Ylpeä häirikköviestijä paljastaa viestinsä

Absurdisti eräät mediat näyttävät antavan hämmentävän paljon palstamillimetrejä Talvivaaran onnettomuusselostuksessa oleelle kappaleelle, jossa todettiin, ettei ELY-keskuksella oli vaikeuksia hoitaa sähköpostiviestejä:

Kainuun ELY-keskusta kuormittivat lisäksi häiriöviestit, jotka olivat omiaan vaikeuttamaan onnettomuustilanteen hoitamista. Esimerkiksi ELY-keskuksen johtaja sai 6. – 13.11. välisenä aikana noin 5 000 sähköpostiviestiä, joista valtaosa oli tahalliseksi häirinnäksii tulkittavia. Näiden käynnistäjinä olivat poliittinen nuorisojärjestö ja kansainvälinen ympäristöjärjestö verkkosivujensa avulla.

Median toimintaa voi hiukan ihmetellä. Onnettomuus ei ollut järjestöjen vika eikä edes ELY-keskuksen. Konna asuu yhä ihan tutusti siellä Talvivaarassa ja niin selviää muusta raportista.

Ihmettelen kuitenkin ELY-keskuksen tai Onnettomuustutkintakeskuksen tulkintaa siitä, että viranomaisten saamat sähköpostit olivat “häirikköviestejä”. On perin kummallista elää nykyajassa ja kuvitella, että kansalaiset eivät haluaisi vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Toimintavaltahan Talvivaaran casessa oli lähes kokonaan ELY-keskuksella.

Itse lähetin pääasiassa Vihreiden nuorten innoittamana sähköpostin Kainuun ELY-keskuksen  Talvivaaran vastuuvalvoja Ilkka Haatajalle 6.11.2012. Sähköpostin sisältö on kokonaisuudessaan alla kirjoitusvirheineen kaikkineen. Sähköpostiin ei ole saapunut vastausta, mikä ei mielestäni kerro erityisen onnistuneesta viranomaistoiminnasta. Olikohan minun sähköpostini yksi häirikköviesteistä?

Hei,

Olen huolestunut kansalainen ja toivon Kajaanin ELY-keskukselta ripeitä toimia Talvivaaran kaivoksen toiminnan sulkemiseksi siihen saakka kunnes kaivoksen ympäristöongelmat on ratkaistu pitävästi. Ei vaan voi olla niin, että Suomen kaltaisessa ympäristöä kunnioittavassa maassa saa toistuvasti aiheuttaa ongelmaa muille ja ympäristölle.

Ymmärrän, ettette voi rankaista toimijoita. Mielestäni tänään uutisoidut vuodot ja ongelmat osoittavat kuitenkin pitävästi, ettei kaivoksen pyörittäjillä ole riittäviä valmiuksia haasteelliseen tehtäväänsä. Ainakin minun on vaikea löytää syytä, luottaa toimintaan.

1) Miksi kaivoksen annetaan toimia toistuvista ympäristöongelmista huolimatta?

2) Kaivoksella on havaittu merkittävä määrä ongelmia. Kuinka voidaan varmistua, etteivät mitkään ongelmat jää havaitsematta?

3) Kuinka ELY-keskus tulee valvomaan toimintaa ja estämään haitan ympäristölle ja ihmisille jatkossa?

 

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *