Category: opiskelu

  • Nykytieteen suurin tarina ansaitsee tulla kuulluksi

    Luonnontieteemme pystyy kertomaan nykyään mitä ihmeellisimmän tarinan siitä, miten ihmiskunta on syntynyt tälle planeetallemme. On huikeaa, mitä tiedämme alkuräjähdyksen jälkeen syntyneestä aineesta, tähtien syttymisestä, planeetoiden muodustumisesta ja alkueliöiden muuttumisesta ajatteleviksi ihmisiksi. Ikävä kyllä nykykoulu ei opeta tätä tarinaa lapsille ja nuorille keskitetysti vaan heidän on poimittava irrallisia faktoja sieltä täältä.

    Yhteiskunnalla on velvollisuus jakaa tieteensä suurimmat saavutukset, sillä muutenhan niistä ei ole mitään iloa muuta kuin pienelle joukolle tutkijoita. Vaikkapa kosmologialta on turha odottaa valtavaa määrää rahaa tuottavia sovelluksia. Rahan sijaan kosmologia tuottaa tietoa paikastamme universumissa. Tämä tieto menee hukkaan, jos sitä ei siirretä mahdollisimman suurelle joukolle ihmisiä. Nykyisin suurin osa tieteen saavutuksista jää harmillisen pienen joukon iloksi. Suomen kouluissa on siis alettava opettaa luonnontieteen suurta tarinaa.

    Peruskoulujärjestelmämme opettaa lapsille palasia tieteen tarinasta, mutta epäonnistuu niiden kokoamisessa kokonaisuudeksi. Oppilaat oppivat evoluution perusteita biologiassa, maapallon alkuperästä maantiedossa ja aineen olemuksesta fysiikassa, mutta missään vaiheessa tätä kaikkea ei pyritäkään yhdistämään yhdeksi suureksi tapahtumaketjuksi. Jotta tämänkaltainen yhdistäminen olisi mahdollista, pitää asian opettamisen vastuu siirtää yhdelle taholle. Minusta olisi harkittava, jopa täysin erillisen oppiaineen muodostamista, jos kokonaisuus vaikuttaa liiaksi ainerajoja rikkovalta. Tietysti evoluutiota on käsiteltävä biologiassa vastaisuudessakin, mutta evoluutiota on myös syytä pohtia viimeisempänä osana alkuräjähdyksessä syntyneen materiaalin matkaa meiksi.

    Uskon vakaasti, että hyvin opetettuna tämä ainekokonaisuus toisi uudenlaista motivaatiota oppilaille. Uskonnon korvaajaksi uudistuksesta ei taatusti olisi, mutta varmasti nykytieteen alkeellinenkin ymmärtäminen toisi lisää syvyyttä esimerkiksi juuri uskonnon omaksumiseen. Nykymaailmassa on turhan muodikasta kysyä ensin, mitä tiede ei vielä pysty selittämään ja unohtaa kysyä, mitä se kykenee. Tietämyksen aukkoja ei tietenkään pidä piilotella, sillä nöyrä tietämättömyys on tieteen suurimpia vahvuuksia.

    Huomisen maailma tarvitsee taatusti erilaisia ajatuksia ja siksi Suomen olisi aika uudistaa luonnontieteidensä opetusta rohkeasti ja reippaasti välittämättä siitä, mitä muualla tehdään. Ei siis anneta ainerajojen häiritä vaan luodaan uusi poikkitieteellinen kokonaisuus. Ehkä vuosikymmenen kuluttua peruskoulun suorittanut nuori tuntisi nykytieteen ”luomistarun” edes yhtä hyvin kuin nykynuori tuhansia vuosia vanhat paimenkansojen tarinat.

    Kirjoitin tämän tekstin oikeastaan Nuori Vihreä Vaikuttaja -kurssia varten mielipidekirjoituksena melkoisessa kiireessä. Seisoin kuitenkin ajatuksen takana. Tämä on pidempi versio ja melkoisen epäiskevä mielipidekirjoitukseksi. Ei oikein huvita semmoinen mutkien oikominen, mitä lehtikirjoittelu vaatisi. Hauskempaa koota omia ajatuksia ilman välikäsiä (onneksi en tunne sääliä tämän blogin kolmea lukijaa kohtaan). Ajatus vaatinee joka tapauksessa melkoisesti pureskelua vielä.

  • Korrelaatio ja kausaatio

    Harvoin näkee aivan niin ilmeistä esimerkkiä journalistien matemaattisen lukutaidon puutteesta kuin Hesarin juttu: Tutkimus: Lukio kannattaa käydä kolmessa vuodessa. Tutkimuksessa todettiin, että lukion menestys puoltoäänissä mitattuna oli heikompi, jos opiskeluajat olivat keskimäärin pidempiä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lukion käyminen neljässä vuodessa johtaisi suoraan huonompiin arvosanoihin. Vastahypoteesina toimittajan arvioon (ainakaan samassa muodossa ja nopealla selailulla se ei löydy tutkimuksesta): Opintojensa kanssa ongelmissa oleva opiskelija opiskelee pidempään. Pitäisi kysyä, onko siitä lisävuodesta hyötyä tämänkaltaisille opiskelijoille. Henkilökohtaisesti tiedän paljon ihmisiä, joilla syystä tai toisesta motivaatio romahti lukion aikana ja opinnot siksi venyivät neljään vuoteen. Väitän, että tämä on yleisempikin ilmiö kuin tuttavapiirini kummallinen piirre.

    Lisäksi tämä tutkimuskin tuntuu ottavan puoltoäänien vertailun tosissaan. Puoltoäänet ovat äärimmäisen huono mittari jopa ylioppilaskirjoitusten menestyksen mittaamiseen. Ainakin tutkimuksen aikavälillä 2000-2004 puoltoäänet korostavat lähinnä menestystä kielissä ja kielten kirjoittamisen määrää. Erittäin surkean arvosanan kirjoittaminen, vaikkapa ranskasta on oleellisesti parempi kuin ei ranskaa ollenkaan. Toisaalta pitkää matematiikkaa ei erotella ollenkaan lyhyestä matematiikasta. Ottaa päähän, että näitä puoltoääniä heilutellaan mediassakin niin paljon. Pitäisi ehkä harkita kunnollisten tilastojen julkistamista joka lukiosta, että tästä nykyisestä typeryydestä päästäisiin pois. Jos mitataan väärää asiaa, tehdään helposti vääriä asioita lisää.