Puhe puoluevaltuuskunnassa 28.9.2013

piippu

Pidin seuraavan puheen aikalailla tekstin mukaan Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Porvoossa äsken.

Viime viikolla ensimmäinen rahtialus käytti tarpeeksi avautunutta Koillisväylää.

IPCC:n eilen julkaistu raportti herätti minut näistä suomalaisen politiikan pikkukinoista miettimään, mikä oikeasti on tärkeää.

Pohdiskeluani vei ehkä eniten eteenpäin Guardianin sivuilta löytämäni hieno visualisointi, jossa saattaa katsoa, miten paljon ilmasto on lämmennyt oman elämäni aikana ja miten ilmastotiede arvio sen lämpenevän, jos elän tavallisen mittaisen elämän. Oman elämäni korkein mahdollinen luku tutkijoiden mukaan: 4,2 celsiusta.

Olen melkein kolmikymppinen. Tässä vaiheessa ystäväni saavat lapsia. Joskus mietin, miten selittää tänä vuonna syntyneelle ihmiselle, mitä teimme tässä hetkessä ja miten ilmasto tuhottiin. Antakaapa vuorosanat tuohon selitykseen. Keskustelun taustaksi tänä vuonna syntyvän vastaava luku: 6,3 celsiusta.

Minä en osaa asetella vuorosanoja tuohon keskusteluun.

Voisi ehkä olla kaksi vaihtoehtoa: 1) anteeksipyyntö 2) jonkinlainen valhe.

Emme mekään nimittäin voi sanoa tehneemme kaikkea. Tai ehkä te ympärisöministeriön jampat voitte sanoa, mutta emme me muut.

Toivon, että puoluevaltuuskunta miettii jatkossa: Mitä juuri te tuotette ilmastokeskusteluun? Tuotteko keskustelulle rajoja vai autatteko sitä?

Päästöt on puolitettava 2030 mennessä. Se tarkoittaa, että kiveäkään ei pidä jättää kääntämättä. Päästövähennyksiä on saatava kaikkialla. Tabuiksi eivät saa jäädä edes autot tai lentokoneet.

Esimerkiksi jos ajaa 100 kilometriä päivässä, pitää miettiä, miten päästöt puolitetaan. Ratkaisut ovat etäyhteyksiä, lähiasuminen tai energiatehokkaat autot. Eivät nämä ole mahdottomia asioita edistää, mutta keskustelu pitää uskaltaa käydä ensin vihreissä ja sitten muualla.

Jos keskustelu nykypolven jälkeläisten kanssa ei teitä hirvitä, niin katsotaan puolueen etua:

Vihreiden kannatus nousee ja laskee ilmastokeskustelun myötä. Meidän pitää kääntää jokainen kivi. Käyttää jokainen argumentti. Löytää jokainen poliittinen vääntö. Jos jollain avauksella saadaan Suomi puhumaan ilmastosta pari päivää, avaus pitää tehdä. Jos joku toimi nostaa hiilen hintaa, pitää toimi nuijia läpi.

Koillisväylää ensimmäisenä käyttänyt rahtilaiva saapui tosiaan viime viikolla. Se toi mukanaan Kanadasta hiiltä. Mihin laiva saapui? No Poriin tietysti. Siinä on selitettävää lapsille.