Category: aamulehti

  • Kuninkaita ja kuivakäymälöitä

    Kirjoittelimme Jaakon kanssa taas Aamulehteen pitkästä aikaa.

    Kuivakäymälöitä Sorsapuistoon

  • Diilerin kyljessä

    Aamulehden (7.6.) Viron pääministeri Andrus Ansipin haastettelusta:

    Sanoitte, että sokea luottamus energiatuloihin johti 1980-luvulla osaltaan neuvostovallan romahdukseen. Enteilettekö Venäjälle taloudellista tai jopa poliittista muutosta?

    – Kolme vuotta sitten valtion osuus Venäjän taloudesta oli 50 prosenttia. Nyt valtion osuus on jo 70 prosenttia.
    – Se ei ole suuri ja tasapainotettu talous, vaan hyvin suurelta osin luonnonvaroihin ja raaka-aineisiin perustuva. Eikä sellainen talous ole kestävällä pohjalla.
    – Raaka-aineiden, energian hinnat eivät voi vapaassa markkinataloudessa mennä ikuisesti vain ylöspäin.
    – Suomessa rakennetaan viidettä ydinvoimalaa, kuudetta suunnitellaan. Me suunnittelemme uutta ydinvoimalaa (Liettuan) Ignalinaan.
    – Muuallakin etsitään vaihtoehtoisia energianlähteitä. Ja yhtenä päivänä se kaikki vaikuttaa

    Mistähän tuon kanssa nyt aloittaisi?

    On tietysti totta, että Neuvostoliiton kaatuminen liittyy oleellisesti öljynhinnan romahdukseen 80-luvulla. Väitän kuitenkin, että tuo romahdus oli aika väliaikainen. Mikään maaginen vapaan markkinatalouden mekanismi ei meitä tule pelastamaan resurssipulalta. On minusta paras tunnustaa tosiasiat ja todeta, että Venäjä tulee saamaan erittäin hyvän hinnan öljystään. On eri asia, onko Venäjän öljyntuotantoa mahdollista pitää yllä kovinkin kauan. Epäilen, ettei ole. Vähintäänkin hyvin merkittävä osa tuotannossa on jo kenties myyty markkinoille alehintaan ja käytetty Kylmän sodan asevarusteluun.

    On kovin naurettavaa ajatella, että nimenomaan Venäjän talous romahtaisi ydinvoimaa lisää rakentamalla. Uraanivarantojahan Venäjällä nimenomaan riittää ja sitä paitsi autot eivät liiku fissiolla muuta kuin Asimovin 50-luvun teksteissä. Tavallaan on toki positiivista huomata, että Euroopan paras suunnitelma hoitaa energiahuolensa tänä vuosisatana tuntuu olevan lähinnä ostaa kaikki Venäjältä. Venäjä pääsee siis Euroopan öljy- ja kaasudiileriksi. Addiktin asema on tunnetusti aika heikko. Ydinvoima ei katkaise addiktiota. Ei se käy edes täydellisestä korvaushoidosta. Ja jos Eurooppa jotenkin saataisiin kuiville sitten on vielä Kiinakin…

    En olisi siis Putinina niinkään huolissani kysynnän laskusta kuin Venäjän resurssien kestävyydestä. Naapurissa on paras tunnustaa tosiasiat Venäjän aika pysyvästä tilasta taloudellisena mahtina, joka kieltämättä perustuu aika pitkälle valtion kontrolliin ja ehtyvien resurssien vientiin. Yleisesti taas pitäisi tunnustaa, että öljyaddiktio ei katkea itsestään.

  • Aamulehden toimittaja keksi ilmastonmuutoksen syyn!

    Aamulehden tilaajana alan olla kyllästynyt tiettyjen lehden toimittajien asiantuntemattomaan linjaan ilmastonmuutoksen suhteen. Lauantain (5.5.2007) lehdestä löytyy hyvä esimerkki Mika Koskisen kirjoituksesta Keskustelu loppuu aikanaan:

    Kun Suomeen tuli lämmin kesä, lämmin syksy ja päälle vielä lämmin talvi, kävi niin, että pian kaikki olivat samaa mieltä: Ihminen on toimillaan aiheuttanut ilmaston lämpenemisen. Katastrofi uhkaa!
    Itse en olisi asiasta lainkaan yhtä varma. Eikö voitaisi ajatella niin, että joku rooli annettaisiin myös auringolle? Se on sentään määrittänyt maapallon termodynaamiset olot jo neljä miljardia vuotta.

    Minusta on hellyyttävää, että satunnainen toimittaja luulee keksineensä auringon merkityksen ihan yksin. Jokaiselle tutkijalle on tietenkin selvää, että muutokset auringosta tulevassa säteilyssä voisivat olla merkittävä syy ilmastonlämpenemiseen viime vuosien aikana. On kuitenkin olemassa paljon näyttöä sen puolesta, että pelkästään auringossa tapahtuneet muutokset eivät riitä selittämään ilmaston käyttäytymistä esimerkiksi 1900-luvun lopulla. Tarkemmin asiasta löytyy selitys IPCC:n raportista. Sen osion Summary for Policymakers pitäisi olla täysin tavallisen ihmisen ymmärrettävissä. Tämän osion sivulta 4 löytyy taulukko, mistä voi nähdä miten vähän auringon säteilyssä tapahtuneet muutokset vaikuttavat ilmastoon (1).

    Minusta on väärin, että Aamulehti julkaisee näin täysin tutkimatonta tekstiä. Toimittajien pitäisi tuntea vastuunsa. Esimerkiksi Koskisen olisi pitänyt tutustua IPCC:n raporttiin edes pintapuoleisesti ja jos se olisi tuntunut mahdottoman vaikealta, löytyy maailmalta myös yksinkertaisempia selvityksiä asiasta. On varmaa, että asiaan perehtymätön ihminen ei tule aamukahvilla mullistaneeksi koko ilmastotiedettä. Mika Koskisenkin olisi aika ymmärtää tämä fakta.

    (1) Tarkasti ottaen kyse taulukossa on kokonaissäteilypakotteen komponenteista.