Hyvä puoluevaltuuskunta,
Eletään oikeasti mielenkiintoisia aikoja. Ilmastokriisin ja pitkän Arabikevään lisäksi meillä on menossa talouskriisi. Pian kukaan ei voi väistää talouskriisin vaikutuksia. Ei politiikko, ei kansalainen, ei ympäristöaktivisti. Eurooppa ainakin palaa.
Minulla on vihreille kaksi isoa kysymystä, johon haluan vastauksen.
Olemme ainakin pian kysyntälamassa. Kukaan ei halua ostaa mitään. Kysyntää ei voi kasvattaa, ellei joku seuraavista lisää kysyntää: kuluttajat, yritykset tai julkinen sektori. Eikö niin?
Tällä hetkellä kuluttajat vähentävät kulutustaan kun pelko euroopan taloudesta pahenee. Tätä tietysti auttaa että meillä on virkamiehiä (Sailas) ja poliitikkoja (kaikki) jotka kiertävät pelottelemassa televisiossa. No on meillä tietysti oikeastikin syytä pelätä – mutta ilmapiiri on todella jäätävä ja kokoajan kylmenee. No täälläkin puhuttiin pelosta jo.
Yritykset taas eivät uskalla investoida. Tämä erityisen nihkeää suomelle, jossa meillä on tosi paljon teollisuudelle koneita ja vempeleitä tekeevää teollisuutta.
Entäs sitten julkinen sektori? Kyllähän me tiedetään, että ainakin kokoomus haluaa leikata niin maan pirusti. Mekään emme oikein uskalla sanoa, että tämä olisi väärin. Näin umpirehellisyyden nimissä: Jos miettisimme kysyntää ihan täysin tosissaan: ei pitäisi korottaa veroja, lakkauttaa varuskuntia ja vähentää huonosti kohdennettuja maataloustukia. Uudelleen kohdennukset olisivat toki mietittävissä, mutta vähentää ei pitäisi.
Kysymykseni kuuluu: Miten ihmeessä tästä kuopasta noustaan ilman julkisen sektorin kysynnän merkittävää lisäämistä? Muuhun kysyntäänhän me emme voi oikein vaikuttaa.
Kysyntälaman lisäksi meillä on poliittisen päätöksenteon kriisi:
Eurooppa on tällä hetkellä kuin vene, joka vuotaa. Sen sijaan että jokainen yrittäisi tilkitä reikää soutajat riitelevät siitä, kenen penkin alla vuoto on ja kenen vika se vuoto alunperin on. Saksalaiset ja suomalaiset ovat nokkapuolella, joka ei nyt satu vuotamaan vielä, joten käytämme aikamme lähinnä vain muiden huonon tilkitsemisen haukkumiseen ja pohtien, olisiko keinoa pitää vesi pois meidän altamme.
Vene uppoaa jos jotain ei tehdä, minkä näkee kuka tahansa seurueen ulkopuolelta mutta jostain syystä euroseuruetta ei kiinnosta. Tärkeämpää on se, että vuoto on jonkun muun vika kuin itse ja ei tule sellaista oloa, että auttaisimme toisiamme ihan hyvää hyvyttään.
Mä en halua nähdä meidän nykyisiä päättäjiä 20 vuoden kuluttua telkkarissa kertomassa, miten vaikeita päätöksiä tehtiin 2010-luvun alun Suuressa Lamassa. Erityisesti jos ja kun ne vaikeat päätökset ovat muiden kuin päätöksentekijöiden itsensä kärsimystä lisääviä.
Kysynkin teiltä jotka päättävät teidän linjoista: Miksi me emme uskalla rohkeampia kuin talouslehdistö? Miksi me hyväksytään asiat kuten eurobondit vasta sitten kun on ihan päivänselvää että ne tulevat – muodossa tai toisessa?
Eurobondien vastustajat vastustavat euroa. Hyvä on. Euro oli huono idea tällä euroopalla ja näillä poliitkoilla. Mutta koittakaa nyt tajuta, että meillä on isoja euromaita velkakriisissä täysillä mukana. Vene uppoaa ja reikä pitää paikata.
Oikeasti kuka ihme olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että The Economist on vasemmistolaisempi ja solidaarisempi talouspoliititsesti kuin vihreät tai mikään muu poliittinen puolue suomessa? The Economistin taustaksi kuitenkin se, että lehti vastusti Lontoon viemäräiden rakentamista lähinnä siksi että köyhyyttä ja kurjuutta ei heidän mielestä hyväntahtoisilla harkitsemattomilla projekteilla vähennetä.
Voitaisiko me olla inhimillisempiä kuin vanhat viemärien vastustajat?
Kuvalähde: OMGIALMOSTDIED by J.J. Verhoef, CC BY 2.0
Kuvalähde: OMGIALMOSTDIED by J.J. Verhoef, CC BY 2.0