja jos töihin päätyy, saa siitä sentään kohtuullisen korvauksen.
Tavallaan jossain ideaalisessa maailmassa voitaisi ajatella, että päivien tunneista käytäisi jonkinlaista huutokauppaa ja tekijät valikoituisivat kysynnän ja tarjonnan mukaan. Meillä on kuitenkin käytännössä siirretty neuvottelu pois yksittäisiltä työntekijöiltä ja työnantajilta ylemmälle tasolle. Ideaalitodellisuudessa voi ohjata ajattelua, mutta reaalinen todellisuus pitää silti tunnistaa.
Ihan mielenkiintoista olisi kuulla, minkälaiseen hinnoitteluun vapaat markkinat päätyisivät. Ehkä jostain Uberin kaltaisista toimijoista voisi tällaista dataa saada. Toki näissä olisi omat edustavuuteen ja muuhun liittyvät probleemat totuuden ja tutkijan välissä, mutta aihe olisi siitä huolimatta mielenkiintoinen.
Jonkin verran asiaa voitaisi helpottaa parantamalla työntekijöiden mahdollisuutta valita työaikojaan. Hyvät ja kätevät tietojärjestelmät esimerkiksi voisivat helpottaa koordinaatiota monen kohdalla huomattavan paljon. Joustavien käytänteiden sopimisen pitäisi olla työnantajan ja työntekijän etu. Vaikutukset oikeiden ihmisten elämään voisivat usein olla suuremmat kuin raskaammissa toimenpiteissä.
Vapaa-ajan arvoa on lopulta vaikea mitata. On helppo kuvitella sen ruokkivan innovaatioita, lisäävän terveyttä ja onnellisuutta ja kaikenlaista muuta, mutta lopulta asiasta on vaikea sanoa mitään kovin tarkkaa ja kvantitatiivistä. Esimerkiksi Russelin essee kuvaa asiaa minun intuitiooni sopivalla tavalla, vaikka vahva todistusvoima siitä puuttuu.
Itse näkisin nykyisen kompromissin hyvänä, mutta on toki selvä, että on vaikea sanoa, pitäisikö extrapalkkion olla 10, 50 vai 100 prosenttia. Liian suuri prosentti vähentää liian paljon kauppaa ja vie yrittäjän vapaat ilman korvausta. Liian pieni prosentti vähentää ihmisten yhdessä viettämäänsä vapaa-aikaa.
Hyvän vapaa-ajan pitäisi olla yksi yhteiskunnan tärkeimpiä tavoitteita. Siitä ei kannata luopua – ainakaan ihan halvalla. Politiikassa on myös hyvä muistaa, että suunnalla on tyypillisesti merkitystä enemmän kuin puheissa ilmennetyillä arvoilla. Jos nyt jättää sunnuntain koordinoidun vapaa-ajan puolustamisen väliin, on asian pitäminen juhlapuheissa turhaa puuhaa.
Leave a Reply