Keynes has left the building

Jaakko Stenhäll päivittää tilannetta maailman talousnäkymiä:

Kaiken kaikkiaan syksyn ns. europerseily tulee olemaan suomalaisen politiikan kokonaiskuvan kannalta (mikä on tässä yhteydessä pieni juttu, myönnetään) jännittävä episodi. Skenaariossa yksi, jossa eurobondit tulevat mutta Suomi ei niihin lähde, Kokoomus (ja siinä sivussa vihreät) ovat hallituksessa joka vie meitä kauemmas Euroopasta samalla kun muu Eurooppa yhdentyy. Tämä taas olisi voitto persuille, jotka olisivat vaikuttaneet demareihin niin paljon, että Suomi olisi ajautunut kuin puolihuomaamatta Euroopan ulkokehälle. Tosin en näe tätä tilannetta kovin todennäköisenä, johtuen jo ihan siitä että VM:n virkamiehistö, Kokoomus ja hallituksen enemmistö ei tuohon tilannetta päästä. 

Itse alan olla todella häpeissäni Suomen toimista eurokriisin hallinnasta. Suomi on pyrkinyt typerien ja mitättömien sisäpoliittisten paineiden vuoksi lyömään kapuloita euron rattaisiin. Rattaissa on toki oma kapula vähän joka maasta, mutta meidän on sieltä kestävimmästä päästä. Vakuusvaatimus ei tämän päivän uutisten perusteella ole yhtään sen järkevämpi kuin aiemminkaan.

Maailman talous on todella pahassa jamassa. Talouskriisin pahimpina aikoina paikalle manattu keynesiläinen elvytykseen uskova politiikka on unohtunut ja nyt leikataan menoja. Julkisen sektorin pysähtyessä yksityinen sektori alkaa yskiä. Tarpeeksi pitkän elvytyksen on estänyt useimmissa maissa kummallinen oikeistolainen populismi, joka ei lähde suinkaan ihmisten elämän helpottamisesta vaan epäsivistyneestä faktat unohtavasta hyökkäyksestä elvystystä vastaan: “Ne vie meidän rahat”. Olivat “ne” sitten kreikkalaiset tai Obaman sosialistikommunistifasistipankkiirikaverit.

Paul Krugmanin kirjoitukset ovat koko kriisin ajan olleet tarkkaavaisia ja ennusteet ovat tuntuneet menneen varsin kohdilleen. Tämän päiväinen kirjoitus tiivistää tilanteen:

It really is a race between America and Europe: who can make the worst of a bad situation. And both competitors are giving it their all.

Jossain määrin masentavaa.

Itse en ole ymmärtänyt, kuinka kukaan voi kuvitella euron selviävän, jos emme poliittisin toimenpitein ala yhdistää epäyhteneäistä valuutta-aluettamme. Tässä vaiheessa on varsin helppo sanoa, että euroon ei olisi pitänyt lähteä. Ajatus spontaanisti yhdistyvästä valuutta-alueesta oli väärä. Nyt kysymys ei kuitenkaan ole, mitä olisi pitänyt tehdä vuosia sitten, vaan kysymys on, kuinka tästä nykytilanteesta selvitään mahdollisimman pienin vahingoin. Ainakin vielä kriisimaiden irrottautuminen eurosta tuntuu vaikeammalta ratkaisulta kuin erilaiset tukipaketit ja muut tulonsiirrot rikkaammista maista köyhempiin.

Mekään emme ui rahassa, joten olisi syytä miettiä, miten raha saataisi mahdollisimman halvalla. Eurobondit olisivat luontevin ratkaisu tukipakettien rahoitukseen, vaikka ne olisivat poliittisesti ongelmallisia. Lainaa ei tietenkään voisi jaella ilman seuraamuksia, joten tarvittaisiin yhteisiä mekanismeja alijäämien hallintaan. Eri juttu sitten miten tiukkoja näiden mekanismien pitäisi olla.

Tämän vuoden tapahtumat muistetaan varmasti historiassa. Keynesin vaihtuminen austerity-retoriikkaan on historiallisesti merkittävimpiä älyllisiä U-käännöksiä, jonka ainakin minä olen eläessäni nähnyt.