Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 18.12.2011.
Päätoimittaja Jouko Jokinen 16.12.2011 kirjoitti pääkirjoituksessaan Ylen rahoituksen tulevaisuudesta. Kirjoituksessa annetaan kovin värittynyt kuva suunnitelluista muutoksista. Kirjoituksessaan Jokinen väittää, että veronmaksajat eivät ole tyytäväisiä uudistukseen, jossa asuntokohtaiset tv-lupamaksut korvataan jokaista koskevalla yleisellä maksulla, joka on köyhille pienempi kuin rikkaalle.
Erityisesti kirjoituksessa ollaan huolissaan rehellisten perheiden kasvavasta taakasta. Voiton puolelle jäävät sinkut ja yksinasujat hän mainitsee, mutta jää väistämättä sellainen tunnelma, ettei tämä porukka ole niin rehellinen maksujen kanssa. Uskaltaisin epäillä, että melkoinen joukko rintamamiestalon mummoja on Jokisen kanssa erimieltä. Tyytyväisiä uudistukseen lienevät myös televisiolliset pienituloiset, joiden maksutaakka pienenee merkittävästi. Samalla maksajiksi saadaan kaikki pelkän netin välityksellä Ylen tuotantoa seuraavat, mikä lienee kaikkien nykyisten maksajien mielestä oikeudenmukaista.
Pelkkien muuttuneiden maksajien lisäksi, on tärkeää pohtia, kenen kuuluisi oikeudenmukaisesti maksaa kuluttamastaan mediasta enemmän ja kenen vähemmän. Yksinasuva ja perheellinen kuluttavat varmaan keskimäärin yhtä paljon Ylen palveluita, joten on reilua, että kummatkin ryhmät maksavat yhtä paljon. Köyhän on vaikeampi maksaa niin paljon palvelusta kuin rikkaan, joten köyhimmille on saatava jonkinlaisia helpotuksia maksuun. Nykypäivänä Ylen toimii radiossa, netissä ja telelevisiokanavilla. Lähes jokainen suomalainen käyttää siis jonkin verran Ylen palveluita, joten on melko oikeudenmukaista, että jokainen joutuu palvelusta maksamaan. Kaikki nämä kriteerit toteutuvat uudessa Yle-verossa paremmin kuin nykyisissä tv-lupamaksuissa.
Jokisen kirjoituksesta paistaa läpi yksityisen sektorin huoli julkisen sektorin kilpailijan rahoitusaseman vakiintumisesta ja huoli Ylen laadukkaan toiminnan jatkumisesta. Esimerkiksi Ylen verkkosatsauksiin Jokinen ei ole tyytyväinen, mikä on mielenkiintoista, sillä esimerkiksi Ylen Areena on kovin suosittu ja pidetty verkkopalvelu. Se on itseasiassa merkittävästi parempi kuin yksityisen sektorin vastaavat palvelut Suomessa. Ylen pitää palvella ihmisiä niillä välineillä, mitä on kansa käyttää. Onneksi muutosvastaiset äänet eivät estäneet Ylen siirtymää radiosta televisioon aikoinaan ja onneksi ne eivät nytkään näytä estäneen teknologian muutosten mukana kulkemista.
Suomessa on aina tilaa hyvälle medialle. Maahan mahtuu hyvä itsenäinen julkisesti rahoitettu Yle ja paljon yksityisesti rahoitettua mediaa. Ei puolusteta saavutettuja etuja vaan tehdään järjestelmästä mahdollisimman reilu ja sitten kilpaillaan laadulla suomalaisten huomiosta. Se on kuluttajan ja kansalaisen etu.
Kuvalähde: TV HEAD By ElAlispruz, CC BY 2.0