Hallitustunnistelijat ovat saaneet veivattua seuraavan kirjauksen Maahanmuuttopolitiikkaa –paperiinsa:

”Otetaan käyttöön lukukausimaksut EU‐ ja ETA –alueiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille ja kannustetaan valmistuneita jäämään Suomeen töihin esimerkiksi verovähennysoikeudella. Suomessa opiskelleiden kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä Suomeen edistetään ja suomen kielen osaamiseen panostetaan.”

Kirjaus on tietenkin ollut suuri pettymys maahan tulevista opiskelijoista pitäville ja myös niille, joita lukukausioven raottaminen pelottaa. Pettymykseen ja pelkoon on hyvä syy.

Lukukausimaksujen ongelmat

Aika monet talouspuoleen innostuneet lämpenevät vähintään jossain vaiheessa lukukausimaksuille. Logiikka niihin on ihan vääryydestään huolimatta miettimisen arvoinen: meillä on niukka hyödyke, joka pitää jakaa kansalle jollain tapaa. On ihan luonnollista miettiä jonkinlaista maksua sen jakamiseen. Jos halutaan ihmiset valmistumaan nopeammin, maksu varmaan jouduttaa joidenkin matkaa. Samalla opintotukeen liittyy aina se pieni raastava tunne siitä, että tuki kohdistuu huomattavissa määrin enemmän rikkaampien lapsiin.

Ongelma on vain siinä, että ihmiset toimivat perin epärationaalisesti koulutuksen suhteen. Koulutus on hyvä investointi. Niin hyvä että siitä kannattaisi maksaakin jotain, jos olisi pakko. Siitä huolimatta moni ei maksaisi. Kahneman ja muut aitojen ihmisten toimintaa tutkineet ihmiset ovat osoittaneet, että ihmiset ovat valmiit maksamaan kohtuuttoman paljon pienien riskien eliminoimisesta. Otetaan esimerkiksi koulutusohjelma, josta 90 prosenttia valmistuu ihan hyviin töihin ja 10 prosenttia ei. Ihmiset ovat aika hyviä keskittymään siihen 10 prosenttiin ja hyviä välttämään riski-investoinnin.

Ja unohtaen nämäkin on opintotuella lopulta se kaikista tärkein tehtävä: toimia luokkakierron pumppuna. Vaikka kohtuullisista lukukausimaksuista ei varmaan muodostu rikkaiden lapsille suurta estettä, muodostuisi niistä suurempi este köyhempien lapselle. Aika monen opiskelijan vapaus myös vähenisi, kun vanhemmille jää suuri rooli elämään. Mieleeni tulee esimerkiksi ihmisiä, joiden vanhemmat eivät ole pitäneet lastensa elämäntapavalinnoista tai jopa identiteetin osista kuten sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin kuulumisesta. On vaikea laulaa omaa laulua, kun on toisen kukkarolla. Tällaiselle vapaudelle itse olisin valmis antamaan arvoa poliittisessa päätöksenteossa.

Lukukausimaksujen ongelmiin on mahdollista rakentaa laastarimallisia ratkaisuja. Voidaan antaa stipendejä köyhemmästä tausta tuleville ja voidaan siirtää maksamista opintojen jälkeen esimerkiksi maisteriverolla. Näistä järjestelmistä tahtoo vain tulla sekavia ja monimutkaisia ja siis kalliita. Lisäksi osa järjestelmistä olettaa aika paljon riskinottoa köyhemmältä hakijalta: Kuka viitsii panostaa tarpeeksi paikan hakuun ja vastaavaan, jos on vaarana, ettei stipendiä tule?

EU- ja ETA –alueiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksujen ongelmat

Pyrin – vaihtelevalla menestyksellä – pitämään mielessäni nykymaailmassa radikaalia ajatusta: kaikkien ihmisten näkemistä tasa-arvoisina ja onnen etsimiseen yhtä oikeutettuina. Pohjimmiltaan ajattelen siis, että EU- ja ETA –alueiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksujen ongelma on täsmälleen sama kuin suomalaisten lukukausimaksuissa. Ehkä vielä sillä erotuksella, että maahanmuutto niinkin hyvällä syyllä kuin opiskelu, on yksi suurimpia maailman tulo- ja varallisuuserojen tasaajia.

Asiaa voidaan tarkastella kuitenkin itsekkäämmin Suomen etua miettienkin.

Kauempaa tuleville KV-opiskelijoilla on omat erityispiirteensä. Ensinnäkin Suomen korkeakoulut ovat aika pieni osa mahdollisuuksista. Vaikka Suomen peruskouluja arvostetaan maailmalla, ei ylempää koulutustamme arvosteta läheskään niin paljoa ja se ei ole ihme. Emme sijoita siihen niin paljoa. Hinta on yksi dimensio, jolla kilpailua käydään ja se on aikalailla ainoa joissa meidän korkeakoulumme pärjäävät.

Kauempaa tuleva opiskelija tuo myös käytännössä mukanaan osaamista, jota saadaan ilmaiseksi Suomelle. Jos on käynyt peruskoulun ja lukion, on päähän sitoutunut jo melkoinen määrä pääomaa. Jos osoittaa pääoman sitoutuneen hyvin vaikkapa pääsykokeessa, on aika helppo valita maahanmuuttajia, jotka tuovat Suomelle paljon ja maksavat vähän. Kaikkien maahanmuuttajien valikointia puolustavien pitäisi muistaa, että opiskelemaan kelpuuttaminen on aika hyvä suodatin.

Pohjimmiltaan Suomessa pitäisi olla aikalailla sellaisia koulutusohjelmia, että niiden läpäisyllä pitäisi yleisesti ottaen päästä joihinkin töihin. Koulutusohjelmiin taas pitäisi päästä, jos ja vain jos on kykenevä saavuttamaan siinä opiskelemalla työkykyisyyden. Jos näistä kahdesta huolehditaan kaikkien hakijoiden kohdalla, ei oikeastaan työllistymisen vaikeudeksi pitäisi jäädä kuin jonkinlainen rakenteellinen tai suora rasismi. Tämmöisten rakenteiden ja asenteiden poistamisen pitäisi olla muutenkin yhteiskunnan tehtävä.

Laastarityyppiset ratkaisut muodostuvat vielä ongelmallisemmaksi EU- ja ETA -maiden ulkopuolisten opiskelijoiden kanssa. Ryhmä on niin pieni, että siihen kohdistuvat toimet ovat hallinnollisesti kovin raskaita verrattuna saataviin tuloihin. Ja vielä kun tähän yhdistää sen, että eläkepommi tikittää ja nuorten työntekijöiden pitäisi meille kelvata. Itse jään pohtimaan, kuinka paljon kaikkia maahanmuuton muotoja pitää vihata, että tähänkin yrittää saada stoppia.

Lopuksi

Toistaiseksi tehtyjen lukukausimaksukokeilujen tulokset ovat surkeita, mikä ei ole ihme. Säädöksiä ei kannattaisi tehdä pienen pieniä ihmisjoukkoja varten ellei odotettavissa olisi jotain suurta hyötyä jollekulle. Nykyisellään kaikista lukukausimaksujen lajeista on odotettavissa aika reilu nippu hallinnollista työtä. Joku irvileuka voisi keksiä jotain hauskaa siitä, että esimerkiksi kokoomuksen kansanedustajat pitävät viinan myymiseen liittyvien säädösten pituutta ongelmallisena, mutta sen sijaan ovat valmiit luomaan mielinmäärin säädöksiä maahan opiskelemaan tuleville.