Tag: teknologia

  • Tekoäly – syy optimismiin?

    Joskus kun olin nuori, uskoin, että internet ja vapaa tiedonkulku ovat myönteinen voima maailmalle. Sittemmin olen ehkä kyynistynyt tai ikä on myös alkanut painaa. Digi-jättien muuntuminen “Do no evil”-sloganien yrityksistä tavanomaisiksi Washingtonin ja Brysselin lobbaripajoiksi, sosiaalisen median valtavat lieveilmiöt, alustojen ns. shittification eivät juuri ole innostaneet. (1)

    Nyt olen kuitenkin tainnut innostua. Uudet kielipohjaiset tekoälymallit ovat aivan mullistava asia. Esimerkiksi uskallan väittää, että melkein kaikki tietotyö hyötyy ChatGPT 4:sta. Hyödyt voivat olla esimerkiksi joidenkin tavanomaisten tehtävien lievä automaatio: tervehdykset sähköpostiin, taulukon kopiointi paikasta toiseen, sopiva koodin pätkä Exceliin, omaan tasoon sopivia kertaustehtäviä uuden opiskeluun… Listaa pienistä tehtävistä voi jatkaa, mutta esimerkkejä löytää lähes mistä tahansa työtehtävästä. Jos haluaa tästä hyvän yleiskuvan ja vaikkapa vain ideoita omiin töihin, Ethan Mollickin Co-intelligence oli vakuuttava luku. 

    Luulen, että teknopessimismin vaihde on jäänyt monella muullakin päälle. Tekoälyn uusien askelien kohdalla jäimme pohtimaan sitä, miten valtaisat fake newsit tämä media tuottaa ja kuinka huijauspuhelut kehittyvät. Ja onpa tässä löydetty myös tekoäly-doomerit, joilla on pitkään ollut huolia siitä, mihin asti tekoäly venyy. Ja tietysti haitat lienevät totta, mutta niin ovat hyödytkin. Tämän hetken tekoäly voi varmasti tehostaa ryönän tuotantoa, mutta kannattaa koittaa vaikkapa koodamista nykypäivänä. Omat koodaustaitoni ovat olleet vähemmällä käytöllä, kun olen toiminut politikassa täysipäiväisesti noin kahdeksan vuotta. Otin taidot käyttöön pitkästä aikaa alkuvuodesta ja asensin avukseni Co-Pilotin. Juku kuinka koodia syntyykään nopeasti. Olen tekoälyavusteisesti parempi koodari kuin ennen taukoani.

    Tietysti yksi Mollickin opetuksista on, että huono yltää nykyisen tekoälyn avulla keskinkertaisuuteen. Se on meistä monelle valtavan iso loikka monella elämänalalla. (Tietysti minä olen poikkeus koodauksen suhteen ja vain ja ainoastaan vakuuttava esimerkki siitä, että myös huikean hyvällä tasolla hyöty on olemassa. Aivan varmasti näin.)

    Tekoäly ei todella ole vain tekninen päivitys; se on Suuri Muutos – muutos, joka muuttaa ja ehkä tehostaa lähes kaikkea mitä teemme. Se avaa uusia mahdollisuuksia ohjelmistoteollisuudessa, tekee koodaamisesta entistä saavutettavampaa ja auttaa meitä arkipäivän haasteissa. Esimerkiksi maahanmuuttajille tekoälyn tarjoama kielituki, kuten ChatGPT:n kaltaiset työkalut, voivat olla arjessa korvaamattomia avustajia. Google Translaten avulla on varmasti tehty paljon kotouttamistyötä, mutta onhan tässä uusia mahdollisuuksia, kun tietoa saa ajettua sisään, luettua ääneen ja vielä tuotettuakin tietokoneen avustamana. Mieleeni on jäänyt nettipalstalla ollut esimerkki koodarista, joka oli auttanut kieltä huonosti puhuvan puutarhurinsa kirjoittamaan sähköpostit tekoälyn avulla. Kohteliaisuudet ja muut menevät nyt kohdilleen ilman suurta ponnistusta ja elinkeinon harjoittaminen kävi helpommaksi.

    Mutta tässä muutoksessa on paljon pureksittavaa myös yhteiskunnallisella tasolla. Ohjelmistot ovat valtava elinkeino, ja niiden myllerrys on Suomelle yksin merkittävä asia, mutta tämä muutos ei rajoitu vain yhteen sektoriin.

    Kansansivistystyön ystävänä tekee tietysti mieli aloittaa pajat, jossa opetellaan antamaan ohjeita tekoälylle, mutta Mollick on tämän suhteen hieman varovainen. Tänään käyttämämme tekoäly on todennäköisesti huonoin tekoäly, jota koskaan tulevaisuudessa käytämme. On todennäköistä, että apuvälineet ovat paljon parempia syksyllä kuin nyt ja niiden ymmärtämät syötteet lienevät paljon laajempia kuin nykyisten. Jos nyt laatisi opetussuunnitelman aiheesta, voisi se vanhentua viikoissa. Samalla vaikuttaa siltä, että suurimmat hyödyt saadaan nyt sovittamalla tekoäly omiin työtehtäviin ja elämään. Nyt on hyvä aika laajamittaisille kokeiluille lähes kaikkialla yhteiskunnassa. Tämä ei taida hoitua keskusjohtoisesti.

    En malta olla sanomatta, että viime hallituksen aikaan neuvoteltu TKI-verokannustin voi sopia tähän hetkeen täydellisesti. Kannattaa yritysten katsoa, voisiko pienen osan tekoälyn testailusta saada katettua sillä. Ja emme me katso tätä aivan tumput suorassa kuitenkaan. Esimerkiksi hallitus näyttää varautuneen kehysriihessä 250 miljoonaa euroa supertietokone EuroHPC LUMI:n korvaamiseen uudella supertietokoneella. Itse tosin mietin, onko enää viisaas kaataa satoja miljoonia valtion supertietokoneeseen, kun investoinnit tekoälyä optimoiviin tietokonehalleihin ovat ehkä ylikierroksillakin. No voihan se silti osua – teknologiasta ja tieteestä ei koskaan aivan varmasti tiedä. Muut sektorit ovat kuitenkin se, mistä nyt pitää kantaa huolta ja siihen veroinstrumentin kaltainen laajasti muutosta tukeva rahoitus tuntuu sopivammalta kuin voittajien valinta.

    Teknologian kehitys on historiassa aina luonut uusia suuryrityksiä, kartelleja ja monopoleja. Tekolyn kohdalla on näyttänyt siltä, että Nvidia on kaapannut valtavan markkinajohtajan aseman tekoälyyn vaadittavien sirujen tuotannossa. On rohkaisevaa, että Groqin kaltaiset yritykset haastavat uusilla ideoilla tätä monopolia ja sirutuotannon hajautus näyttää tapahtuvan vähintään maantieteellisesti geopoliittisista syistä. Myös on lupaavaa, että Meta on julkaissut varsin kehittyneen tekoälynsä avoimena ja ainakin Zuckerberg näyttää uskovan, että pullonkaula on siirtymässä siruista energiaan. Ainakin optimisti voi nähdä tällä hetkellä, ettei tämä teknologia näytä jäävän ainakaan vain suurien yritysten yksinoikeudeksi. 

    Nyt voi olla pienempien nyrkkipajojen aika. Mihin kaikkeen muutama innokas ihminen pystyvät nykyhetkessä? Ainakin useampiin asioihin kuin pari vuotta sitten.

    Itselleni ehkä innostavinta tässä hetkessä on, että osaava ihminen voi pitkästä aikaa olla teknologiansa herra. Some ja alustat ovat päässeet totuttamaan meidän siihen, että teknologia tekee jotain ja siihen on syytä tyytyä. Metan, X ja Googlen algoritmit määrävät paljon ja nämä yritykset ovat olleet harvinaisen huonoja jättämään mitään asioita kuluttajien itsensä päätettäväksi. Kaikkien bisnesmalli on enemmän tai vähemmän tekoälyn käyttäminen asioiden mainostamiseen meille käyttäjille. On todella virkistävää, että käytössäni on nyt tekoälymalleja, joilta voi toivoa soittolistaa parhaasta indie-musiikista 2010-luvulta eikä vain soittelemaan tähän teemaan sopivaa musiikkia Baby Sharkin väleissä. Ja voin ajaa tällaista mallia jopa kotikoneellani, jos pilvipalvelut eivät riitä.

    Kaiken kaikkiaan, jos vältämme suurimmat katastrofit – kuten fasismin nousun, ympäristökriisit ja suursodat – meillä on käsissämme uskomattomat mahdollisuudet vaurastua. Kenties jopa ihmisiä kunniottavalla tavalla.

    Isot ongelmat eivät ratkea vain tekoälyllä, mutta Suomen talouskasvun kaltaiset pienemmät ongelmat saattavat ratketakin.

    (1) Kryptovaluutat ansaitsevat erityisen paikkansa tässä surkeuksien kaanonissa: digitaalinen versio pyramidihuijauksista vailla mitään käyttötarkoituksia. Osa niistä jäi pystyyn – ahneuskin on todellinen asia, mutta ei se tuonut mukanaan mitään mukavaa yhteiskunnallista muutosta tietenkään.  

  • Teknologinen murros ja politiikka

    Ville-Veikko Mastomäki ja Jaakko Stenhäll julkaisivat torstaina mielenkiintoisen pikkupamfletin Teknologinen murros ja politiikka. Pamfletti on erittäin hyvä luettava ja stimuloi mukavasti omaa ajattelua robotiikasta ja sen tietämillä olevista aihepiireistä.

    Teknologian kehityksen kiihtyessä robotit ja muu teknologia tulevat syrjäyttämään ihmisiä entistä suuremmasta määrästä töistä. Toisin kuin aiemmin historiassa, nyt haasteeksi muodostuu se, että työvoimalla ei riitä paikkaa, mihin karata, kun muutkin rutiininomaisemmat työt tulevat automatisoitua samanaikaisesti. Kirjoittajat esittävät tämän jälkeen erilaisia keinoja sopeutua muutokseen.

    Kirjan ehkä parasta antia on hevosanalogia: käykö ihmisille samoin uuden teknologian kanssa kuin hevosille? Hevosethan olivat erittäin tärkeä ihmisten apu suuren osan kirjoitettua historiaa. Sitten tulivat polttomoottorit ja siihen loppuivat hevosten työt. Sittemmin hevosille on löydetty enää töitä, joissa ei niinkään arvosteta hevosten tekemää työtä ja hevosten määrä onkin romahtanut. Nykyään hevoset ovat vain ihmisten huvitus, joissa tärkeää on vain se, että hevoset käyttäytyvät kuin hevoset. Analogia on hyvä pyöriteltävä. Allan Seuri näyttää olevan samaa mieltä kanssani.

    Olen ehkä kirjoittajien kanssa kuitenkin eri mieltä siitä, minkälaista teknologian kehitykseen liittyvä muutos on. Uskon siihen, että muutos on enemmän hallittavissa kuin kirjoittajat ajattelevat. Kirjoittajat pyrkivät kumoamaan vetoamisen historiaan sillä, että ”nowhere to run” on ennen kokematon faktana – en ole täysin vakuuttunut argumentista. Työpaikkoja syntyy, työpaikkoja kuolee. Kirjoittajat argumentoivat, että syntyminen hidastuu ja kuolemat lisääntyvät ja muutos kiihtynee.

    Minusta on olemassa sellainenkin vaihtoehto, että eksponentiaalinen teknologian kehitys ei johda eksponentiaalisesti muuttuvaan työelämään. Tietotekniikka näyttää kiistämättä kehittyvän Mooren lain mukaan eli transistorien määrä näyttää kaksinkertaistuvan kerran kahdessa vuodessa ja esimerkiksi laskentateho näyttää nousevan suurin piirtein samassa vauhdissa. Minusta on kuitenkin merkkejä siitä, että ihmisyhteisöt eivät kykene ottamaan teknologian kehityksestä niin paljoa irti. Jos laskentateho nousee kaksinkertaiseksi, ei se tarkoita yrityksen toimivan juuri sen nopeammin useimmissa tapauksissa. Varmaankin uusi rauta avaa uusia mahdollisuuksia ohjelmistoille, mutta niiden käyttöönotossa on aina sellaista ihmisiin ja sopimuksiin liittyvää hitautta, jotka antavat ihmisille hiukan lisää aikaa sopeutua. Matematisoidaanpa väite: teknologian jotkut osat kehittyvät eksponentiaalisesti ja tehoista saadaan irti hyötyä vain logaritmisesti. Lopullinen muutos voi olla siis lineaaristakin.

    Luotan itse aika paljon näihin hitauksiin. On kuitenkin ihan totta, etteivät ne välttämättä pelasta meitä hetkellisiltä suurilta muutoksilta. Voi olla, että joskus saadaan suuria teknologisia loikkia aikaan joillakin sektoreilla. Vaikkapa pankkivirkailijoiden kilpailu nettipankkeja vastaan on aika ilmeinen esimerkki siitä, miten nopeasti muutos voi sattua joihinkin aloihin.

    Kirja esittää aika monissa vaiheissa esimerkkinä robotiikan hurjasta kehityksestä kuuluisan itseohjaavan Google-auton, joten käytänpä minäkin sitä esimerkkinä selittääkseni, mitä tarkoitan. Googlen auto on tietenkin hurja teknologinen saavutus. Toisaalta maanpinnalle palauttava fakta on, että Google-autoa ei myydä kuluttajille, Google-auto ei todennäköisesti pärjäisi vielä Suomen lumen kanssa ja Google-autoa ei nykyään käytä vielä kuin joku muutama testaaja. Ajatellaanpa klassista Rogersin innovaatioiden leviämisen mallia:

    Diffusion_of_ideas.svg

    Google-auto –innovaation levinneisyys olisi Suomessa jossain vähän vasemmalla puolella innovators –ryhmää.

    Todennäköisesti autoissa automatiikan määrä lisääntyy – vakionopeudensäätimistä on päästy jo nyt parkkeeraamisen hoitaviin tekoälyihin. Aikanaan auto alkaa ajaa itsensä melkein kaikkialle ja lopulta kaikkialle. Jossakin vaiheessa on mahdollista, että törmätään laillisiin esteisiin – ne saattavat antaa vähän lisäaikaa autoilulla elantonsa tienaaville. Niistäkin ongelmista (toivottavasti) päästään yli kuitenkin nopeasti. Autoiluun liittyy kuitenkin muitakin tehtäviä kuin pelkkä auton ohjailu. Rekkakuski hoitaa kuormansa kanssa säätämistä tullimiesten kanssa. On tietenkin selvä, että asian voi automatisoida, mutta siinä kestää aina joku tovi. Jonkin aikaa rekkamiehille löytyy siis töitä vaikeimpien tehtävien hoitamisessa. Taksikuskeilla riittää varmaan vielä pidempi aika puuhaa matkustajien auttamisessa.

    Kaiken lisäksi eivät ne robotit tule olemaan ilmaisia. Esimerkiksi Googlen ottanee tuotekehittelyyn käytetyt rahat ja päälle voitot robottiautoja haluavilta kuluttajilta ja yrityksiltä. Näin taloudellinen paine automaatioon siirtymiseen ei välttämättä ole niin tajuttoman suuri ainakaan heti.

    Robottiautot eivät siis korvaa heti kaikkia työpaikkoja, vaan monenlaisten yritysten, yhteisöjen ja ihmisten on sopeuduttava robotteihin. Eksponentiaalinen kehitys vaatisi eksponentiaalista sopeutumista – sitä tuskin on kuitenkaan tarjolla. Emme herää huomenna ja tajua, että Google-auto on kaikkialla. Kyllä siinä oma aikansa menee ja se antaa aikaa sopeutumiselle.

    Uskonko, että ihmiset tuhlaavat aikaansa ajamiseen loputtomiin tulevaisuudessa? En todellakaan. Mutta uskon, että sopeutumiseen saattaa olla inhimillisesti kestävämpi määrä aikaa kuin kirjoittajat pelkäävät.

    Kirjassa esitetyt keinot sopeutumiseen ovat kuitenkin hyviä – oli kehitys miten nopeaa tahansa ja toivon, että niihin tartutaan. Kirjan yksi mainioista ajatuksista ovat progressiiviset kulutusverot, jotka hyödyntävät aika ovelaa ajatusta siitä, että verottaja tietää kohtuullisen hyvin ihmisten tulot ja jos vielä saamme selvitettyä säästöt, voimme aika hyvin sanoa, mitä ihminen on kuluttanut ja verottaa sen mukaisesti. Säästöjen kertomiseen taas syntyy kansalaisille korkea insentiivi ja asiaa on helpohko valvoa.

    Itselleni syntyy muutama kysymys: Mitä tapahtuisi, kun ottaa lainaa eli tekee negatiivisia säästöjä? Koska säästäminen on pääasiassa rikkaiden yksinoikeus ja säästämällä voisi tasata verotuksen suurempia huippuja, pitäisi kulutusverotuksen olla suhteellisen vahvasti progressiivista, jotta edes nykyinen progression taso säilyisi. Mitenkähän se myytäisi ihmisille? Ajatus kulutusveroista on tietenkin keskeneräinen, mutta toivoisin jonkun asiaa vielä enemmän ymmärtävän tarttuvan siihen. Tässä voi olla jotain hyvinkin suurta!

    Teknologinen murros ja politiikka on siis todella hyvä ilmainen minipamfletti, joka todellakin kannattaa lukea. Erityisesti tykkään muodosta: kokonainen kirja menee herkästi parin ajatuksen venytykseksi. Lyhyempi muoto välittää ajatukset kirkkaana ja antaa paksua opasta paremmin lukijalle mahdollisuuden omaan pohdiskeluun.

    Kuvalähde: La Machine #8 by Guwashi999, CC BY 2.0