Syksyisessä sumussa juostessa saa hyviä ideoita. Eilen jatkoin ajatusta, jonka olin jostain muinoin napannut jostain: Darwinin evoluutioteoria oli siksikin merkittävä, että se toi aivan uuden kertaluokan aikaskaalat maailmankuvaamme. Ennen Lajien syntyä puhuttiin tuhansista vuosista, mutta tämä brittiaristokratian huipun selitys vaatikin jo miljoonien vuosien aikajänteen. Lordi Kelvinhän puhui Darwinia vastaan nimenomaan siksi, ettei voinut käsittää, miten aurinko voisi kestää niin pitkiä aikoja. Ennen pitkää Kelvinin kysymykseen löytyi vastaus ydinfysiikasta ja geologit löysivät todisteita miljardeja vuosia vanhasta Maasta. Nyt juostessani jotain mäkeä alas keksin tähän mielestäni jännittävän jatkon: Ajatelkaapa, miten ennustusvoimainen teoria evoluutio on! Se ennusti planeettamme iän ja uuden energialähteen Auringossa.
Juoksin puoli kilometriä eteenpäin ja sitten masennuin: kelle tästä ajatuksesta nyt kertoisi? Ja ennen kaikkea, miksi ihmisiä ei kiinnosta kaikki jännitävät jutut maailmassa? Fyysikoita ei kiinnosta biologia. Historia ei voi kiinnostaa kemistiä. Ketä kiinnostaa se, että Haber kehitti taistelukaasuja? Mehän luetaan vaan kemiaa ei mitään “Taistelukaasujen historia ja käyttö” -kurssia.
En myöskään ole voinut ymmärtää ihmisiä, jotka vielä minun ikäisenä kiroavat, etteivät ottaneet jotain kurssia lukiossa. Tosiasia on kumminkin se, että marssiminen kirjastoon paljastaisi varmasti kirjan, jossa asia olisi selvitetty selvästi ja kiinnostavasti ilman aamuherätyksiä.
Synkempinä hetkinäni olen myös miettinyt, että ehkä tämä yleinen halu oppia kaikesta jotain estää minua oppimasta erittäin paljon yksittäisistä aiheista. Tiedän vähän kaunokirjallisuudesta ja silti tiedän siitä enemmän kuin moni. Tiedän vähän biologiasta ja silti tiedän siitä enemmän kuin moni muu. Tiedän jopa vähän fysiikasta, vaikka tiedänkin siitä valtavasti enemmän kuin enemmistö ihmisistä. Olisin keskittänyt resurssini paremmin niin voisin olla nyt erittäin hyvä fyysikko tai biologi.
Erityisesti luonnontieteiden ja humanististen alojen välistä kuilua tuntuu olevan täysin mahdoton ylittää. Omat pienet yrityksenikin tuntuvat välillä vain fyysikoiden imperialismilta. Vaikkapa Philip Ballin Critical Mass – How One Thing Leads to Another on minusta mahdottoman mielenkiintoinen kirja siksi, että se laajentaa luonnontieteiden kenttää vähän humanistien ja taloustietelijöiden suuntaan. Ei se väärin ole, mutta varmaan tuntuu epämukavalta humanistista.
Tiedän muuten, että tämän kirjoituksen itseni hehkuttaminen on typerää. On kuitenkin totta, että en tiedä yhtään mitään monestakaan asiasta yhtään mitään. Nopeasti ajateltuna tuli mieleen paljon kädentaitoja, jotka minulta puuttuu, ja vaikkapa arkkitehtuuri, josta en tiedä juuri mitään muuta kuin, että isoja rakennuksia arvostetaan liikaa – kuulema. Silti olen pettynyt siihen, miten vähän ihmiset haluavat tietää. Enkä kykene päästämään tästä ajatuksesta irti.