Heikki Sairanen

Blog

  • 4 poliittista voimaa, jotka määrävät Euroopan suunnan

    Itse hahmotan tällä hetkellä useimmissa länsimaissa seuraavat neljä poliittista voimapeluria, jotka ovat sellaisissa asemissa, että ne voivat muuttaa yksittäisiä maita ja viedä niitä yllättäviinkin suuntiin.

    1. Populistit
    2. Perinteinen vasemmisto
    3. Suuryritysmyönteinen oikeisto
    4. Liberaali ja koulutettu nuoriso

    Tietenkin ryhmien sisällä on merkittäviä poliittisia erimielisyyksiä. Melkolailla libertaarilla start-up yrittäjälla ja vasemmistoaktiivilla on tolkuton määrä poliittisia erimielisyyksiä, mutta toisaalta toisaalta molemmat saattavat löytää yhteistä maaperää esimerkiksi suhteesta maahanmuuttajiin tai vielä todennäköisemmin vaikkapa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin – tyypillisesti molempien voisi väittää kuuluvan liberaaliin ja koulutettuun nuorisoon.

    Kutakin ryhmää voi löytää useista paikoista valtakunnan sisältä. Perinteisen vasemmiston sieltä, missä duunareilla on vielä töitä. Populistit vähän siellä, missä duunarien työt ovat uhattuina tai menneet. Suuryritysmyönteisen oikeiston suuremmista kaupungeista, mutta käytännössä myös muualta maasta isojen yritysten johtajista. Liberaali ja koulutettu nuoriso on alkanut pakkaantua isoimpiin kaupunkeihin.

    Maiden tulevaisuuden kannalta oleellinen kysymys on pitkälti siinä, mitkä voimapelurit löytävät toisensa.

    EU-projekti ja Britannian lähtö

    Euroopan Unioni ja Britannian EU-ero ovat hyvä esimerkki ryhmien muuttuneista valtasuhteista. EU on alunperin perinteisen vasemmiston ja suuryritysmyönteisen vasemmiston yhteinen projekti. Vasemmisto oli aidosti globalistinen ja sai projektista kansainvälisyyttä. Oikeisto sai projektista tilaa suuryrityksille ja kaupalle.

    On kuitenkin todella oleellista huomata, että EU:ssa tällä hetkellä niskanpäällä on nimenomaan suuryritysmyönteinen oikeisto. Demarien voima on ollut viime ajat laajalti Euroopassa heikentynyt ja sehän on näkynyt juuri siinä, että EU-projektista on tullut konservatiivien projekti. Oikeiston ajettua EU-projekti karille, on populistien ollut helppo saada nykypoliitikkoihin pettyneet ja maailman erilaisia muutoksia pelkäävät ihmiset mukaan EU:n vastustamiseen.

    Kun Britanniassa populistit saivat peräti konservatiivisen puolueen jaettua, syntyi Cameronin itsekkään tasapainoilevan poliittisen pelaamisen myötä mahdollisuus saada äänestys läpi ja huonostihan siinä kävi. Tappion varmisti se, että Labourin johdon puolella oli selvää skeptisyyttä EU-projektin järkevyydelle. Liberaali ja koulutettu pääasiassa kaupunkeihin pakkautunut nuoriso muodostui ainoaksi todelliseksi yhtenäiseksi vastapooliksi populismille, mutta sen poliittinen voima ei riitä yksin puolustamaan oikein mitään.

    EU-projekti voidaan vielä pelastaa

    EU-projektina on pelastettavissa, jos projekti saadaan otettua pois konservatiiveilta. Oikeistolaiset kapteenit ovat toistuvasti ajaneet laivan karille. Populistit jättäisivät laivan.  Liberaalilla ja koulutetulla nuorisolla ei ole ollut varsinaisesti mitään kunnollista sanaa EU:n suunnassa.

    Pääkysymys tämän hetken tilanteessa on siinä, mitä perinteinen vasemmisto tekee. Sen pitää päättää, mitä se tekisi laivalla, jos se olisi johdossa. Muutamien yksittäisten maiden sosialistijohtajat eivät ole saaneet mitään selvää kurssia näytettyä. Kuvaava ja surullinen esimerkki on Suomen SDP, joka jonkinlaisen populistien peesailuna ajoi kovempaa talouspolitiikkaa EU:ssa kuin oikeiston keskimäärin.

    Jos liberali, luova ja koulutettu nuoriso vielä aikoo tarttuu yksin ruoriin, vaatii se melko suurta poliittista muutosta kartalla. Nykyisellä mobilisointikyvyllä koulutettu nuoriso ei pärjää yksin. Tuntuisi kuitenkin täysin mahdolliselta, että ryhmä pystyisi ohjaamaan laivaa jonkun toisen ryhmän kanssa. Kaupunkien nuoriso on kuitenkin ennen kaikkea luovaa ja voi siksi pystyä paljon kokoaan suurempaan vääntöön. 

    Hyvin löyhänä analyysinä voisi sanoa, että kaikilla ryhmillä on nimittäin supervoimansa. Populistit saavat nukkuvat äänestäjät ja muiden hylkäämät liikkeelle. Perinteinen vasemmisto voi vieläkin ratsastaa AY-liikkeen valtavilla – vaikkakin pienentyneillä – muskeleilla. Suuryritysmyönteisellä oikeistolla on takanaan pääoma. Liberaalilla nuorisolla on kyky käyttää uusia välineitä ja kykyä tehdä asioita uudella tavalla.

    Koska perinteiseen vasemmistoon ei voi luottaa, EU:n tulevaisuus ratkaistaan suurelta osin kaupunkien liberaalin luovan nuorison parissa. Toistaiseksi ryhmä on ollut poliittisesti aivan turhan apaattinen. Se voi kuitenkin vielä muuttua. Toisaalta yksin tämä ryhmä ei tee juuri mitään, vaan myös muiden poliittisten avainpelureiden – erityisesti perinteisen vasemmiston – pitäisi nähdä Eurooppa luonnollisena areenana politiikalle. EU ei tule toimimaan, jos sieltä halutaan lähteä aina, kun siellä otetaan pataan. 

    Kaikki yllä on hyvin sumea spekulointia. Luulen, että teksti voi ehkä auttaa jotakuta muuta näkemään ääriviivat tarkemmin. Työ jatkuu.

    Kuvalähde: Two kings and two queens from the Lewis chessmen (British Museum), Andrew Dunn, CC BY-SA 2.0

    Artikkelin lisenssi: CC BY-SA 2.0

     

  • Pieni laskuharjoite gallupien pohjalta

    Oletukset

    Otetaan puolueiden kannatukset Taloustutkimuksen ja TNS-Gallupin uusimpien tulosten keskiarvon perusteella. Oletetaan, että puolueiden saamat äänet lähtevät suorassa suhteessa sieltä, mistä puolueiden äänet ovat tulleet. Oletetaan, että puolueiden menettämät äänet lähtevät suorassa suhteessa sieltä, mistä puolueiden äänet ovat tulleet. Oletetaan, etteivät puolueet tee vaaliliittoja keskenään.

    Tulokset

    Yllä esitellyin oletuksin saamme muodostettua yhden arvion siitä, millaiselta eduskunta voisi näyttää, jos eduskuntavaalit olisivat nyt. On tuossa melkoista muutosta ilmassa.

    Kesk 48 (-1)

    Kok 38 (+1)

    PS 16 (-22)

    SDP 44 (+10)

    Vihr 27 (+12)

    Vas 13 (+1)

    RKP 8 (-1)

    KD 5 (+- 0)

    Perussuomalaisten sisäinen tilanne kiristynee

    Perussuomalaisten gallup-kannatus on romahtanut niin ratkaisevasti, että on mielenkiintoista nähdä, miten puolue käyttäytyy. Jos katsomme viime vaalien valintajärjestyksiä, voimme saada käsityksen siitä, ketkä edustajat olisivat nykyisillä puolueiden kannatuksilla jääneet rannalle ja ketkä olisivat pitäneet paikkansa.

    Kun katsoo näitä listoja on helppo kuvitella, että Tolppanen ei välttämättä jää ainoaksi loikkaajaksi perussuomalaisten laivasta.

    Helsingin vaalipiiri

    Pitäisi

    Terho, Sampo

    Putoaisi

    Packalén, Tom

    Raatikainen, Mika

    Uudenmaan vaalipiiri

    Pitäisi

    Soini, Timo

    Niinistö, Jussi

    Niikko, Mika

    Putoaisi

    Ruohonen-Lerner, Pirkko

    Juvonen, Arja

    Elo, Simon

    Ruoho, Veera

    Varsinais-Suomen vaalipiiri

    Pitäisi

    Elomaa, “Kike” Ritva

    Tavio, Ville

    Putoaisi

    Lohela, Maria

    Satakunnan vaalipiiri

    Pitäisi

    Huhtasaari, Laura

    Putoiaisi

    Jalonen, Ari

    Hämeen vaalipiiri

    Pitäisi

    Louhelainen, Anne

    Putoaisi

    Lehto, Rami

    Ronkainen, Jari

    Pirkanmaan vaalipiiri

    Pitäisi

    Mäkipää, Lea

    Savio, Sami

    Putoaisi

    Mölsä, Martti

    Elovaara, Tiina

    Kaakkois-Suomen vaalipiiri

    Pitäisi

    Lindström, Jari

    Eerola, Juho

    Putoaisi

    Turunen, Kaj

    Mäkelä, Jani

    Savo-Karjalan vaalipiiri

    Pitäisi

    Oinonen, Pentti

    Putoaisi

    Kulmala, Kari

    Kivelä, Kimmo

    Vaasan vaalipiiri

    Pitäisi

    Saarakkala, Vesa-Matti

    Putoaisi

    Hongisto, Reijo

    Tolppanen, Maria (loikannut jo)

    Keski-Suomen vaalipiiri

    Pitäisi

    Kankaanniemi, Toimi

    Putoaisi

    Hakkarainen, Teuvo

    Oulun vaalipiiri

    Pitäisi

    Mattila, Pirkko

    Putoaisi

    Immonen, Olli

    Vähämäki, Ville

    Lapin vaalipiiri

    Putoaisi

    Mäntylä, Hanna

  • Vihreä särmiö, jakso 8, 10.6.2016, ilmasto ja Ruotsi (Oras Tynkkynen)

    Keskustelimme Jaakon, Marian ja Oras Tynkkysen kanssa ilmastopolitiikasta ja Ruotsista. Saatiin minusta ihan hyviä ajatuksia ilmoille ja ne ovat nyt kaikkien teidän kuunneltavissa Vihreän särmiön uudessa jaksossa!

     

     

  • Viekö Andersson vasemmistoliittoa lokaalia kohti?

    Tänään käytännössä on selvää, että Li Andersson on seuraava vasemmistoliiton puheenjohtaja. Eroa Li Anderssonin ja Paavo Arhinmäen välillä on pidetty julkisuudessa pienenä. Se on pitkälti ihan totta.

    Katsoin aiemmin tekemäni vaalikoneanalyysin perusteella, miltä tilanne näyttää ihan suoraan kummankin henkilön vastausten perusteella. Työ perustuu vanhempiin analyyseihin poliittisista akseleista.

    Erot vaalikonedatan pohjalta

    Ensinnäkin on selvää, että Arhinmäen ja Anderssonin erot ovat pienet vasemmisto-oikeisto -akselilla sekä ympäristövapaamielisyyteen liittyvissä kysymyksissä. Andersson on hieman lähempänä ympäristövapaamielisempi kuin Arhinmäki. Andersson on myös hitusen oikeampana kuin Arhinmäki, mutta eroa ei voi sanoa mitenkään merkitseväksi (tai muiden havaintojen tukemaksi).

    1x2

    Merkittävämpi ero löytyy kuitenkin lokaali-globaali -akselilta. Andersosn merkittävästi lähempänä Vasemmistoliiton keskipistettä tällä akselilla. Käytännössä erot akselilla näyttävät selittyvän sillä, että Andersson on kriittisempi kuntien pakkoliitoksia kohtaan kuin Arhinmäki ja kriittisempi EU:ta kohtaan. Arhinmäki on oikeastaan myötämielisempi aluepolitiikkaa kohtaan yleensä, mutta erot muussa ovat akselin kannalta isompi asia.

    1x3

    Pohdintaa

    Käytännössä vaalikonedatan pohjalta Arhinmäen ja Anderssonin välillä ei ole merkittävää eroa useissa asioissa. Eroja löytyy kuitenkin siitä, haluavatko Andersson ja Arhinmäki viedä asioita isompia päätäntäelimiä kohti vai ei. Anderssonin linja on kriittisempi ja Arhinmäen myönteisempi. Andersson edustaa tässä enemmän vasemmistoliitossa yleisempää linjaa.

    Mielenkiintoisesti Andersson ei näyttäisi datan pohjalta olevan kovinkaan paljoa lähempänä vihreitä kuin Arhinmäki. Andersson on hieman ympäristövapaamielisempi kuin Arhinmäki, mutta toisaalta Andersson on Arhinmäkeä kaumpana lokaali-globaali -kysymyksissä vihreistä. Vasemmisto-oikeisto -akselilla molemmat ovat kohtuullisen kaukana vihreistä.

    Todellisuudessa erot taitavat kuitenkin enemmän löytyä poliittisen taktiikan puolelta. Yleinen arvio lienee, että Arhinmäki on pragmaattisempi politiikko ja Andersson idealistisempi. Idealistilla on suurempia vaikeuksia tehdä kompromisseja. Tällaiset asiat eivät juurikaan näy vaalikoneissa.

    Data ja tekijänoikeudet

    Tämä analyysi on tehty Helsingin Sanomien eduskuntavaalien 2015 vaalikonedatan pohjalta.

    Haettu 25.3.2016 osoitteesta:http://www.hs.fi/politiikka/a1305929269692

    Alkuperäinen lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

    Analyysin lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

    Analyysin on tehnyt Heikki Sairanen.

  • Vihreän särmiön jakso 7

    Käytiin mielenkiintoista keskustelua Marian ja Jaakon kanssa. Erityisesti saatiin minusta ylös hyvin ideoita puolueiden ajattelutyön kehittämisestä.

     

  • Vihreän särmiön puoluekokousjakso

    Keskustelimme uusimmassa Vihreässä särmiössä Maria Ohisalon ja Jaakko Stenhällin kanssa ensi viikkona Lahdessa pidettävästä vihreiden puoluekokouksesta. Jännää!

     

  • Vihreän särmiön jakso 6

    Purkitimme Marian ja Jaakon kanssa uuden jakson Vihreää särmiötä eilen. Mukana ainakin mielenkiintoista keskustelua tulo- ja varallisuuseroista sekä vähän vääntöä pyöräilyn luonteesta.

  • Tuoko sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus lisää maksuja ja rajatumpia palveluita?

    Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella on ihan jumalattoman suuri merkitys aikalailla jokaisen suomalaisen elämään. Ongelmana on vaan se, että lopulta kyseessä on hallinnonuudistus ja hallinnonuudistukset ovat useiden mielestä jumalattoman tylsiä asioita. Suurin paha tehdään kuitenkin siellä, missä asiat ovat tylsiä. Niin nytkin.

    Mistä tulivat maakunnat ja valinnanvapaus?

    Sotessa hallitus törmäsi ensinnäkin valtaisaan sisäiseen konfliktiin. Konfliktissa pääosapuolet olivat keskusta ja kokoomus. Keskusta uskoo ideologisesti hajauttamiseen ja vallan painamiseen alemmalle tasolle. Kokoomus uskoo suuruden ekonomiaan. Kokoomus olisi halunnut jakaa maan pieneen määrään alueita ja hoitaa sosiaali- ja terveyspalvelut siellä suuruuden ekonomialla. Keskusta halusi jakaa maan hirveään määrän alueita ja kutsua alueita ”maakunniksi”, joista oli mallina tullut hieman sisällötön slogan keskustan kentälle.

    Taistelu käytiin lokaalli – globaali -akselilla ja keskusta voitti sen. Näin kokoomukselle piti saada jotain ja se jokin löytyi perinteisemmältä vasemmisto – oikeisto -akselilta. Palveluiden järjestäminen on kokoomukselle ollut ideologinen kysymys. Kokoomus uskoo, että palvelut ovat parempia, kun niitä järjestävät yritykset. Keskustalle tämä ei ole niin iso kysymys, joten keskustan oli helppo joustaa kokoomuksen suuntaan. Kokoomuksen hieman sisällötön slogan oli “valinnanvapaus”.

    Perussuomalaisilla ei näytä ulospäin olevan mitään mallia sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Kun puolueen kannatus on vielä heikoissa lukemissa, on aika mahdoton nähdä, että sillä myöskään olisi painoarvoa asettua keskustan ja kokoomuksen suunnitelmien tielle.

    Erittäin kovan ja hallitusta repineen väännön jälkeen suomalaiset saavat nauttia sisällöttömien sloganien muuntumisesta todellisuudeksi. Saamme tietyn määrän maakuntia ja valinnanvapauden. Kummankin termin sisältö vaatii vielä hieman jatkotyöstöä hallitukseltakin.

    Mistä tulevat säästöt?

    Kompromissi on siis kuitenkin pääpiirteissään, että tulee maakunnat ja valinnanvapaus. Ongelma on nyt vain siinä, että kumpikaan näistä ei suoraan säästä rahaa oikein kunnolla. Maakuntia tuli alunperin hallituksen sopimuksessa lähes kaikkien asiantuntijoiden arvion mukaan liikaa ja nyt näyttää muodostuvan malli, jossa on viiden yliopistollisen sairaalan ympärille rakennettu jotain tasoa, joka kuulostaa periaatteessa hyvältä vaikkakin hieman monimutkaiselta ja tämän alla sitten maakuntien taso. Valinnanvapaus on vielä hieman suunnittelupöydällä, mutta on vaikea nähdä kovin suuria säästöjä tulevan.

    Valinnanvapaus on nimittäin aika hassu juttu. Sitä eniten puolustavat puhuvat siitä, kuinka paljon palvelut paranevat ja kuinka kukaan ei joudu jonottamaan jatkossa. Tässä on nyt vaan se ongelma, että jonot ovat yksi tapa hillitä kysyntää. Ja vaikka se on epäilemättä vähintään vähän ikävä tapa jonottajalle, on se kuitenkin aika halpa. Jos lääkäriin pääsee helpommin, tarkoittaa se helposti isompaa määrää lääkärikäyntejä ja lääkärikäynnit maksavat. Joko valinnanvapaus vaikuttaa vähän tai valinnanvapaus maksaa.

    Kokoomuslaisten on toki ollut helppo ideologisesti ajatella, että julkiset palvelut ovat aina tehottomampia kuin yksityiset, joten jostain hallinnosta on vaan pakko löytyä paljon säästettävää. Olen vähän skeptinen tästä. Suomen terveydenhuolto on kuitenkin varsin halpa moniin samankaltaisiin maihin verrattuna. Saatavissa olevat säästöt tuntuisivat varsin rajallisilta.

    Mitä sitten kun säästöjä ei tule?

    Nykyistä hallitusta voi syyttää monenlaisten lupausten pettämisestä, mutta leikkauslinja on hallituksella pitänyt aika vahvasti kaikesta huolimatta. Olen siis valmis uskomaan hallituksen lupaukseen siitä, että hallitus aikoo säästää sosiaali- ja terveyspalveluista.

    Kuvitellaan tilanne, jossa valinnanvapaus on saatettu toteen. Kuka tahansa maakunnissa asuva saa valita useista terveyspalveluiden (1) tarjoajista. Kun kansalaiselle tulee flunssa, hän voi valita useamman firman palveluista ja mahdollisesti myös niiden kanssa kilpailevan julkisomisteisen yhtiön palvelusta. Palvelua ei varmaan saa valita kovin usein, vaan vaihtamista on rajoitettu eri tavoin. Palveluiden hinnassa lienee myös maakunnan tai muun julkisen instanssin asettama katto. Hintakilpailun sijaan tarjoajat kilpailevat palvelun koetulla laadulla eli esimerkiksi sillä, että lääkäriin pääsee jonottamatta ja ripeästi. Kun palveluiden koettu laatu paranee, niitä käytetään vähän pienempiin vaivoihin ja enemmän.

    Tai käytettäisiin, mutta sitten tulevat hallituksen viimeiset käyttöä rajoittavat ruuvit:

    1. Asiakasmaksut
    2. Tarjottavien palveluiden rajoittaminen

    Tähän mennessä hallitus on käsittääkseni päättänyt, että maakunnille ei tule verotusoikeutta. On tavallaan ymmärrettävää, että aivan käsittämättömän isoa uudistusta tehdessä on haluttu vähän rajata savotan kokoa ja siirtää verokeskustelu myöhemmälle tai unohtaa koko juttu. Samalla – ja todennäköisesti ihan yhtä tärkeänä asiana hallituksen ideologeille – on onnistuttu estämään julkisen sektorin kasvaminen valinnanvapauden myötä. Ainakin aluksi maakunnat joutuvat pärjäämään suurinpiirtein nykyisen kokoisilla rahoilla tai jopa pienemmillä. Veroilla ei rahoitusta voi parantaa. Verotusruuvia ei voi kiristää.

    Olen muutaman kerran kuullut eräiden julkisten palveluiden – erityisesti terveydenhuollon – laadusta huolestuneiden argumentoivan, että itseasiassa valinnanvapaus olisi tehokas tapa ajaa vasemmistolaista ideologiaa eteenpäin. Valinnanvapaus tarkoittaisi isompaa julkista sektoria ja suurempia veroja, joiden vastineeksi saadaan laadukkaampia palveluita. Ongelma on – ehkä tietyn älyllisen epärehellisyyden lisäksi – siinä, että hallitus on tämän reitin äkännyt ja tukkinut.

    Hallitus ei ole kuitenkaan estänyt itseään säätämästä kahta muuta ruuvia. Hallitus voi ensinnäkin kohottaa sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien asiakasmaksuja. Jos palvelut maksavat reilusti enemmän, jokunen ihminen jättää käyttämättä niitä. Hintamekanismi on helppo tapa pitää ihmiset pois, mutta jonoihin nähden siinä on ainakin se ongelma, että se on tulonjaollisesti hankalampi, sillä rikkaiden on helpompi maksaa kuin köyhän, mutta köyhän ja rikkaan on suurinpiirtein yhtä hankala jonottaa.

    Tarkkaavainen kuulija on itseasiassa kuullut oikeistopoliitikkojen puhuvan siitä, että ihmisten pitää kantaa enemmän vastuuta omasta ja läheistensä terveydestä jatkossa. On helppo kuulla tämä vain sellaisena puheena siitä, että lihavien pitäisi liikkua ja lasten pitäisi käydä katsomassa vanhempiaan, mutta itseasiassahan oikeistopoliitikot eivät ole tekemässä mitään, mikä helpottaisi tällaista toimintaa. Kysymys on nimenomaan siitä, että ihmisten pitää kantaa taloudellista vastuuta itsestään ja läheisistään.

    Olen toki itse kovin skeptinen, etteikö ihminen jo nyt haluaisi vältellä lääkärillä käyntiä, jos sen voi tehdä terveenä pysymällä. Siitä huolimatta tiedän, että asiakasmaksut pitäisivät osan jengin pois terveydenhoidon piiristä. Säästöjä tästä tulee kummallakin tulkinnalla, mutta erityisesti omallani inhimillinen hinta voi olla kova.

    Toinen mahdollisuus on rajata joitakin terveydenhuollon puolia kokonaan pois ja päättää, etteivät ne ole enää julkisesti tarjottavia. Aiemmin hammashoito oli yksityinen palvelu. Kauneusleikkaukseen ei pääse tänäänkään julkisella puolella. Hallitus voi löytää tästä ruuvin jota kiristää. Ehkä hallitus vain jättää jotain osia terveydestä kokonaan ihmisten omaksi huoleksi. Ongelma näissä on vain se, että terveys noin pääasiassa on varsin keskinäisriippuvaa. Jos suu on ihan kauheassa kunnossa, tahtoo se näkyä muussakin kropassa. Jos valtio kantaa vastuuta muusta kropasta, kannattaa niitä hampaitakin ehkä katsoa – ihan taloudellisista syistä.

    Oma pelkoni on siis se, että terveydenhuoltojärjestelmämme on siirtymässä hyvin lähellä järjestelmää, johon pääsisi lakkauttamalla terveyskeskustasoisen sairaanhoidon julkiselta sektorilta kokonaan ja siirtämällä säästyneet rahat yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksiin. Näin ei päästäisi ihan samaan lopputulokseen kuin hallituksen reitillä, mutta ihan kauheasti ei siitä lopulta jäätäisi. Mielikuvana tämä on aika kova ja rankka, mutta sitä kohti tässä taidetaan olla menossa.

    Lopuksi

    Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksista tiedetään tosi vähän. Hallituksella on edessään vielä lukuisia päätöksiä, joiden sisällä käydään pieniä poliittisia taisteluita. Sote-uudistus on fraktaalinen poliittinen taistelu. Tiedättehän sellainen kuva, joka sisälle zoomaamalla löytyy yhä uusia ja uusia melkein samanlaisia kuvia. Sote-uudistuksen sisällä on valtaisa määrä pienempi tappeluita, joiden sisällä on toisia tappeluita. Ja uudistuksen huonous ja hyvyys todennäköisesti ratkaistaan siellä yksityiskohtien puolella.

    Näin tuloksia odotellessa, on kuitenkin hyvä vähän miettiä, mihin suuntaan muovautuvaa järjestelmää kannattaisi tökkiä. Olen itse aika varma, että kannattaisi puhua lisää siitä, mitä palveluita me haluamme ja voiko asiakasmaksuja korottaa aiheuttamatta suurta kärsimystä ihmisille. Itse haluaisin, ettei palvelutasoa Suomen nykyisestä maltillisen hintaisesta laskettaisi ja pelkään pahoin, että asiakasmaksujen kiristiäminen voi aiheuttaa mittavaa vahinkoa yhteiskuntamme heikoimmille.

    (1) Sosiaalipuolesta on tosi vaikea sanoa mitään ihan varmaa vielä. Voisin kuvitella, että palvelut rajautuvat aika pieneen joukkoon asioita. Terveyspuoli on helpompi käsitellä, joten pitäydyn siinä.

    kuvalähde: User:BernardH, wikimedia.

  • Mitkä asiat yhdistävät ja erottavat hallituspuolueita?

    Aiemmassa Poliittiset akselit -tekstissäni yritin muodostaa kuvan suomalaisista eduskuntapuolueista Helsingin Sanomien vaalikonekysymysten perusteella. Analyysin kautta päädyin siihen, että yksinkertainen tapa hahmottaa suomalaisia puolueita, on hahmottaa puolueiden paikka kolmella dimensiolla:

    • Vasemmisto – oikeisto
    • Ympäristömyönteiset vapaamieliset (1) – Ympäristövastaiset konservatiivit
    • Lokaali – globaali

    Tarkastelen tässä tekstissä vain hallitus puolueita. Kun haluamme tarkastella hallituksen toimintaa, saamme aiemmasta analyysistä hyvät apuvälineet hallituksen ymmärtämiseen.

    Hallituspuolueet voi kolmella akselilla määritellä jokseenkin seuraavasti:

     

    • Keskusta: Maltillisesti oikeistolainen, keskilinja ympäristövapaamielisyydessä, maltillisesti lokaali puolue
    • Perussuomalaiset: Keskustalainen, ympäristövastainen konservatiivinen, lokaali puolue
    • Kokoomus: Oikeistolainen, keskilinja ympäristövapaamielisyydessä, globaali puolue

    Nopealla katseella on jo selvää, että hallitus on ideologisesti melko yhdenmukainen, kun sitä vertaa oikeastaan mihinkään muuhun mahdolliseen kombinaatioon. Siitä huolimatta hallituksella on myös kipupisteitä.

    Mistä hallituksen kipupisteet löytyvät?

    Perinteiset talouskysymykset

    1

    Vasemmisto-oikeisto -akselilla tarkoitan puolueiden suhdetta verotuksen määrän, julkisen sektorin kokoon ja esimerkiksi siihen, pitääkö palvelut tuottaa julkisesti vai yksityisesti. Oikeisto kannattaa matalaa verotusta, pientä julkista sektoria ja yksityistämistä ja vasemmisto ei.

    Nyt muodostettu hallitus on helppo ymmärtää nimenomaan vasemmisto – oikeisto -akselin tarkastelun kautta. Kaikki hallituspuolueet ovat keskellä tai oikealla. Perussuomalaiset muodostavat keskustalaisimman voiman hallituksessa. Keskusta on nimestään huolimatta hiukan oikealle keskustasta ja hallituksen oikean siiven muodostaa kokoomus.

    Perussuomalaiset eivät ole yhtenäinen joukko tällä akselilla. Puolueessa on selvästi keskustalaisia vasemmistolaisempia ehdokkaita ja toisaalta osa ehdokkaista sopisi kokoomuksen oikealle reunalle. Keskusta on vähän koherentimpi ja se sijaitsee perussuomalaisten ja kokoomuksen välissä melko selkeästi. Kokoomukselle tämä on selkeästi tärkein puoluetta määrittävä tekijä ja puolue on tiivisti aika selvästi oikeammalla kuin muut hallituspuolueet.

    Aloittaen heikkojen kohtien etsintä ensin vasemmalta, hallitus näyttää olevan melko turvassa. Suurin ongelma vasemmalla on perussuomalaisissa. Puolueessa on merkittävä määrä ehdokkaita, joiden näkökulmasta hallitus voi tehdä liian oikeistolaista politiikkaa.

    Oikealta tarkastellen hallituksen ongelmaksi voi muodostua se, että kokoomuksen joukot ovat selkäesti oikeammalla kuin suurin osa keskustalaisista ja perussuomalaisista. Kokoomuksen puheenjohtajataistelu on mahdollista hahmottaa siten, että kokoomuksen oikeistolaiset toimijat ryhmittyvät kovana oikeistolaisena tunnetun Elina Lepomäen ympärille, kun muut ovat hieman vailla sankariaan vielä.

    Lähtökohtaisesti ajattelisi, että suurimmat väännöt tämän akselin kohdalla syntyisivät kysymyksissä verotuksesta ja valtion omistuksista. Toisaalta nyt viime aikoina myös taksien vapauttaminen on näyttänyt olevan yksi taistelu, jossa mukaillaan tätä akselia, vaikka sen voi ehkä mieltää myös muunlaisena taisteluna.

    Ympäristö ja vapaamelisyys

    2

    Ympäristövapaamieliset – ympäristövastaiset konservatiivit akselilla tarkoitan ympäristöön liittyvien kysymysten yhdistymistä erilaisiin perinteiseen vapaamielisyyteen liittyviin kysymyksiin. Ympäristövapaamielinen ihminen haluaa torjua ilmastokriisiä ja laittaa ympäristön talouden edelle, mutta myös puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Ydinvoiman vastustaminen on myös kiinnittynyt ympäristövapaamielisyyteen (2).

    Ei ole ihan helppo asettaa sanojaan oikein muotoillessa hallituksen sisäistä asemointia ympäristövapaamielisyyden suhteen. Hallituksessa on akselin suhteen keskilinjaa kulkevia puolueita ja yksi selkeästi ympäristövastaisen konservativismin edustaja. Kokoomus on aavistuksen keskustaa ympäristövapaamielisempi, mutta molemmat ovat paljon ympäristövapaamielisempiä kuin perussuomalaiset.

    On tavallaan totta, että jokaisessa hallituspuolueessa on suurta sisäistä hajaannusta tähän liittyvien kysymysten ympärillä. Erityisesti perussuomalaiset ovat puolue, joka on pitkälti ympäpristövastainen konservatiivipuolue. Siitä huolimatta puolueessa on edustettuna laaja spektri erilaisia asteita tästä. Kokoomuksesta ja keskustasta taas löytyy melko ympäristövapaamielisiäkin joukkoja. Silti molemmat puolueet joustavat myös aika pitkälle ympäristövastaiseen konservativismiä kohti.

    Ympäristövapaamieliseltä kannalta tarkastellen hallitus tuskin kauheasti hievahtaa. Kokoomuksen ympäristövapaamielinen siipi on niin tottunut häviämään taistelunsa pienen koon vuoksi, ettei asia tuskin kauheasti hievahda siltä kannalta katsottuna.

    Ympäristövastaisen konservativismin puolelta merkittävää poliittsta voimaa voi löytyä perussuomalaisista ja keskustan ympäristövihamielisistä ja konservatiivisistä siivistä. Hallituksen linja voinee kuitenkin olla tässä sen verran kaukana esimerkiksi oppositiosta, ettei tästä muodostu mitään suurta ongelmaa hallituksen yhtenäisyydelle.

    On vaikea nähdä, missä asioissa tällä akselilla syntyisi merkittäviä konflikteja. Ympäristöpuolella hallitus tekee aika yhtenäisesti politiikkaa, joka on ainakin ympäristöjärjestöjen ja vihreiden mielestä todella huonoa, mutta konfliktit ovat vielä olleet suurelle yleisölle melko vaikeasti ymmärrettäviä kuten metsälain kohdalla. Vapaamielisyydessä suurin konflikti varmaan käytiin tasa-arvoisen avioliittolain viimeistelyn kohdalla. Se vietiin läpi hallituksen toimesta mahdollisimman pienieleisesti, mutta silti perussuomalaisten pieni osa tarttui senkin vastustukseen. Pitäisin todennäköisenä, että ympäristöasioissa hallitus löytää yhteiset melko ympäristövihamieliset sävelet ja muuten se tyytyy esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla vain tekemättömyyteen, millä vältetään konfliktit.

    Lokaalisti vai globaalisti?

    3

    Lokaali-globaali -akselilla tarkoitan puolueiden suhdetta siihen, mihin valtaa pitäisi siirtää. Lokaali pitäisi vallan omassa kunnassa ilman kuntaliitoksia eikä luota EU:n ja Naton kaltaisiin tahoihin. Globaali yhdistäisi kuntia ja rakentaisi tiiviimpää EU:ta. Kysymys on nähdäkseni erityisesti suunnan valinnasta. Mennäänkö kohti globaalia vai mennäänkö kohti lokaalia?

    Hallitus on todella hajallaan näissä kysymyksissä. Perussuomalaiset on lokaalein eduskuntapuolue, keskusta toiseksi ja kokoomus on taas globaalein. Hallituskessa on puoluekentän ääripäät edustettuina tämän dimension analyysissä.

    Perussuomalaisissa on – kuten monissa muissakin kysymyksissä – tässäkin melko paljon hajontaa. Osa perusuomalaisista kuuluisi globaalimpaan osaan keskustasta aivan mainiosti, vaikka enemmistö löytyykin lokaalimmalta paikalta kuin suurin osa keskustaa.

    On todella selvää, että tämä akseli on perin ongelmallinen hallitukselle. Millään muulla akselilla hallituksen puolueet eivät erotu niin selkeästi toisistaan. Perussuomalaisten ja kokoomuksen linja on suorastaan päinvastainen. Koska hallituksen suurempi massa on kuitenkin perin lokaalin puolella, voisi päätellä, että erityisesti kokoomukselle tämä voi olla ongelma.

    Hallitus on tavallaan joutunut etsimään kompromissia tämän akselin puitteissa jo nyt. Mielestäni tämä näkyy sote-uudistuksen yhteydessä syntyneestä maakuntamallista käydyssä taistelussa varsin hyvin. Molemmat puolet voivat nyt väittää voittaneensa, mutta synnytystuskia oli selvästi valtavasti. Rauha säilyy, koska nyt hallituksen osa voi ajatella vallan siirtyvän valtion tasolta maakunnille ja osa voi kuvitella vallan siirtyvän kunnilta maakunnille. Lienee kuitenkin selvä, että melko rauhallinen tarkastelu osoittaa uuden valtarakenteen vievän valtaa nimenomaan valtion tasolta maakunnille. Tämän vuoksi oli aika luonnollista, että kokoomus piti ostaa oikeisto-vasemmisto -akselin kautta mukaan tarjoamalla yksityisille yrityksille selvästi enemmän pelitilaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä.

    On tavallaan mielenkiintoista, että hallituksen linjat esimerkiksi EU:n suhteen eivät ole menneet julkisesti kovinkaan ristiin. En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että tällaisia railoja alkaisi erottua vielä.

    Lopuksi

    Nykyinen hallitus on ideologisesti varsin yhdenmukainen. Tällaista väitettä on toiseltu julkisuudessa varsin paljon. Se on minustakin varsin tosi väite, mutta suuri osa kommentoijista on analysoinut asiaa vain perinteisen vasemmisto-oikeisto -akselin kautta. Laajempi tarkastelu auttaa näkemään koko kuvan.

    Hallituksen suurimmat erot tulevat esiin, kun tarkastellaan puolueiden suhdetta siihen, missä asiat pitäisi päättää. Siinä muhii minusta suurin mahdollisuus hallituksen sisäiseen konfliktiin.

    (1) Rauli Mickelsson heitti tämän nimiehdotuksen Facebook-kommentissa. Aiemmin puhuin liberaaliudesta, mutta vapaamielisyys itseasiassa tavoittaa käsitteen mielestäni aika hyvin ja on vieläpä suomea. Vaihdan termin tähän kirjoitukseen.

    (2) Ydinvoiman puolustamisen kytkeytyminen ympäristövastaiseen konservativismiin oli varmaan eniten ärsytystä aiheuttanut osa minun aiempaa analyysiäni. Sori nyt vaan, mutta näyttää olevan niin, että ympäristön tuhoamiseen veltto suhtautuminen näyttää kovasti korreloivan ydinvoiman kanssa, vaikka tiedän minäkin toki joukon ihmisiä, jotka ovat aika intohimoisesti ilmastokriisiä ratkaisemassa ydinvoiman avulla. Kaikki kunnia poikkeuksille.

    Data ja tekijänoikeudet

    Tämä analyysi on tehty Helsingin Sanomien eduskuntavaalien 2015 vaalikonedatan pohjalta.

    Haettu 25.3.2016 osoitteesta:http://www.hs.fi/politiikka/a1305929269692

    Alkuperäinen lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

    Analyysin lisenssi: Creative Commons 4.0 Nimeä – Ei kaupallinen – Jaa samoin

    Analyysin on tehnyt Heikki Sairanen.

  • Vihreä särmiö jakso 5

    Jaakon reissujen vuoksi Vihreä särmiö purkitettiin tällä viikolla siten, että Jakkon tilalla oli aina mainio Iiris Suomela. Keskustelimme Marian ja Iiriksen kanssa koulutuksesta ja tasa-arvosta.

    Ihan mielenkiintoinen keskustelu siitä tuli, vaikka pieni flunssa ehkä vähän hämärsikin omaa ajattualuani.