Henkilökohtainen ennakkotilitys vaaleista ja ratkaisuehdotuksia

Teksti on kirjoitettu viime viikolla vaalitohinan lomassa ja vain hieman stilisoitu. Tuloksena sain 48 ääntä, mikä oli jopa maltilliseen odotustasoon nähden pettymys. Kiitos äänestäjilleni.

Ajattelin kirjoittaa tämän jo varsin hyvin vaaleja ennen, jotta kirjoituksesta ei jäisi päällimmäiseksi vain katkera tunnelma. Epäilemättä sellaistakin tässä on kuitenkin takana.

Suomen vaalijärjestelmä on teoriassa varsin hyvä. Puolueet saavat suhteellisen edustuksen ja valtaa ihmisten valinnasta ei ole kuitenkaan siirretty kokonaan puolueille. Puolueiden valtaa ei voisi puolustaa niin kauan kuin puolueilla ei ole juuri minkäänlaista arvostusta ihmisten parissa. Valtaa ei pidä siirtää niille, joita kansa vähiten arvostaa.

Haaste vaaleissa on kuitenkin ehdokkaiden valtava määrä. Ei näitä kunnallisvaaleja oikein muuksi voi sanoa kuin huutokilpailuksi. Se joka huuta koviten voittaa useimmiten. Hiljaisemmat tai ne joilla ei ole luontaista halua huutaa tai kaipaisivat järkeviä aiheita huutamiseen jäävät väistämättä jalkoihin.

Minkälaiset ihmiset vaalit voittavat? Eivät minusta mitenkään huonoin mahdollinen ryhmä. Kyllä kuntapäättäjän pitää olla sosiaalisesti jossain määrin lahjakas. Jossain määrin vaalit mittavat tätä. Mielummin otan vaalijärjestelmämme valitsemat ihmiset kuin satunnaisen joukon kuntalaisia.

En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että esimerkiksi ehdokkaiden puhetaito, neuvottelukyky tai ainakaan asioiden ymmärrys tulee nykyään testattua kovinkaan vahvasti. Vaalipaneelit eivät nimittäin ole se tapa, millä näitä vaaleja voitetaan.

Tavanomainen vaalien voittaja on se, joka kykenee rakentamaan vaalikampanjan, joka näkyy ja kuuluu tarpeeksi monelle ihmiselle. Kampanjan voi rakentaa monenlaisin tavoin. Esimerkiksi hyvä kaveripiiristä rakennettu vapaaehtoisporukka ja pienehkö summa rahaa riittää kaikkialla muualla paitsi Helsingissä. Kuitenkin lopulta tärkeintä on vaan saada aikaiseksi “hyvä pöhinä” ja näkyä jokaisessa mahdollisessa paikassa.

Epätavallisemmat vaalien voittajat ovat ne, joilla on paljon rahaa tai paljon julkisuutta. Rahalla saa julkisuutta ja julkisuus riittää siihen, että näkyy tarpeeksi. Nämä ovat kuitenkin niin harvojen juttu, etten jaksa uskoa, että nämä varsinaisesti järjestelmäämme vääristäisivät.

Olen itse tiukasti listavaaleja vastaan. Pidän vaalijärjestelmäämme ehkä jopa melkein parhaana toistaiseksi keksittynä noin periaatteessa. Jotain tässä mättää. Toki itseäni ehkä harmittaa enemmän, kun malli ei itselleni ainakaan sovi. Toisaalta mättää muutenkin. Epäilen, että vaalien tulos on sellainen, että ainakin itseni osalta ei varmaan huvita jatkossa yrittää päästä läpi ja tuhlata omia vähiä rahojani tällaiseen ainakaan.

Itselleni olisi helpompi hyväksyä politikkaa, jos se olisi aidosti vääntöä aiheista. En vaan oikein koe, että olisin näiden vaalien aikana tosiasiassa törmännyt edes kunnolliseen vääntöön vaikkapa tunnelista tai ratikasta jotain muutamaa katukeskustelua lukuunottamatta. Lehdissä on tietenkin asiasta vähän keskusteltu, mutta todellista julkista väittelyä en edes nähnyt. Tietenkin osittain syynä on se, etten ole osallistunut paneelihin. Toisaalta kokemukseni vastannee sitä, mikä on tavallisen kansalaisen kokemus. Tuskin mitenkään voi kuvitella, että Tampereella olisi enempää kuin kahta sataa paneelia ennen vaaleja joiden yleisö maksimissaan on jotain viidenkymmenen luokkaa. Arvioiden 200 paneelia ja 50 henkeä per paneeli saadaan arvioksi, että 10 000 tamperelaista olisi nähnyt yhden paneelikeskustelun ja oikeasti nähnyt poliitikot vääntämässä niistä Tampereen kannalta tärkeistä asioista. Loput noin 100 000 äänestäjää eivät ole nähneet mitään tällaista keskustelua.

Tavallisempi kuntalainen kuulee muutaman ehdokkaan viestin. Tuntee ehkä jonkin verran puolueiden eroja ja tekee sitten valinnan. Varmaankin vaalikoneista on lopullisessa valinnassa apua. Ei tätä prosessia voi kovin tarkaksi sanoa hyvällä tahdollakaan.

Jotain tarttis tehdä.

Itse näkisin, että ainakin seuraavia asioita pitäisi yrittää:

• Paikallisesti lokalisoituja vaalitenttejä. YouTuben aikakautena ei pitäisi olla mahdotonta saada paikalliset nokkamiehet ja -naiset väittelemään keskenään ja pitämään asiasta hemmetinmoista meteliä, jotta video tulisi katsottuakin. Ylen tehtävään tällaisten tuottaminen kuuluisi minusta varsin ilmeisesti. Jos ei heille käy, pitää jonkun muun julkisesti rahoitetun toimijan ottaa vastuu. 
• Parempia vaalitenttejä televisioon. Haluaisin nähdä ainakin tentin, jossa jokainen edustaja saisi saman ajan puhumiseen. Sitten kun on oman aikansa puhunut joutuisi olemaan täysin hiljaa. Jokaisella vaan laskuri eteen.
• Parempia vaalikoneita. Tarvitsemme koneita, joita tekeevät muutkin kuin journalistit. Nyt vaaleissa ei Tampereella ollut kovin montaa hyvää konetta. Helsingin Sanomien kone oli käsitykseni mukaan varsin hyvä, mutta sitäpä ei meille maalaisille tarjottu. Hesarin kone oli hyvä, koska he sentään ymmärsivät pyytää kommentteja ja korjailivat ensimmäistä versiota kysymyksistä myöhemmin. Lievästi iteratiivinen prosessi vaalikonekysymysten muotoiluun olisi vähintä, mitä pitäisi tehdä. Itse haluaisin nähdä yliopistot auttamassa prosessissa ja haluaisin myös puolueille mahdollisuuden nostaa esiin mielenkiintoisia kysymyksiä.

Ja itselleni tarvitsen jonkinlaisen seuraavan projektin politiikan parissa, jossa ei tarvitsisi keskittyä vaaleihin ihan niin paljoa. Onneksi on vaaliton vuosi tiedossa seuraavaksi.

Kuvalähde: Tragedy by Johnathan Nightingale, CC BY-SA 2.0 (tämä artikkeli samalla lisenssillä).