Category: joukkoliikenne

  • Nopeusrajoittimiin liittyvä keskustelu on absurdia

    Osmo Soininvaara räjäytti blogissaan hillittömän keskustelun nopeusrajoittamista. Absurdein juttu tässä keskustelussa on se, että ylinopeudella ajamista puolustetaan ikään kuin kansalaisoikeutena.

    Nopeusrajoittimet olisivat minusta hyvä asia. En tajua, miksi autolla pitää Suomessa päästä yli 120 km/h. Tuohon nopeuteen liikenteen nopeuksien rajoittaminen olisi kaikella tapaa hyvin järkevää. Minusta ihmiset suhtautuvat käsittämättömän huolettomasti ylinopeuksiin. Kaikenmaailman pienistä riskeistä vouhotetaan vaikka kuinka paljon ja autolla ajetaan kuin hullut.

    Nopeusrajoittimet yhdistettynä paikannusteknologiaan alentaisivat nopeuksia vielä kohdennetummin eli paremmin. Tietysti pitäisi olla huolellinen paikannustietojen käsittelyssä, ettei ihmisten yksityisyys vähenisi. Toisaalta on pidettävä mielessä, että jo nyt autoissa on viranomaisten Isoveli-pyrkimyksiä oleellisesti helpottava teknologia käytössä: rekisterikilvet. Kukaan (1) ei ole niin typerä, että vaatisi rekisterikilpiä pois autoista.

    Sitä paitsi melkein ainahan voi liikkua muillakin välineillä kuin omalla autolla. Silloin ei tarvitse pelätä edes Isoveljeä.

    (1) Toisella luvulla oli pakko myöntää, että tässä olen varmasti väärässä. Idiootteja on aika hiton monenlaisia.

  • "Ei me oikeasti voitu tehdä muuta"

    Osallistuin Pirkaanmaan vihreiden piiripäiville eilen. Tilaisuus oli varsin onnistunut ja puhujat mielenkiintoisia.

    Yksi asia tuli minulle selväksi: kaavoitus on saatava kunnilta pois vähintäänkin suuremmissa projekteissa. Esimerkkinä toimikoon Lempäälän Ideapark: Vihreätkin toimijat Lempäälässä olivat kovasti sitä mieltä, että eihän sitä hirviömäistä kompleksia voinut olla ottamatta, kun se tuo paljon työpaikkoja paikkakunnalle. Viis siitä, että se oli valtava askel taaksepäin koko Tampereen alueen liikenteen kehitykselle ja sitä kautta ilmastonmuutoksen torjumiselle tällä seudulla.

    Tosin sanottava, että Ideaparkin toiminnan luulisi vaikeutuvan aika paljon jos ja kun bensiinin hinta nousee tulevaisuudessa. Ajatelkaapa jos euron ja dollarin kurssi olisi pysynyt 2006 vuoden ohituksen jälkeen yhtenä. Barreli öljyä maksaisi noin 110 euroa nykyisen 70 euron sijaan. Jos se olisi 110 euroa, olisi bensankin hinta vähän pakolla melko lähellä kahta euroa litraa kohti. Kestäisikö Ideapark sen?

    Sinällään en koe tarpeelliseksi haukkua Ideaparkkia mistään riistokulutukseen innostamisesta, mutta tämmöiset hankkeet pitäisi oikeasti kaavoittaa paikkoihin, joihin ihmiset pääsevät helposti ilman henkilöautoa ja mieluiten junalla.

  • VR:stä

    Osmo Soininvaara kirjoittaa mielenkiintoisesti VR:n käytännöstä maksattaa muun Suomen henkilöliikennettä Tampere – Helsinki väliä sahaavilla ihmisillä.

    Tämänkin käytännön voisi varmaan perustella ihan järkevästi. VR:n pitää tietysti taata liikenne muuallakin maassa kuin täällä etelässä. Esimerkiksi on hienoa, että jouluna Mäntässä käydessä voin huristella kiskobussilla Vilppulaan (josta tosin nykyään täytyy säätää autokyyti Mänttään). Ei tuo Haapamäen rata varmaan hirveästi mitään tuota, mutta se on ehdottomasti niitä parempia keinoja tukea alueen köyhempiä kuntia. Parhaassa tapauksessa ne pääsevät yhteyden ansiosta Tampereen kasvun imuun.

    Ongelma tässä tilanteessa on kuitenkin päätöksenteon ja politiikan näkymättömyys. En minä tiennyt ennen Soininvaaran kirjoitusta, maksavani muun Suomen matkoja Helsinkiin matkatessani, vaikka joukkoliikenne minua onkin kiinnostanut jossain määrin. Minusta tämänkaltainen näkymätön tuki on osittain seurausta VR:n monopolista. Monopolien kanssa on vaikea erottaa, mikä on valtion tukea ja mikä ei. VR:n erityisaseman purkamisessa olisi tietysti omat erikoisongelmansa. On esimerkiksi aika vaikea kuvitella suurta määrää toimijoita näin paljon erityisosaamista ja investointeja vaativalla alalla.

    Olisi niin paljon järkevämpää hoitaa tämänkaltainen tukeminen selvällä avoimella prosessilla. Annetaan rahaa toteutuneiden matkustajien mukaan mahdollisesti painottaen tiettyjä aluepoliittisesti tärkeiksi katsottuja välejä. Minusta tuntuu usein, että suuri osa politiikan pahimmista koukeroista syntyy siitä, kun joku jossain on halunnut piilotella suoraa valtion tukea.

    Moni on sitä mieltä, että maaseutu on pidettävä asuttuna kustannuksista välittämättä. En ole kuitenkaan kuullut kenenkään ehdottavan, että jokaiselle maalaiselle maksettaisiin suoraan puhdasta rahaa käteen ikävässä paikassa asumisen johdosta. Tämän sijaan on keksitty maataloustukien kaltaisia järjestelmiä, jotka tukevat kiistämättä maalla asuvia ihmisiä. Tietysti voisi ajatella (erityisesti jos sattuisi olemaan perustuloon vähemmän uskova), että on hyvä tukea jotain työtä eikä vain hengailua. Tämä on kai ihan kohtuullinen väite, mutta silloinkin tuen ei pitäisi olla tiettyyn alaan sidottua. Oikeasti ei ole mitenkään mainio ajatus sitoa maaseudun elinkeinorakennetta erikoisesti maatalouteen. On siellä maalla paljon kaikkea muutakin ihan yhtä tärkeää.

    Lyhyesti siis: Tuet avoimiksi ja VR voisi selvästi kertoa edes verkkosivuillaan, mitä tietyt osuudet tuottavat. Ainakaan itse en sitä tietoa löydä esimerkiksi vuosikertomuksesta.