Sattuu. Tappio sattuu. Eilisen tapahtumat ovat vielä raakoja, mutta yritän kuitenkin vähän pukea sanoiksi tuntojani. Olemme istuneet päivällä terapiakahveilla Europassa ja tässä on sekaisin muilta varastettuja ajatuksia ja omiani.
Mitä tapahtui?
Eilisten vaalien suurin tappio paikoissa ja prosenteissa syntyi siitä, että jakaja suureni: perussuomalaiset saivat aiemmin nukkuneet suomalaiset liikkeelle. Tämä liike oli suurempi kuin osasin itse ennakoidakaan. Katsotaan miten herrojen käy kun äänestetään persuja eduskuntaan -äänet varmaan muodostavat suuren osan perussuomalaisten äänistä, mutta voi muutos olla pysyvämpikin.
Alustavan analyysin perusteella näyttää siltä, että me Vihreät menetimme paikkoja erityisesti punavihreissä. Varmaankin syynä on ydinvoiman nouseminen erittäin tärkeää rooliin kampanjoinnissa Japanin myötä. Tämä palautti keskustelun taas siihen, oliko oikein istua hallituksessa, joka päätti ydinvoimalaluvista. Äänestäjille eivät meidän selityksemme kelvanneet siitä, että oppositiossa oleminen ei olisi asiaa auttanut.
Jos vasen selusta petti, oikealla tilanne ei muuttunut yhtään. Emme saaneet juuri mitään aikaiseksi tällä puolella. Suuri rooli tässä taitaa olla sillä, että melko suuri osa esimerkiksi vihertävistä kokoomuslaisista puoltaa ydinvoimaa. Nyt kun ydinvoimasta keskusteltiin paljon, vihreiden näitä ihmisiä ärsyttävä linja aiheeseen oli mahdoton ohittaa.
Mitä olisi pitänyt tehdä?
Mikael Kuisma on tehnyt minusta oikean huomion siinä, että Perussuomalaisten menestys perustuu siihen, että he kykenivät avaamaan uuden akselin politiikan keskusteluun. Persut määrittelivät täysin keskustelun teemat Suomessa. Artikkeli Avain menestykseen – määrittele poliittinen akseli! sisältää tästä erittäin hyvän pohdinnan.
Vihreiltä puuttuivat kunnolliset uudet avaukset. Viime eduskuntavaaleissa puhuimme perustulosta ja sehän toimi. Vaikka ajatuksemme ei saanut vastakaikua, keskusteltiin siitä paljon. Uusi Suomi -kampanjamme oli mielenkiintoinen mainosmielessä, mutta siihen ei oikeasti saatu sisältöä tarpeeksi.
Olimme valmistautuneet puhumaan taloudesta, mutta emme olleet valmiit puhumaan Kreikan ja muiden ongelmamaiden tukemisesta. Siinä emme kyenneet luomaan omaa vaihtoehtoa ja toimemme näyttivät liiaksi Kokoomuksen peesailulta. Federalismin korostaminen jäi liian vähälle ja vaihtoehdoiksi mediassa muodostuivat pelkästään “tuetaan pitkin hampain mahdollisimman vähän” ja “ei tueta”. Olisi ehkä pitänyt rohkeammin puhua eurobondeista ja talouden integraatiosta – vaikka ne taitavat käsitteenä olla vaikeita kansalle ja monitulkintaisia asiantuntijalle. Jaakko Stenhällin ja Allan Seurin Eurooppa tarvitsee federalismia -kirjoitus oli paras avaus tähän keskusteluun Vihreiden sisällä, mutta se taisi tulla vähän turhan myöhään. Puolueen sisäisen keskustelun pitäisi toimia nopeammalla vauhdilla.
Radikaalista avoimuudesta olisi ehkä voinut pusertaa vaaliteeman, jos keskustelu siitä olisi lähtenyt liikkeelle vähän nopeammin. Sen alle olisi voinut nostaa esiin tärkeitä tietoyhteiskunnan teemoja ja vaalirahoituksen avoimuutta. Erityisesti jälkimmäinen oli kortti, jota me emme osanneet pelata oikein. En ole tosin vieläkään varma, mitä sen kanssa olisi pitänyt tehdä.
Kansalaisaktivismin puolella on sanottava, että yksi asia on mennyt todella pieleen: keskittyminen ilmastolakiin on osoittautunut suureksi virheeksi. Ilmastolain suojissa ehdokkaat ovat voineet väistää kysymykset siitä, miten ilmastopäästöjä voidaan vähentää. On esimerkiksi iso joukko ehdokkaita, jotka iloisesti puolustivat ilmastolakia ja vastustivat ympäristöveroja sekä päästökauppaa eivätkä oikein tarjonneet mitään muutakaan tilalle.
Mitä seuraavaksi?
Puolue puksuttaa eteenpäin. Uutiset tietävät kertoa, että Vihreät saavat tällä hetkellä ennätysmäärin jäseniä. Aika moni meitä sympatisoinut, on nyt saanut sen viimeisen syyn liittyä meihin. (Liity vihreisiin!) On aivan mahtavaa, jos me saamme nyt paljon uusia innostuneita ihmisiä mukaan. Heitä tarvitaan.
Tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että oppositiokausi odottaa. Oppositiossa meidän pitää kasvattaa liikettämme. Herättää henkiin se uutta luova voima, mitä Vihreät aina välillä ovat ja ovat olleet.
Vihreiden pitää pystyä avaamaan keskustelukulttuuriaan muille. Meillä on oikeasti aika hyvää ohjelmatyötä. Meillä jutellaan asioista. Meillä saa olla eri mieltä. Meidän pitää näyttää tämä muille. Tähän voivat auttaa Uusi puolue -hankkeen alla esitetyt aloitteet avoimuuden lisäämisestä puolueessa.
Yhden asian voimme myös oppia perussuomalaisten rakettimaisesta noususta. Nettikeskustelulla voi olla tärkeä rooli nykyaikaisen liikkeen nousussa. Vihreiden pitää luoda iso ja riittävä sosiaalisen median läsnäolo. Meillä pitää olla vallattuna kunnollinen blogosfäärin osa (tai jotain muuta vastaavaa) vuoden 2015 vaaleissa. Ilman tällaista läsnäoloa, on liikkeemme tulevaisuus oikeasti vaarassa.
Henkilövaihdoksia tulee varmaan. Puolueen pitää uskaltaa nostaa lupaavia nuoria näkyville paikoille ja valtaan. Yksi isoimpia pettymyksiä vaaleissa oli se, ettemme saaneet läpi uusia, fiksuja nuoria, vaikka heitä kovin iso joukko oli tyrkyllä.
Oppositiossa emme ole yksin. Meidän on luotava uutta yhteistyöverkostoa. Tosiasia on, että vasemmistoliitto on ottanut näissäkin vaaleissa taas valtavan loikan aitoa punavihreyttä kohti. Meidän pitää keskustella näiden samanmielisten kanssa ja luoda uutta politiikkaa raja-aitojen yli.
Kansalaisjärjestöjen on keskityttävä enemmän keinoihin kuin pelkkään retoriikkaan. Ilmastolain jälkeen pitää puhua ympäristöveroista ja päästökaupasta. Esimerkiksi Suomen Luonnon vertailussa pärjäsi Vasemmistoliitto paremmin kuin Vihreät, koska ei kysytty eniten meidän kahden puolueen linjaa erottavaa asiaa ympäristöasioissa: suhdetta ympäristöverotukseen sekä päästökauppaan. Näin ei vain saa jatkossa käydä. Saastuttaja maksaa -periaate on minusta välttämättömyys, jos halutaan vähentää päästöjä tarpeeksi eli paljon.
Meidän pitää myös vaikuttaa hyväntahtoisiin ihmisiin ja selittää paremmin ympäristöverot. Esimerkiksi kannattaisi ehkä alkaa puhua perustulohenkisestä tasasuuruisesta veronpalautuksesta ja nostettavista ympäristöveroista nimellä progressiiviset ympäristöverot. Tuo ajatus on kuitenkin kohtuullisen vahva ja kuulostaa vielä aika hyvältä.
Comments
13 responses to “Nousemme tappiostakin”
Moi,
hyvää analyysiä.
Kuitenkin toivoisin hiukan tukevampia perusteluja sille, että ilmastolakikampanjointi oli kansalaistoiminnassa virhe. Greenpeace teki taannoin vertailun kansanedustajien ilmasto- ja energiapoliittisista kannoista: ydinvoiman ja turpeen kannattajat lähes poikkeuksetta vastustivat tarvittavia (ilmastolakikampanjan vaatimia) päästövähennyksiä. Päästövähennyskeinojen ja tavoitteiden suhteen ilmastolain kannattajat edellisessä eduskunnassa tuntuivat mielestäni aika linjakkailta, vaikka joitain poikkeuksiakin oli.
Olisiko mielestäsi jatkossa syytä keskittyä ohjauskeinoihin ilman kokonaistavoitteen kohdalleen asettamista?
Ystävällisin terveisin,
Meri Pukarinen
Muuten hyvä, mutta puolueessa pitää olla esillä ja johdossa kaikenikäisiä vihreitä, ei vain nuoria. Osaongelmana on nyt jo liiallinenkin nuoruus. Kokemuksesta on oikeasti puolueelle hyötyä, nyt meillä ei ole sisällä riittävää kokemuksen ja kritiikin ääntä. Nuorien vihreiden ongelma on, että pysytellään mukavuusalueella, koska siellä on liian kivaa samanhenkisten kavereiden kanssa. Ja mukavaahan sen onkin, mutta ei sillä tavalla tavoiteta uusia äänestäjiä eikä kasvateta puoluetta. Pitää mennä epämukavuusalueelle – sinne, missä on aivan toisenlaisia ihmisiä, sinne, missä on voitettavaa, sinne, missä ei useinkaan ole kivaa, missä on niitä kummallisia “toisia”, ja alistaa teesimme kritiikille aidossa kansalaiskeskustelussa eikä vain samanmielisten hyrinässä. Siellä karsiutuu myös se ylimielisyys, mistä meitä on aivan aiheellisesti moitittu, sillä siellä on myös kuunneltava, ei vain kuultava, ja siellä testataan perustelut. Vanhemmat puoluekonkarit omaavat tästä alueesta yleensä enemmän (elämän)kokemusta.
Katri Sarlund
Meri,
tuossa ilmastolaissa ongelmana oli se, että ehdokkaat eri puolueista pystyivät vain linjautumaan että “kannatan ilmastolakia”, jolloin äänestäjät voivat katsoa että “onhan tuossakin ilmastomyönteinen tyyppi”. Tällöin puolue (esim. SDP) pääsee kuin koira veräjästä haukkumaan energiaverotuksen korotusta, mutta voi sanoa sitoutuvansa kuitenkin ilmastolakiin.
Keskittyminen kokonaistavoitteeseen vaatii vähintään armotonta seurantaa puolueiden toimintalinjausten suhteen, joka näissä vaaleissa jäi myös kansalaisaktivistiporukalta puolitiehen, media ei sitä harjoittanut lainkaan.
Mulle tuli pari juttua mieleen mitkä varmasti vaikutti tulokseen
1) Uusi Suomi- kamppis jäi vähän epäselväksi, tai sellaiseksi isoksi möhkäleeksi josta ei saanut kiinni
2) Perinteinen ongelma, osa oikeistovihreistä ei äänestä puoluetta kun pelkää äänen menevän kuitenkin punavihreille, ja osalla vasemmistovihreistä sama homma kun pelätään sinivihreyttä ->
vuotoa vassareille ja kokoomukseen
Antti Stenhäll
Meri: Olet varmaan oikeassa, että ydinvoima, turvekannat ja ilmastolaki kulkevat käsikädessä. En kuitenkaan usko, että ilmastolaki, ympäristöverot ja asenne päästökauppaan kulkevat käsikädessä.
Minulle on ainakin jäänyt epäselväksi, miten vasemmistoliitto ja demarit oikeasti niitä päästöjä vähentäisivät. Tämän jälkeen koko ilmastolaki jää hirveän abstraktiksi asiaksi, johon ainakin äänestäjillä on vaikea tarttua.
On sanottava, että Polttavan kysymyksen ponnistus on ollut hieno ja onhan se nyt aika mieletöntä, miten moni on tuon ilmastolain kannattajiksi saatu. Jos tällä strategialla saataisi ilmastolaki, voisi niitä keinoja tietysti pähkäillä myöhemminkin. Pelkään vaan pahoin, että nyt ei lakia saada ja yleisen keskustelun vuoksi pitäisi puhua niistä keinoista enemmän.
Katri Sarlund: Alkuunkin on typerä muodostaa kuvansa nuorista yleistävän stereotypian mukaan. Vihreissä nuorissa on paljon erilaisia ihmisiä, jotkut viihtyvät enemmän mukavuusalueellaan ja jotkut eivät.
Toiseksi: En tarkoittanut, että pelkkien nuorten pitäisi näkyä puolueessa. Olen vain erittäin huolestunut siitä, että vuonna 2015 taitaa nuorin kansanedustajamme olla likipitäen 35-vuotias. Vihreät ovat toistaiseksi pärjänneet erittäin hyvin nimenomaan nuorten parissa. Jatkuuko tämä jos edustajamme eivät ole nuoria? Minusta tätä pitää yrittää kompensoida nostamalla nuoria puolueen toimissa näkyville paikoille.
Vaalien alkuvaiheessa olin itse vielä kahden vaiheilla, että äänestänkö vihreiden oikeistoa vai kokoomusta. Ratkaisevia olivat nuo, mitä tuonne analysoitiinkin eli riski äänen valumisesta punavihreille ja toisaalta taas arvioin, että nyt tarpeeksi ydinvoimaa pelkääviä ihmisiä äänestää kuitenkin vihreitä, joten voin oman ääneni antaa varmemmin etuani ajavalle kokoomukselle. Sitä en kyllä keksi, mihin ydinvoimaa pelkäävien ja vastustavien äänet menivät tällä kertaa? Vasemmistolle?
Tuo Antin tuolla mainitsema kahtiajakoisuus on myös minunkin näkökulmastani yksi vihreiden ongelma, mutta myös ehkä sellainen, jota on mahdoton ratkaista. Jos puolue pilkottaisiin kahtia niin se ei saisi niitä vähiä paikkoja, mitä nykyään ja toisaalta kasvu ei onnistu niin kauan kuin tuota ääneen valumista oikealle ja vasemmalle siivelle pelätään.
Tuo Antin tuolla mainitsema kahtiajakoisuus on myös minunkin näkökulmastani yksi vihreiden ongelma, mutta myös ehkä sellainen, jota on mahdoton ratkaista. Jos puolue pilkottaisiin kahtia niin se ei saisi niitä vähiä paikkoja, mitä nykyään ja toisaalta kasvu ei onnistu niin kauan kuin tuota äänten valumista oikealle ja vasemmalle siivelle pelätään.
En sitten tiedä olisiko vihreämpien ja liberaalimpien arvojen ajaminen sellainen asia, jota pitäisi tehdä isompien puolueiden sisältä siellä ehdokkaalle itselleen sopivimmassa puolueessa sen sijaan että yritetään niputtaa vihreitä arvoja ajava oikeisto ja vasemmisto samaan puolueeseen? Nooh tämä nyt on vain omia pohdintojani.
Yksi sellainen, mitä itse pidän perussuomalaisten esiin nostamana asiana, jota kaikkien puolueiden olisi syytä miettiä on se, että miten popularisoida ja selittää yksinkertaisesti vaikeatkin asiat. Aika monet ihmiset kun eivät ymmärrä mitään suurempia kuvioita, kuin sitä, että heidän työturvaansa, etujaan ja käteen jäävän rahan osuutta muutetaan erilaisilla päätöksillä. Olisi pystyttävä jollain tavalla selittämään yksinkertaisesti, minkä takia joku vaikeakin päätös jouduttiin tekemään. Minkä takia esim. kannattaa tukea toisia euromaita? Mitä tarkoitetaan maahanmuuttajilla ja tarkoitetaanko niillä myös järjestelmää hyväksikäyttäviä henkilöitä?
Ehkä nyt perussuomalaisten menestyksen takia eri puolueissa lähdetään myös vääntämään rautalankaa päätöksistä ja ratkaisuista. Huippuahan olisi, jos tässä yhteiskunnassa päästäisiin siihen, että esim. joku selittäisi vaikka YouTubea hyödyntäen suomeksi talouskriisin taustat ja sen, miksi on joudutttu tukemaan muita maita sekä mitä hyötyjä ja haittoja siitä on. Tuollainen selitys kun varmasti alkaisi nyt politiikkaan jossain määrin herännneessä kannassa kiertää Facebookkien yms. kautta.
Maan talouden havainnollistaminen esim. jollain analogialla henkilökohtaisen talouden pyöritykseen voisi olla keino, jolla voisi selkeämmin kommunikoida ongelmaa ja sen ratkaisumalleja myös tavalliselle ihmiselle.
Tämä on nyt hiukan “se koira älähtää..” riippukaa siel sisäl kuten englanniksi tavataan sanoa.
Ilmastolaki -kampanjan tavoitteena on/oli luoda se uusi politiikan akseli jonka Heikki mainitsee. Tavoitteena pelkistää monitahoisen ja vaikeasti hahmotettavan ilmastopolitiikan vastakkainasetteluksi niitten välillä jotka tukee tarvittavia vähennysprosentteja ja ne jotka ei. Sitten niitten välillä jotka lähtee mukaan voidaan käydä keskustelu keinoista. Jo vuosia on odotettu puolueiden -40 % linjapapereita. Näitä ohjelmia vertailemalla saataisiin sitten se todellinen ilmastopoliittinen vääntö aikaiseksi. Juu pilvilinna ja ihannekuvitelma, mutta ihannemaailmassa ja tietystä näkökulmasta yhteiskunnalliset roolit(ymppäjärjestöt ja puolueet) olisi tuossa toimineet.
Meidän ajatus jyvien erottamisesta akanoista ilmastolain avulla toimi tavallaan, vihreät, vassarit ja omalla tavallaan demarit lähti mukaan, ja kok, kesk, rkp, kd, pers ei lähteneet. Tästä jakolinjasta emme kuitenkaan onnistuneet saamaan mitään irti. Miksi tästä jakolinjasta ei saatu enemmän irti? Ja olisiko ollut parempi puhua keinoista? (esimerkiksi kokoomuksen maailman ensimmäinen hiilineutraali.. olisi pitänyt pystyä haastamaan)
Ensinäkin vaaleissa ei puhuttu ilmastosta. Toisekseen Demarit yrittävät minimoida poliittisen pääoman käytön, ja jos demarit on ainoa kolmesta (neljästä) suuresta joka edes saattaa sanan sanoa ei päästä kovinkaan kovaäänisiin debatteihin. Voimme myöntää että meidän (erittäin rajalliset) resurssit olisi ehkä voitu suunnata vaalien alla paremmin saadakseen edes jonkinlaista ilmastokeskustelua aikaiseksi. Tarkalleen ottaen en tiedä mitä olisi pitänyt tehdä.
Sitten kysymys keinoista, näen keinoista keskustelemisen haastavana, koska se paljastaa tiettyjä eroja ilmastolinjausten sisällä ja osittain myös epäjohdonmukaisuutta, mutta se myös hyvin nopeasti sumentaa tilanteen. Voi olla että jos oltaisiin puhuttu keinoista ei oltaisi saatu kunnolla kiinni kokoomusta ja keskustaa, jotka olisivat voineet puhua lämpimikseen kok energiaveroista ja kesk uusiutuvista mutta kummankaan kokonaistavoitteet eivät missään määrin olisi olleet riittäviä. Siinä vaiheessa olisi tiettyjä eroja saatu veroja kannattavien ja vastustajien välille, ja ehkä olisi pakotettu demarit ja vas osoittamaan tarkemmin että mistä vähennykset saadaan, samaan aikaan kok ja kesk olisi näyttäny paremmilta. Suurimmat esteet ilmastopolitiikalle on kuitenkin mielestäni kok, kesk ja puolet demareista (ja tietty pers).
Ilmastopolitiikan henkiin herättäminen. Ilmastopolitiikan on päästävä yli prosenttileikeistä. On päästävä sellaiseen keskusteluun jossa eri visiot on niin kirkkaasti maalattu että sen uuden yhteiskunnan pystyy haistamaan ja melkein jo maistamaan. Kuvittelimme että ilmastolaki olisi lähtölaukaus tälle vaiheelle ilmastopolitiikkaa, se olisi katalysaattori joka olisi tärkeä matkalla todelliseen ilmastopolitiikkaan. Mitä tämä todellinen ilmastopolitiikka sitten on. Se on sitä että nähdään ne työpaikat, se hyvinvointi, terveys, vapaa-aika ja rakennemuutos jonka yhteiskunta tulee käymään läpi lähivuosina ja vuosikymmeninä. Siinä Uusi Suomi (cc), oli ihan hyvä yritys avaukseksi, mutta se jäi vielä aika slogantasolle. (täs muuten katoin eilen the daily showta, siel jenkkien ike, Bill Clinton heittää aika tyylikkäästi puhtaiden teknologioiden investoinnit top kolmoseen tästä kriisistä selviytymiseen, siinä vähän mallia miten voi “kovassakin” tilanteessa ottaa ilmasto mukaan).
Tervetuloa mukaan miettimään näitä kysymyksiä Maan ystävien ilmastokampanjan tapaamiseen 21-22.5 Helsingissä, siellä analysoidaan tarkemmin mikä meni polttavassa vikaan ja tehdään suunnitelmat siitä minne suunnataan seuraavaksi. Lisätietoja löytyy kohtapuoleen nettisivuilta.
Pahoittelen että tässä on tällaisen epäanalyyttisen puollustelun haisu.
Terveisin,
Jonas Biström
Moi, tosi hyvä kirjoitus.
Mä näen itse haasteeksi sen, mitä vihreys poliittisena liikkeenä tuodaan uskottavaksi vaihtoehdoksi muuallakin Suomessa kuin Etelä-Suomessa. Vihreät nähdään liikaa haihattelijoina. Liikaa keskittyminen suvaitsevaisuuskysymyksiin nyt ei vain ole se linja, jolla tämä tapahtuu.
Vihreillä olisi erittäin paljon potentiaalia niiden luontoa diggaavien ja ympäristön suojeluun myönteisesti suhtautuvien muualla asuvien keskuudessa, jotka vielä saattavat usein olla sosiaalisesti melko liberaalia porukkaa. Pienten paikkakuntien ja keskisuurten kaupunkien väen voittamiseksi ympäristö edelle käyminen ja sen tekeminen johdonmukaisesti on se, muillä kannattaa mennä eteenpäin ja millä voi mun mielestä parhaiten mennä eteenpäin. Ympäristön edistämisen linjojen pitää johdonmukaisia, tutkimustietoon perustuvia ja ne pitää nostaa esille selkeästi.
Hmm. Tekstistä tulee sellainen kuva, että äänestyskäyttäytymisen vaihtaminen olisi kovinkin harkittu teko. Mun käsittääkseni se ei usein ole. Jos on itse kovin sisällä politiikassa, voi helposti tulla sellainen illuusio, että muutkin ovat yhtä kiinnostuneita asioista ja perehtyneitä niihin.
Politiikkaa aktiivisesti seuraavat ovat monesti puolueiden jäseniä tai aktiiveja. He esittävät kyllä kovaakin kritiikkiä oman puolueen tekemisistä, mutta pysyvät kuitenkin äänestäjinä, ellei vastaan tule perustavanlaatuisia erimielisyyksiä. Osa aktiivisesta äänestäjäkunnasta varmasti vaihtaa puoluetta protestoidakseen sen tekemisiä. Aktiivisen äänestäjäkunnan pettymysten pitäisi kuitenkin näkyä jäsenmäärissä ainakin pidemmällä aikavälillä. Olisi kiinnostavaa tietää, minkäköhän verran omat ovat nyt näissä vaaleissa hylänneet Vihreitä esimerkiksi ydinvoima-asioiden vuoksi?
Paljon kiinnostavampi (ja relevantimpi) porukka ovat minusta liikkuvat äänestäjät. Suuri osa etenkin liikkuvista äänestäjistä valitsee puolueensa ja ehdokkaansa mutu-pohjalta. Silloin on yhdentekevää, mitä Vihreän liikkeen sisällä nysvätään. Suurempi vaikutus on ympäristön mielipiteillä ja yleisellä ilmapiirillä.
Itse kaipaisin Vihreisiin vähemmän poliittista jargonia sekä enemmän rohkeampaa osallistumista julkiseen keskusteluun. Myös perusasioiden viestimisessä on edelleen tekemistä. Vihreiden huolellisesti valmistellut kannat ja ohjelmat eivät tuo lisää äänestäjiä, jos ei ensin päästä yli perustavanlaatuisista ennakkoluuloista. Edelleen on valitettavan paljon niitä, joiden mielikuvissa Vihreät ovat ruohoa pössytteleviä eläinaktivisteja, joiden mielipiteisiin ei ole relevanttia tutustua, olivat ne sisällöltään mitä tahansa.
Omasta tuttavapiiristäni voin sanoa, että useampi mun vihervasemmistolainen tuttuni on siirtynyt näissä vaaleissa äänestämään Vasemmistoliittoa, koska Vihreät on saanut (syystä tai syyttä) Kokoomuksen puisto-osaston maineen tällä hallituskaudella. Vihreiden pitäminen liian oikeistolaisina ei ole johdettavissa mihinkään yksittäiseen asiakysymykseen tai äänestyspäätökseen jossa olisi pitänyt toimia toisin, vaan puolueen pidemmän aikavälin tekemisiin ja imagoon.
Toinen Vihreiden takaa feidannut porukka ovat tietoyhteiskunta-aktiivit, jotka ovat aiemmin äänestäneet Vihreitä, koska muitakaan vaihtoehtoja ei ole ollut. Olen vahvasti siinä käsityksessä, että Piraattipuolueen saama kannatus on syönyt eniten juuri Vihreiden (ehkä myös Vasemmistoliiton) ääniä. Ainakin aiemmin vankkaa suosiota nauttineen Kasvin putoaminen eduskunnasta vihjaisi siihen. Tästä asetelmasta on keskusteltu surullisen vähän. Ennen vaaleja Vihreiden piti toki linjata julkisuudessa, että Piraattipuoluetta ei pidetä kilpailijana. Nyt vaalien jälkeen asiasta olisi syytä keskustella ainakin puolueen sisällä. Jos nykymeno jatkuu, tietoyhteiskunnan asioiden ajaminen huononee, vaikka sitä ajavien toimijoiden määrä kasvaa (kiitos vaalijärjestelmän).
Tuo vaalirahakohu onkin mielenkiintoinen. Siitä hyötyivät Persut, eivät Vihreät.
Mun käsitys asiasta on, että persut lähtivät selvällä lynkkausmielialalla protestoimaan rötösherroja vastaan. He tarjosivat mahdollisuuden samaistua huijatuksi tulleeseen ja vihaiseen ihmiseen, joka on lähdössä ristiretkelle kostamaan kokemaansa vääryyttä. Ihmisistä on keskimäärin aika tyydyttävää päästä rankaisemaan väärin tehneitä vallanpitäjiä.
Vihreät taas lähtivät korostamaan vaaliraha-asiassa omaa avoimuuttaan ja reilusti toimimista. Sitä on helppoa pitää moralisoivana hurskasteluna, jossa asetutaan muiden yläpuolelle (“NUO MUUT ovat tehneet väärin, mutta katsokaa, ME toimittiin oikein”). Täydellisesti toimivat ihmiset ovat keskimäärin aika ärsyttäviä, eikä oikeamielinen avoimuuden kannattaminen tuota samanlaista primitiivistä nautintoa kuin paljon syvemmältä kumpuava herrainviha.
Vaalirahakohussa ryvettyneiden ehdokkaiden profiilit ja puolueet huomioiden on vaikea muutenkin ajatella, että heidän äänestäjistään yhtäkkiä tulisi Vihreiden kannattajia. Eiköhän siinä ole arvomaailmojen ja preferenssien välillä perustavanlaatuinen ero muutenkin. Ennemmin äänet ovat luultavasti siirtyneet saman tai lähipuolueen sisällä vähemmän korruptoituneelle ehdokkaalle. Persut ovat poliittisella kartalla Keskustan lähipuolue, Vihreät eivät. En tiedä, millä mekanismilla tai keneltä äänien ajateltiin siirtyvän Vihreille.
Vaalitulos poikii varmaan jos jonkinlaista jälkiviisastelua. Toivon, että “mitä olisi pitänyt tehdä” -kysymyksen sijasta kaikki voisivat lähteä rakentavasti miettimään, mitä jatkossa voisi tehdä paremmin. Toki on oppimisen kannalta tarpeellista analysoida tapahtunut, mutta menneisiin takertumisen ja arvottamisen sijasta pitäisi lähteä katsomaan eteenpäin. Tämähän on ollut koko kampanjan viestikin. 🙂 Enkä siis nyt viittaa tähän blogikirjoitukseen, vaan vaalien jälkeiseen keskusteluun yleisemmin.
“Vaalirahakohussa ryvettyneiden ehdokkaiden profiilit ja puolueet huomioiden on vaikea muutenkin ajatella, että heidän äänestäjistään yhtäkkiä tulisi Vihreiden kannattajia. Eiköhän siinä ole arvomaailmojen ja preferenssien välillä perustavanlaatuinen ero muutenkin. Ennemmin äänet ovat luultavasti siirtyneet saman tai lähipuolueen sisällä vähemmän korruptoituneelle ehdokkaalle. Persut ovat poliittisella kartalla Keskustan lähipuolue, Vihreät eivät. En tiedä, millä mekanismilla tai keneltä äänien ajateltiin siirtyvän Vihreille.”
Tämä on kyllä aivan äärimmäisen fiksu ajatus, varsinkin kun näyttää siltä että Vasemmistoliitto oli aivan meidän hännillämme tuossa, ja demarit eivät lopulta tuossa niin pahasti tahriintuneet. Ehkäpä itse ajattelin joidenkin nukkuvien aktivoituvan vihreiden suuntaan, mutta lienee niin, että vaalirahoituksen avoimuutta tärkeänä pitävät ovat aikamoisia demokratian esitaistelijoita ja sataprosenttisen varmoja äänestäjiä muutenkin.
Tuli tästä kirjoituksesta mieleen, että kyllä mun mielestä vihreiden pitää nyt ottaa voimakkaammin käyttöön se ympäristömyönteinen – ei ympäristöä -akseli. Se on kuitenkin vihreiden ydinaluetta ja parin muun jutun ohella yksi vihreiden “olemassa olon” tarkoitus. Mä voisin kuvitella, että vihreitä noin keskimäärin ajaa asiat vähän eri painotuksilla. Progressiivisuus, liberaalius on mun mielestä vihreässä politiikassa keskeistä. Samoin on esimerkiksi tasa-arvo ja suvaitsevaisuus, muttei niillä ehkä lisää ääniä kerätä. Kannatuksen lisäämisessä näkisin avaimena sen ympäristön nostamisen keskustelussa enemmän esiin. Painotus voi olla hyvä motivaattori, kun ja jos lisää porukkaa tulee sisään ja kuntavaaleja kohden mennään.