Category: NSA

  • Sukupolveni vaatii julkisen sektorin tiedoista julkisia ja yksilön tiedoista yksityisiä

    8245544980_1120203371Sukupolvikokemuksista puhutaan paljon. Minun sukupolvellani ei ole enää yhtä yhteistä tarinaa. Sirpaloitunut yhtenäiskulttuuri tarkoittaa, että kokemukset ovat varsin erilaisia. Suurella enemmistöllä nuorista on kuitenkin hämmästyttävän samanlaisia mielipiteitä.

    Tavallinen palohälytin toimii niin, että hälyttimen patteri luo pienen varauksen kahden levyn väliin ja tähän levyyn sitten säteilevä lähde ampuu alfa-hiukkasia. Hiukkaset aiheuttavat pysyvän virran. Kun levyjen väliin tulee savua, virta katkeaa ja hälytin alkaa huutaa. Me nuoremmat suhtaudumme avoimuuteen kuin palohälytin suhtautuu tuohon virtaan. Me alamme huutaa, kun viestit eivät tulekaan läpi. Miten jokin meidän omistamamme, rahoittamamme ja meitä edustava voisi salata päätöksiensä taustat? Mikä oikeus on salata päätökset ja niiden taustat kansalta?

    Emme voi myöskään ymmärtää löysää suhtautumista siihen, että meitä vakoillaan. Me tiedämme, että ihmisillä on tarve salaisuuksille. Selainhistoriamme kertoo meistä enemmän kuin monet kaverimmekaan tietäisivät meistä kertoa. Ymmärrämme, että lähdesuoja on ihan siellä avoimen yhteiskunnan ytimessä. Voimme haluta kertoa itsestämme paljon netissä, mutta haluamme, että se on oma valintamme.

    Yksinkertaisesti haluamme julkisen sektorin tiedoista julkisia ja yksilön tiedoista yksityisiä.

    Gary Younge kirjoittaa Guardianissa, että kaikki viimeaikaiset vuodot tulevat alle 30-vuotialta amerikkalaisilta, jotka ovat varttuneet syykuun 11. jälkeen ja ovat kasvaneet terrorismia vastaisen sodan aparaattien alla. Ikäisistäni on tullut yhdysvaltain ensimmäinen globalistinen sukupolvi, jonka patrioottisin ilmentymä ovat vapautensa ja ehkä henkensäkin peliin laittavat vuotajat.

    Ei meistä kaikista suomalaisista nuorista ehkä vielä kasvanut globalisteja, mutta kyllä meistä ainakin jokunen sirpale on maailmalle kallellaan. Suomessa ehkä vielä odotellaan avoimuuden ja sulkeutuneen kulttuurin lopullista yhteentörmäämistä. Sekin vielä tulee. Itse olen sukupolveni enemmistön tapaan läpinäkyvyyden puolella. Toisaalta on helppo olla sillä puolella, joka lopulta voittaa. Avoimuus nimittäin tulee – halusi sitä tai ei. Snowdenin tapausta käsitellessä tämä periaate on tärkeä pitää mielessä. Vaikka miehelle kävisi nyt miten vain, on tieto vapaata.

    Meitä politiikkaan eksyneitä hieman tietenkin häiritsee, että sukupolvemme on passiivinen vaaleissa ja suhtautuu varsin penseästi politiikkaan. Mutta minkä sille voi, että maailma on monen mielestä pullollaan mielenkiintoisempaa tekemistä kuin politiikka? Ei ole pelkästään huono asia, että sukupolvemme ei ole pelkästään homehtumassa loputtomissa kokouksissa ja opintopiireissä. Nyt meidän sukupolvemme pitää kuitenkin näyttää, mistä läpinäkyvyyden ja yksilön perusoikeuksien puolustamisessa on kyse.

    Me olemme radikaalisti avoin sukupolvi. Me haluamme päätöksenteon juuriin asti läpinäkyväksi ja yksilöiden salaisuudet turvaan. Me haluamme myös, että tiedon vapauttajia palkitaan eikä rangaista.

  • Snowden sankari, Hesari pelkuri

    HS-450px-Big_brother_is_watching (1)Helsingin Sanomat väittää Tuomiojan vilauttaneen keskisormea, kun hän ilmaisi tukensa Edward Snowdenille. Hesari vilautti näin pääkirjoituksellaan meille yksityisyydestämme huolestuneille ainakin keskisormea. Elämme nyt maassa, jonka merkittävin sanomalehti asettui vakoilijoidensa puolelle. Edes päättoimittajakriisin myötä tuuliajolla seilaaminen ei selitä tällaista kirjoitusta.

    Hyvä Helsingin Sanomat, olette nyt oikeasti väärällä puolella tätä taistelua. Teidän pitää ymmärtää, että te olette NSA:n vakoilun uhreja. Me kaikki olemme. NSA on rakentanut sellaisen teknologisen valmiuden vakoilla jokseenkin kaikkea sähköistä liikennettä – myös teidän toimittajien liikennettä. Turvassa eivät siis ole sähköpostit päätoimittajakriisinne yksityiskohdista, eivät kirjeenvaihtonne salaisten lähteiden kanssa ja eivät teidän Facebook-juorunne.

    Kuvitellaanpa tilanne, jossa Suomi ja Yhdysvallat olisivat käymässä salaisia neuvotteluita Suomen Nato-jäsenyydestä. Kaikkien meidän onneksi Yhdysvaltain hallinnosta löytyisi virkamies, joka vuotaisi Suomen merkittävimmälle sanomalehdelle asiakirjat neuvottelusta. Koska mehän kaikki luotamme Helsingin Sanomien riippumattomuuteen, kertoisi lehti heti asiasta ja syntyisi suuri poliittinen skandaali. Arvatkaa miten vuotajan henkilöllisyys nykyään selvitettäisi?  Ja arvatkaapa löytyisikö tuollaista virkamiestä, jos Snowdenille ei löydy mistään turvasatamaa?

    Lehdistö on taho, jolla on usein hyviä ja demokratian toiminnan kannalta oleellisia syitä salata tekemisiään. Niin on oikeasti meillä muillakin, mutta lehdistöllä on aivan erityisen paljon pelissä.

    Kannattaa myös huomata, että Obaman hallinto on puolustanut tekojaan pääasiassa sillä, että Yhdysvaltain kansalaisten vakoilu on rajallista. Väitteen totuusarvoa on hieman hankala arvioida, mutta meidän muiden maiden kansalaisten kannalta väite on enemmän kriminoiva kuin selittävä. Yhdysvallat ei ole kunnioittanut meitä, Yhdysvaltain kumppaneita kaupassa ja monessa muussa. Ansaitsimme tietää siitä, että meitä loukataan.

    Jotain on vakavasti pielessä, kun uhri puolustaa rikoksen tekijää.  Lehdistön pitäisi taistella sananvapauden ja lähdesuojan puolesta. Helsingin Sanomat on tainnut löytää jonkinlaisen uuden muodon Tukholman syndroomasta. Uhri rakastuu tässä versiossa salakuuntelijaansa sieppaajansa sijaan.

    Jos Snowden ei olisi tullut julkisuuteen tietojensa kanssa, emme tietäisi, että Helsingin Sanomien toimittajien pitää varoa suuria sosiaalisen median palveluita arkaluonteisten tietojen jakelussa ainakin kun kyseessä on Yhdysvaltojen intresseihin liittyvät asiat.

    Haluan kiittää Vihreitä nuoria, Ville Niinistöä ja erityisesti ulkoministeri Erkki Tuomiojaa ryhdikkäistä kommenteista Snowdenin suhteen. Snowden on itse tehnyt selväksi, että tärkeintä on nyt keskittyä paljastuneeseen valvontaan. Niin pitääkin tehdä, mutta samalla kannattaa varmistaa, että Snowdenista ei tehdä esimerkkiä ja seuraavat snowdenit eivät vaikene.

    Törkein asia NSA:n toimissa on, että järjestelmä oli salainen. Se ei ole sitä enää kiitos Snowdenin.