Category: avoin data

  • Sukupolveni vaatii julkisen sektorin tiedoista julkisia ja yksilön tiedoista yksityisiä

    8245544980_1120203371Sukupolvikokemuksista puhutaan paljon. Minun sukupolvellani ei ole enää yhtä yhteistä tarinaa. Sirpaloitunut yhtenäiskulttuuri tarkoittaa, että kokemukset ovat varsin erilaisia. Suurella enemmistöllä nuorista on kuitenkin hämmästyttävän samanlaisia mielipiteitä.

    Tavallinen palohälytin toimii niin, että hälyttimen patteri luo pienen varauksen kahden levyn väliin ja tähän levyyn sitten säteilevä lähde ampuu alfa-hiukkasia. Hiukkaset aiheuttavat pysyvän virran. Kun levyjen väliin tulee savua, virta katkeaa ja hälytin alkaa huutaa. Me nuoremmat suhtaudumme avoimuuteen kuin palohälytin suhtautuu tuohon virtaan. Me alamme huutaa, kun viestit eivät tulekaan läpi. Miten jokin meidän omistamamme, rahoittamamme ja meitä edustava voisi salata päätöksiensä taustat? Mikä oikeus on salata päätökset ja niiden taustat kansalta?

    Emme voi myöskään ymmärtää löysää suhtautumista siihen, että meitä vakoillaan. Me tiedämme, että ihmisillä on tarve salaisuuksille. Selainhistoriamme kertoo meistä enemmän kuin monet kaverimmekaan tietäisivät meistä kertoa. Ymmärrämme, että lähdesuoja on ihan siellä avoimen yhteiskunnan ytimessä. Voimme haluta kertoa itsestämme paljon netissä, mutta haluamme, että se on oma valintamme.

    Yksinkertaisesti haluamme julkisen sektorin tiedoista julkisia ja yksilön tiedoista yksityisiä.

    Gary Younge kirjoittaa Guardianissa, että kaikki viimeaikaiset vuodot tulevat alle 30-vuotialta amerikkalaisilta, jotka ovat varttuneet syykuun 11. jälkeen ja ovat kasvaneet terrorismia vastaisen sodan aparaattien alla. Ikäisistäni on tullut yhdysvaltain ensimmäinen globalistinen sukupolvi, jonka patrioottisin ilmentymä ovat vapautensa ja ehkä henkensäkin peliin laittavat vuotajat.

    Ei meistä kaikista suomalaisista nuorista ehkä vielä kasvanut globalisteja, mutta kyllä meistä ainakin jokunen sirpale on maailmalle kallellaan. Suomessa ehkä vielä odotellaan avoimuuden ja sulkeutuneen kulttuurin lopullista yhteentörmäämistä. Sekin vielä tulee. Itse olen sukupolveni enemmistön tapaan läpinäkyvyyden puolella. Toisaalta on helppo olla sillä puolella, joka lopulta voittaa. Avoimuus nimittäin tulee – halusi sitä tai ei. Snowdenin tapausta käsitellessä tämä periaate on tärkeä pitää mielessä. Vaikka miehelle kävisi nyt miten vain, on tieto vapaata.

    Meitä politiikkaan eksyneitä hieman tietenkin häiritsee, että sukupolvemme on passiivinen vaaleissa ja suhtautuu varsin penseästi politiikkaan. Mutta minkä sille voi, että maailma on monen mielestä pullollaan mielenkiintoisempaa tekemistä kuin politiikka? Ei ole pelkästään huono asia, että sukupolvemme ei ole pelkästään homehtumassa loputtomissa kokouksissa ja opintopiireissä. Nyt meidän sukupolvemme pitää kuitenkin näyttää, mistä läpinäkyvyyden ja yksilön perusoikeuksien puolustamisessa on kyse.

    Me olemme radikaalisti avoin sukupolvi. Me haluamme päätöksenteon juuriin asti läpinäkyväksi ja yksilöiden salaisuudet turvaan. Me haluamme myös, että tiedon vapauttajia palkitaan eikä rangaista.

  • 10 askelta radikaalisti avoimeen yhteiskuntaan

    Avatakseni keskustelua Vihreiden Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelmasta päätin koota hiukan pitkän ohjelman sisältä kymmenen askelta radikaalisti avoimeen Suomeen. Näiden takana on helppo seistä ja nämä ovat jokseenkin suoraa copy&pastea ohjelmasta. Ohjelmasta on julkaistu oikolukematon versio.

    Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa ihmiset vaikuttavat aktiivisesti paikallisella, kansallisella ja EU-tasolla. Julkinen päätöksenteko on läpinäkyvää ja avointa. Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa demokratia on jatkuva prosessi; Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt voivat reaaliaikaisesti seurata, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ongelmina eivät ole niinkään tietovuodot tai muu tiedon liian vapaa kulku, vaan se, ettei tieto kulje eri toimijoiden välillä.

    1. Eduskunnan valiokuntien kokoukset ja kuulemiset sekä kuntien valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien sekä kuntayhtymien kokoukset tulee esittää netissä niiltä osin kuin se ei vaaranna turvallisuutta tai kansalaisten yksityisyyttä.

    2. Julkisen sektorin ostaessa palveluita ja tuotteita yrityksiltä, niiltä on vaadittava mahdollisimman avointa tuotantoketjua ja sitoutumista tuotannosta ja logistiikasta kerättyjen tietojen julkaisuun. Valtio-omisteisista yhtiöistä on tehtävä avoimuuden mallitoimijoita.

    3. Kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistamiseksi viranomaisten ei aina kannata perustaa omia keskustelufoorumeita, vaan he voivat mennä sinne missä kansalaiskeskustelua muutenkin käydään. Viranhaltijoiden osallistumista verkkokeskusteluihin virka-asemansa ja työtehtävänsä esiin tuoden tulee kannustaa ja niihin on varattava aikaa ja resursseja.

    4. Julkisen datan tulee olla avoimesti saatavilla ja jatkokäytettävissä. Maksuperustelaki tarkistetaan julkisen sektorin tietojen luovuttamista koskevilta osiltaan siten, että lähtökohtana on tietojen ja niiden luovuttamisen maksuttomuus. Lakiin kirjataan lisäksi ne perustellut poikkeukset, joissa tiedon luovuttamisesta voidaan tai tulee periä maksua.

    5. Julkisuuslain toteutumista valvomaan on määrättävä viranomainen tai mahdollisesti laajennettava tietosuojavaltuutetun roolia. Viranomainen myös auttaisi aineistojen julkaisemiseen liittyvässä lisensoinnissa ja juridisissa kysymyksissä.

    6. Tekijänoikeuksien suoja-aikaa on lyhennettävä nykyisestä, mikä mahdollistaa niin tietojen yhdistelemistä kuin uuden kulttuurin luomista. Suoja-aikoja on kohtuullistettava ja yhdenmukaistettava. Suoja-aika on sidottava teoksen syntyhetkeen eikä tekijöiden kuolemaan. Tekijänoikeusjärjestelmän selkeys on varmistettava, jotta tavallinen kansalainen tietää, mikä tietoyhteiskunnan arjessa on sallittua ja mikä ei.

    7. Hankinnat järjestelmien kokonaistoimituksista yksittäisiin ohjelmistopäivityksiin on kilpailutettava ja rakennettava siten, että ylläpitoa ja kehitystöitä voidaan hankkia useilta tahoilta, pieniä toimittajia syrjimättä. Tämä edellyttää avoimia rajapintoja, jotka eivät sido yhteen toimittajaan.

    8. Avoimen lähdekoodin käyttö julkishallinnon järjestelmissä edistää kilpailua ja lisää toimintavarmuutta, koska tilaaja voi vapaasti luovuttaa vanhojen järjestelmiensä lähdekoodit uudelle toimittajalle.

    9. Tilastollisia tutkimuksia varten julkisten palveluiden asiakastiedoista, esimerkiksi potilastiedoista on kuitenkin voitava tuottaa vahvasti anonymisoituja tietoja. Näin esimerkiksi potilastietojärjestelmissä olevia tietoja voitaisiin hyödyntää epidemiologisessa tutkimuksessa nykyistä paremmin.

    10. Internetin keskustelufoorumeista on syntynyt merkittävä vertaistuen muoto. Yksittäisen avuntarpeessa olevan henkilön voi kuitenkin olla vaikeaa erottaa, mikä tieto on oikeaa, mikä virheellistä tai jopa vahingollista. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulisikin entistä enemmän hyödyntää näitä mahdollisuuksia sekä myös osallistua aktiivisesti verkkokeskusteluihin.

  • Tiedonkulku on markkinatalouden toiminnan ehto

    Jotta markkinat voisivat arvottaa asioita oikein, täytyy hintojen olla oikeat. Kuluttajien ja tarjoajien pitää tietää, mikä on käypä hinta millekin tavaralle. Tiedon vapaa kulku parantaa sekä ostajan että myyjän asemaa.

    Paljon viime aikoina käytetty esimerkki tiedon tärkeydestä ovat valtavalla vauhdilla yleistyneet puhelimet kalastajilla kehitysmaissa. Kun kalastajilla on kalaa veneissä, on ilmeisestä, että he haluavat mahdollisimman suuren hinnan kalastaan. Nyt heillä on suuri haaste edessään: Mihin satamaan kalat kannattaa viedä? Enemmin tässä toimittiin vähän arpoen, sillä eihän merellä voinut tietää, missä satamassa kysyntää on eniten. Saattoi jopa käydä niin, että kalat pääsivät pilaantumaan, kun ostajia ei löytynyt. Sitten erilaiset langattomat verkot yleistyivät ja kalastajat pystyivät jo merellä ollessaan tarkistamaan, mihin satamaan kala kannattaa tuoda. Sittemmin hinnat eri satamissa ovat alkaneet konvergoitua ja hukka on vähentynyt.

    Tieto ei kuitenkaan kulje aina yhtä hyvin. Pankkikriisin perimmäinen syy oli kai se, että rahoitusmarkkinat aliarvoivat riskit, jotka oli piilottu monimutkaisten rahoitusinstrumenttien taakse. Jotkut uskovat markkinoiden aina toimivan tehokkaimamlla mahdollisella tavalla, kun vain kauppa on vapaata. Viimeistään uusimman pankkikriisin olisi pitänyt murtaa tämän uskomuksen.

    Aiemmin olen kirjoitukssisa pohtinut asymmetrisen tiedon ongelmaa, ongelmia syntyy myös symmetrisissa tapauksia: kun kumpikin osa puoli tietää yhtä paljon mutta liian vähän. Kyllä ne erilaisten rahoitusinstrumenttien ostajat ja myyjät ainakin väliaikaisesti uskoivat ostojensa ja myyntien järkevyyteen: tosiasia vain oli, ettei uskolle ollut mitään hyvää syytä.

    Hintojen pitäisi vastata todellisuutta. Tämä on taattava takaamalla tiedon liikkuminen mahdollisimman käytettävässä muodossa kaikkialla markkinoilla. Erityisen tärkeää tämä tietenkin on, kun panokset ovat korkeat: osakekaupassa ja rahoitussektorilla ylipäätään. Ratkaisun ydin on avoimessa datassa: tiedon pitää kulkea myös koneluettavassa muodossa. Kun tieto on koneluettavaa, voidaan tiedot myös tarkistaa nykyaikaisin menetelmin. Kaikki tieto yrityksistä ei tietenkään löydy esimerkiksi tilinpäätöksistä, vaan tärkeä olisi jakaa kaikkea muutakin tietoa mahdollisimman realiaikaisesti ja paljon. Esimerkiksi tavat vertailla ostoksia ja jopa joskus vahva ohjaaminen järkevään vertailuun: esimerkiksi se, että apteekki vaihtaa kalliin merkkivalmisteen aivan vastaavaan halvempaan lääkkeeseen, säästää yhteiskunnan ja ihmisten varoja ihan tuntuvasti ilman oikeastaan mitään haittoja.

    Olisiko avoin data voinut estää pankkikriisin? Ehkä. Ehkä rahoitusmarkkinoista oli tullut jo liian tärkeä peluri ja avoin datakaan ei olisi auttanut mitään. Tärkeä vaatimus olisi myös pitää rahoitusmarkkinat ihmiselle ymmärrettävinä: kieltää liian monimutkaiset johdannaiset. Tavallisten pankkien pitäisi ehkä olla vähän tylsiä yrityksiä ja karsia liiallinen kikkailu.

    Kirjoitus on 7. osa kirjoitussarjaa, jossa käsitellään vihreän politiikan sisältökysymyksiä.