Kulttuurin sirpaloitumisesta

Vuodenvaihteessa pestini ViNOn puheenjohtajana loppui. Tämä tarkoittaa, että pitää keksiä uusia kanavia vaikuttaa ja miettiä yhteiskunnan menoa. Tarkoitukseni on kirjoittaa tänä vuonna 40 osainen sarja politiikkaan liittyvistä teemoista. Yritän pysyä pääasiassa sisältöjen puolella, mutta katsotaan mihin tämä menee.

Paljon toisteltu lause kertoo, että yhteiskunta on monin tavoin jakautunut voittajiin ja häviäjiin. Suurin ongelma tässä on köyhyden periytymisen vahvistuminen. Viime lama hoidettiin Suomessa erittäin huonosti. Viime laman haavat vuotavat vieläkin. Suuri onni on, että taloudellisen keskustelun ilmapiiri oli sen verran muuttunut sitten viime laman, että ainakin toistaiseksi lamaan on vastattu elvyttävällä talouspolitiikalla ja uudet haavat ovat onneksi vielä varsin vähäisiä.

Elvyttävän talouspolitiikan voittokulku ei ole kuitenkaan saanut ansaitsemaansa huomiota, kun epätasa-arvo näyttää lisääntyneen. Samalla kansan tuntemaa yhdenkuuluvuuden tunnetta on horjuttanut median valtava muutos. Olen itse jokseenkin nuorimpia suomalaisia, joka on viettänyt osan elämästään suhteellisen vahvan yhtenäisen median aikana. Minun lapsuudessani katsottiin muutamaa tv-kanavaa ja niitä muutamaa kanavaa katsoi myös suuri osa suomalaisista. Kun samalla muukin kansaa yhdistävä kulttuuri – ainakin tuntuu – pirstaloituneen, tulee aika vahvasti sellainen tunnelma, ettei tässä enää olla samaa porukkaa. Toiset tykkäilevät toistensa Facebookin status-päivityksistä etelän lomamatkoilta, kolmannet katsovat YLE Areenalta dokumentteja ja neljännet juovat kaljaa lähiöbaarissa. Ei oikein enää olla samassa veneessä.

Ei ole ihme, että tällainen nopea pirstaloituminen luo tunnelmaa Suomen tuhosta ja Suomen tuho tietysti vaatii selittäjiä. Esimerkiksi Hommaforumin väki on löytänyt tällaisen selityksen maahanmuuttajista. Esimerkiksi Halla-ahon blogin nimi on Scripta – Kirjoituksia uppoavasta Lännestä. Melko tuomionpäiväfiilistelevä, eikö? Itse pidän tätä analyysia todella puutteelisena. Vihreän toverin Touko Apajalahden viljelemää ajatusta vapaasti lainaillen, maahanmuuttajat toimivat kuten väriaine: maahanmuuttajat tuovat pääasiassa esiin yhteiskunnassa itsessään olevat sosiaaliset epäkohdat. Halla-aholla siis menee väriaine sekaisin itse ongelman aiheuttajaan.

Tunne yhteiskunnan sirpaloitumisesta on kuitenkin hyvin vahva ja minusta ihan todellinen ongelma. Vastauksia siihen on kuitenkin vaikea löytää. Maahanmuuttajien potkiminen pihalle tai pysäyttäminen rajalle ei tätä ongelmaa ratkaise. En ole ihan varma, mikä sitten ratkaisi. Yksi osa ongelmasta on korjattavissa, jos meiltä löytyy halua: tuloerojen hillitön lisääntyminen on mahdollista pysäyttää muutoksilla verotuksella ja uudistamalla yhteiskunnan tukijärjestelmää nykymaailmaa vastaavaksi.

Tämänkin jälkeen jää kuitenkin sirpaloituva media ja tästä seuraava kulttuurillinen sirpaloituminen. Ongelmaksi voivat myös muodostua erilaiset sosiaaliset pienet klikit, joiden parissa ihmiset viettävät kaiken vapaa-aikansa. Tällaisista porukoista voi saada jonkinlaisen esimaun tutustumalla netin keskusteluihin, jotka keräävät samanmielisiä erilaisten aiheiden parista kiinnostuneille. Esimerkiksi mainittakoon maahanmuuttokriiitikot, ilmastodenialistit ja vaikkapa peak oil -intoilijat. Ihminen löytää tällaisessa porukassa vahvistusta omille mielipiteilleen – eikä varsinaisesti joudu törmäämään muihin mielipiteisiin. Ilmiö ei ole tietenkään ainutlaatuinen historiassa – kyllähän esimerkiksi puolueessa toimiminen kaventaa oman mielipiteen muodostamiseen liittyvien ihmisten erilaisuutta. Tuntuu kuitenkin siltä, että näistä ilmiöistä voi tulla vahvempia jatkossa.

Tähän en osaa tarjota täysin tyydyttävää ratkaisua kulttuuriseen sirpaloitumiseen. Peruskoululla on varmasti tärkeä rooli, mutta ihan pelkkä mediakritiikin opettaminen ei taida riittää. Hommaforumin keskusteluja kohtuullisesti seurailleena olen nimittäin täysin vakuuttunut siitä, että mediakritiikin puute ei ole esimerkiksi maahanmuuttokriitikoiden suurin ongelma: forumin käyttäjäthän näkevät kaikki valtamediat monikulttuurisuusintoilijoiden propagandavälineinä. Voi olla myös tarvetta palata meitä yhdistäviin arvoihin, mutta tässäkin sitten saadaan aikaiseksi riitely siitä, mitä nämä arvot lopulta ovat – esimerkiksi tavallisen kristillisdemokraatin käsitys yhteisistä arvoistamme on varmaan aika erilainen kuin omani.

Eri toimien tavoitteena pitäisi olla tapa vakuuttaa Suomessa asuvat taas siitä, että vaikka myrsky on välillä kova on Suomen veneessä vieläkin aika hyvä porukka ja veneessä on vielä tilaa.

Kirjoitus on 40 osaisen politiikan eri osa-alueita käsittelevän sarjan osa 1.