Category: tappio

  • Vihreiden tappion syyt

    Vihreiden tappion jälkeen on Facebook täyttynyt erilaisista ketjuista, joissa mietitään läpi, mikä vihreissä on ongelmana. Tämänkaltainen pohdinta on erittäin terveellistä ja tuntuu siltä, että meidän pitää rohkeammin käyttää sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia tappioiden ja voittojen analyysiin jatkossa.

    Kokosin alle listan asioista, joita on pidetty syynä Vihreiden vaalitappioon.

    1) Jääminen ydinvoimaa ajavaan hallitukseen

    Aika moni arvioi, että Vihreiden uskottavuus kärsi valtavan kolauksen erityisesti ympäristöä tärkeimpinä pitävien sekä nuorten punavihreiden parissa. Tätä arvioita on helppo pitää järkevänä varsinkin kun näyttää siltä, että isojen kaupunkien alueella siirtymää vihreistä vasemmistoliittoon on havaittavissa kohtuullisesti.

    2) Ydinvoimasta puhuttiin
    liikaa

    Samalla kun ydinvoimaa nostettiin teemaksi osa äänestäjistämme (kai tutkimusten mukaan noin kolmannes), jotka puolsivat ydinvoimaa, kokivat tämän ongelmallisena. Erityisesti tämä esti nähdäkseni vuotoa Kokoomuksesta meille.

    3) Pikkunäppärä kampanja leijonineen ja uusine suomineen

    Tätä kysymystä on erittäin vaikea arvioida, koska se liittyy niin vahvasti kaikkiin muihin. Ehkä oma tunnelmani on, että Uusi Suomi -kampanja olisi voinut toimia, jos sitä olisi pystytty tekemään suuremmasti. Arvioimme vähän omat paukkumme ja siitä seurasi se, että sinällään monen mieltä ärsyttänyt kampanja lässähti. Suurin virhe oli se, ettei kampanjan vaikutusta vapaaehtoisresursseihimme arvioitu tarpeeksi. Osa kampanjoista toimi tietoisesti hyvin kaukana tästä kampanjasta. Tällainen ristiveto veti ilmaa kampanjalta. Tavallaan vähän kuitenkin pidän kampanjan syyttämistä kaikesta vääränä: Eivät ne muiden kampanjat olleet niin paljoa muita syleilevempiä tai vähemmän pikkunäppäriä. Katsokaa nyt vaikka niitä Kokoomuksen lähes tyhjiä tilausbussikeskusteluja.

    4) Ei omia avauksia, puutteet vastata Euroopan talouskriisiin

    Olemme viime vuosien aikana tehneet valtavasti työtä parantaa Vihreiden ohjelmatyötä talousasioissa. Uskallan väittää, että meillä on oikein hyvät ohjelmat. Niissä esimerkiksi tarkastellaan ympäristön ja talouden suhdetta erittäin raikkaasti. Ainoastaan veropoliittinen ohjelma lukkiutui ehkä vähän liian paljon vanhoihin kaavoihin. Suurin puute ohjelmissa on kuitenkin laajojen finanssikysymysten välttely. Euroopan talouteen emme saaneet ohjelmatyöstämme vastausta tässä kriisissä. Suuri ongelma oli kuitenkin se, ettei meillä ollut mitään oikeasti älyllisesti mielenkiintoista uutta avausta heittää pöytään. Tällainen pitäisi löytyä joka vaaleihin, jos haluaa pienenä puolueena vaikuttaa.

    5) Vihreiden hallitusyhteistyön pettymykset (esim “Lex Soininvaara”)

    Paitsi pettymystä ydinvoimaan, löytyy vihreiden muustakin hallitustoiminnasta paljon kritisoitavaa. Kompromisseja täytyy tehdä aina hallitustoiminnassa ja se, että olemme venkoilleet monessa asiassa ja lopulta myöntyneet antaa tietenkin huonoa kuvaa vallastamme. Vaikka valitus koskee pääasiassa näitä pettymyksiä, täytyy sanoa, ettei voittojamme osata oikeastaan ollenkaan. Aika harvoin saimme sanottua, että joku uudistus oli hyvä. Usein se olisi voinut olla vielä pahempi ilman vihreitä.

    6) Kyvyttömyys tiivistää omat viestit

    Vihreiden viesti jäi todella epäselväksi äänestäjille. Esimerkiksi energiaverotuksesta puhuttiin aika paljon monen puolueen kampanjoinnissa, mutta me taisimme unohtaa kertoa, miksi se on hyvä asia. Samalla suosisin melkein lisää slogan-tehtailua. Mehän toistelemme vieläkin vanhoja sloganeita, kun tiukka paikka tulee: “Enemmän aikaa, vähemmän roinaa”, “Saastuttaja maksaa”… Näitä ei toisteltu edes kampanjassa vaan yritettiin selittää pitkästi kaikkea, mikä on tärkeää ja asiaan liittyvää.

    7) Asettuminen perussuomalaisia vastaan kaikessa

    Montaa äänestäjää tuntuu häirinneen puolueen asemoituminen vastaan perussuomalaisten kaikkea toimintaa. Luulen, että tässä ehkä näkyi se, ettei liberaalisuus määrittänyt ihan niin monen ihmisen maailmankuvaa niin paljoa kuin me arvioimme. Esimerkiksi naimalakko tasa-arvoisen avioliittolain puolesta jäi vähän ponnettomaksi toimenpiteeksi. Ongelmana oli kaiketi se, että meille tärkeäksi symboliksi muodostunut yhdenvertaisuuden esimerkki ei ehkä välittynyt esimerkkinä vaan puolueen lähes tärkeimpänä päämääränä.

    8) Vasemmistoliiton hyökkäyksiin ei osattu vastata

    Vuoto vasemmalle aiheutui osittain siitä, että meitä lyötiin ja paljon. Ihan aina lyönnit eivät pohjanneet pelkästään totuuteen. Esimerkiksi vasemmistoliitto pystyi takomaan meitä ydinvoimakysymyksissä, vaikka puolueen kansanedustaja oli asiaa ajanut valiokunnassa (mikä olisi parempi syy avata valiokunnat muuten kuin tämän kaksinaamaisuuden lopettaminen?). Puolue oli ponneton tämän lyömisen kanssa. Vastasimme takaisin vain eläkekysymyksissä, mikä oli varsin kummallinen keskustelu jälkikäteen ajateltuna, vaikka itsellänikin keitti tässä yli populismin määrä.

    9) Elitismi

    Hyvin monessa kommentissa pidetään vihreitä elitisteinä. Emme ole kohdanneet suuria ongelmia elämässämme, emme tajua ihmisten arkea ja ympäristötekoja ei voi tehdä, jos ei ole rahaa. Löydän itseni kyllä hyvin näistä elitistien kuvauksista. Epäilen tosin, että niin löytää moni muukin politiikassa toimiva ihan puoluerajat ylittäenkin. Elitismi lienee varmaan vihreiden todellinen ongelma silti. En kuitenkaan näe syytä, miksi tämä elitismi olisi erityisesti aiheuttanut nykyisen vaalitappion. Olemmeko todella tulleet niin elitistisiksi nimenomaan eurovaalien jälkeen? Eurovaalithan voitimme hurjalla tuloksellamme.

    10) Unohdetut maakunnat ja Helsinki-keskeisyys

    Tarja Cronberg on kommentoinut, että Vihreät ovat unohtaneet maakunnat. Minusta tämä kritiikki on hyvin ohutta ja osoittaa lähinnä eräiden ihmisten oman agendan ajavan ohi analyysistä. Vaaleissa takkiin tuli koko Suomessa aika tasaisesti. Äänistä noin 10 prosenttia lähti niin maakunnissa kuin isommissa kaupungeissakin. Vaalipiirikohtaiset erot ovat suuria: suurin on itseasiassa tavallaan Cronbergin oma vika: Pohjois-Karjalassa menetimme 53 prosenttia äänistä ja jo pelkästään tämän datapisteen poistolla näyttäisi siltä, että ääniä on enemmän menetetty isommissa kaupungeissa kuin maalla. Imagollisesti on varmaan totta, että keskittyminen Helsinkiin on jonkinlainen ongelma. Siitä huolimatta arvioisin tämän syyn olevan lopulta aika vähän vaalitappiota selittävä seikka.

    Muita syitä ja yhteenveto

    33 % kansanedustajista menettänyt puolue on tietenkin kokenut aivan valtavan tappion. Silti pitää muistaa, että tähän tappioon riitti lopulta aika pieni äänimäärän pudotus – vaalijärjestelmä hoiti loput. Vihreät ovat juuri sillä kannatuksen tasolla, että pienet vaihtelut aiheuttavat suuria kaoottisia muutoksia. Yhdyn täysin Oras Tynkkysen arvioon siitä, että kaikki muut puolueet kuin perussuomalaiset hävisivät nämä vaalit.

    Nyt muutaman päivän kuluessa on alkanut syntyä keskustelua siitä, mihin puolueen tulee liikkua tappion jälkeen. Osa haluaisi syvempää vihreyttä, osa haluaisi punaista paloa ja osa avaisi ovia kaikkiin suuntiin. Itse pidän tätä keskustelua tervetulleena. Nyt on aika avata keskustelua ja käydä niitä keskusteluita, joita ei ehkä ole käyty kunnolla. Keskusteluun tarvitaan hyvät henkilövalinnat ja itseasiassa puolueen johtoa tärkeämmät valinnat ovat muut luottamustoimet. Puolueen sisäinen keskustelu on minusta ollut syvässä lamassa viime aikoina ehkä hallitusvastuun vuoksi. Nyt pitää räjäyttää tabut ja keskustella ja vääntää!

    Keskustelu siitä, onko vihreät vasemmistoa, oik
    eistoa vai edellä, on minusta ihan hyvä. Siinä on kyse substanssista kuitenkin aina välistä. Tällä keskustelulla päästään ehkä eteenpäin, kun keskustelu laajenee yksittäisiin poliittisiin kysymyksiin.

    Painottaisin kuitenkin nyt, että pelkästään henkilövalinnoissa Helsinki-keskeisyyttä murtamalla ei saada mitään aikaan. Mitä ihmettä ne maakuntien asiaa ajamaan kovasti tulleet ihmiset ovat saaneet aikaan viimeisten vuosien aikana, jos heidän asiansa on täysin unohdettu? Suosittelen maakuntien vihreille sen pohdiskelua, kenen kannattaa maakuntien asiaa ajaa. Samalla tarvitaan myös poliittisia avauksia, jos halutaan todellista muutoksia asiakysymyksiin. Missä viipyy maakuntien manifesti puolueelle? Jos asiat ottavat teitä päähän, kannattaa asiat yksilöidä, sillä vain silloin niille voi oikeasti tehdäkin jotain.

  • Nousemme tappiostakin

    Sattuu. Tappio sattuu. Eilisen tapahtumat ovat vielä raakoja, mutta yritän kuitenkin vähän pukea sanoiksi tuntojani. Olemme istuneet päivällä terapiakahveilla Europassa ja tässä on sekaisin muilta varastettuja ajatuksia ja omiani.

    Mitä tapahtui?

    Eilisten vaalien suurin tappio paikoissa ja prosenteissa syntyi siitä, että jakaja suureni: perussuomalaiset saivat aiemmin nukkuneet suomalaiset liikkeelle. Tämä liike oli suurempi kuin osasin itse ennakoidakaan. Katsotaan miten herrojen käy kun äänestetään persuja eduskuntaan -äänet varmaan muodostavat suuren osan perussuomalaisten äänistä, mutta voi muutos olla pysyvämpikin.

    Alustavan analyysin perusteella näyttää siltä, että me Vihreät menetimme paikkoja erityisesti punavihreissä. Varmaankin syynä on ydinvoiman nouseminen erittäin tärkeää rooliin kampanjoinnissa Japanin myötä. Tämä palautti keskustelun taas siihen, oliko oikein istua hallituksessa, joka päätti ydinvoimalaluvista. Äänestäjille eivät meidän selityksemme kelvanneet siitä, että oppositiossa oleminen ei olisi asiaa auttanut.

    Jos vasen selusta petti, oikealla tilanne ei muuttunut yhtään. Emme saaneet juuri mitään aikaiseksi tällä puolella. Suuri rooli tässä taitaa olla sillä, että melko suuri osa esimerkiksi vihertävistä kokoomuslaisista puoltaa ydinvoimaa. Nyt kun ydinvoimasta keskusteltiin paljon, vihreiden näitä ihmisiä ärsyttävä linja aiheeseen oli mahdoton ohittaa.

    Mitä olisi pitänyt tehdä?

    Mikael Kuisma on tehnyt minusta oikean huomion siinä, että Perussuomalaisten menestys perustuu siihen, että he kykenivät avaamaan uuden akselin politiikan keskusteluun. Persut määrittelivät täysin keskustelun teemat Suomessa. Artikkeli Avain menestykseen – määrittele poliittinen akseli! sisältää tästä erittäin hyvän pohdinnan.

    Vihreiltä puuttuivat kunnolliset uudet avaukset. Viime eduskuntavaaleissa puhuimme perustulosta ja sehän toimi. Vaikka ajatuksemme ei saanut vastakaikua, keskusteltiin siitä paljon. Uusi Suomi -kampanjamme oli mielenkiintoinen mainosmielessä, mutta siihen ei oikeasti saatu sisältöä tarpeeksi.

    Olimme valmistautuneet puhumaan taloudesta, mutta emme olleet valmiit puhumaan Kreikan ja muiden ongelmamaiden tukemisesta. Siinä emme kyenneet luomaan omaa vaihtoehtoa ja toimemme näyttivät liiaksi Kokoomuksen peesailulta. Federalismin korostaminen jäi liian vähälle ja vaihtoehdoiksi mediassa muodostuivat pelkästään “tuetaan pitkin hampain mahdollisimman vähän” ja “ei tueta”. Olisi ehkä pitänyt rohkeammin puhua eurobondeista ja talouden integraatiosta – vaikka ne taitavat käsitteenä olla vaikeita kansalle ja monitulkintaisia asiantuntijalle. Jaakko Stenhällin ja Allan Seurin Eurooppa tarvitsee federalismia -kirjoitus oli paras avaus tähän keskusteluun Vihreiden sisällä, mutta se taisi tulla vähän turhan myöhään. Puolueen sisäisen keskustelun pitäisi toimia nopeammalla vauhdilla.

    Radikaalista avoimuudesta olisi ehkä voinut pusertaa vaaliteeman, jos keskustelu siitä olisi lähtenyt liikkeelle vähän nopeammin. Sen alle olisi voinut nostaa esiin tärkeitä tietoyhteiskunnan teemoja ja vaalirahoituksen avoimuutta. Erityisesti jälkimmäinen oli kortti, jota me emme osanneet pelata oikein. En ole tosin vieläkään varma, mitä sen kanssa olisi pitänyt tehdä.

    Kansalaisaktivismin puolella on sanottava, että yksi asia on mennyt todella pieleen: keskittyminen ilmastolakiin on osoittautunut suureksi virheeksi. Ilmastolain suojissa ehdokkaat ovat voineet väistää kysymykset siitä, miten ilmastopäästöjä voidaan vähentää. On esimerkiksi iso joukko ehdokkaita, jotka iloisesti puolustivat ilmastolakia ja vastustivat ympäristöveroja sekä päästökauppaa eivätkä oikein tarjonneet mitään muutakaan tilalle.

    Mitä seuraavaksi?

    Puolue puksuttaa eteenpäin. Uutiset tietävät kertoa, että Vihreät saavat tällä hetkellä ennätysmäärin jäseniä. Aika moni meitä sympatisoinut, on nyt saanut sen viimeisen syyn liittyä meihin. (Liity vihreisiin!) On aivan mahtavaa, jos me saamme nyt paljon uusia innostuneita ihmisiä mukaan. Heitä tarvitaan.

    Tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että oppositiokausi odottaa. Oppositiossa meidän pitää kasvattaa liikettämme. Herättää henkiin se uutta luova voima, mitä Vihreät aina välillä ovat ja ovat olleet.

    Vihreiden pitää pystyä avaamaan keskustelukulttuuriaan muille. Meillä on oikeasti aika hyvää ohjelmatyötä. Meillä jutellaan asioista. Meillä saa olla eri mieltä. Meidän pitää näyttää tämä muille. Tähän voivat auttaa Uusi puolue -hankkeen alla esitetyt aloitteet avoimuuden lisäämisestä puolueessa.

    Yhden asian voimme myös oppia perussuomalaisten rakettimaisesta noususta. Nettikeskustelulla voi olla tärkeä rooli nykyaikaisen liikkeen nousussa. Vihreiden pitää luoda iso ja riittävä sosiaalisen median läsnäolo. Meillä pitää olla vallattuna kunnollinen blogosfäärin osa (tai jotain muuta vastaavaa) vuoden 2015 vaaleissa. Ilman tällaista läsnäoloa, on liikkeemme tulevaisuus oikeasti vaarassa.

    Henkilövaihdoksia tulee varmaan. Puolueen pitää uskaltaa nostaa lupaavia nuoria näkyville paikoille ja valtaan. Yksi isoimpia pettymyksiä vaaleissa oli se, ettemme saaneet läpi uusia, fiksuja nuoria, vaikka heitä kovin iso joukko oli tyrkyllä.

    Oppositiossa emme ole yksin. Meidän on luotava uutta yhteistyöverkostoa. Tosiasia on, että vasemmistoliitto on ottanut näissäkin vaaleissa taas valtavan loikan aitoa punavihreyttä kohti. Meidän pitää keskustella näiden samanmielisten kanssa ja luoda uutta politiikkaa raja-aitojen yli.

    Kansalaisjärjestöjen on keskityttävä enemmän keinoihin kuin pelkkään retoriikkaan. Ilmastolain jälkeen pitää puhua ympäristöveroista ja päästökaupasta. Esimerkiksi Suomen Luonnon vertailussa pärjäsi Vasemmistoliitto paremmin kuin Vihreät, koska ei kysytty eniten meidän kahden puolueen linjaa erottavaa asiaa ympäristöasioissa: suhdetta ympäristöverotukseen sekä päästökauppaan. Näin ei vain saa jatkossa käydä. Saastuttaja maksaa -periaate on minusta välttämättömyys, jos halutaan vähentää päästöjä tarpeeksi eli paljon.

    Meidän pitää myös vaikuttaa hyväntahtoisiin ihmisiin ja selittää paremmin ympäristöverot. Esimerkiksi kannattaisi ehkä alkaa puhua perustulohenkisestä tasasuuruisesta veronpalautuksesta ja nostettavista ympäristöveroista nimellä progressiiviset ympäristöverot. Tuo ajatus on kuitenkin kohtuullisen vahva ja kuulostaa vielä aika hyvältä.