 |
| Yli 65 vuotiaan väestön osuus maittain vuonna 2010 (Lähde: CIA Factbook, kuva Wikipediasta) |
Merkel vastustaa Eurobondeja. Tästä seuraa aikalailla suoraan se, että niin teemme me suomalaisetkin. Katainen muotoili Suomen kannan noin reilu viikko sitten Uuden Suomen mukaan näin:
Suomen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) viestitti EU-kollegoilleen, että Suomi ei näe eurobondeja ratkaisuksi taloustilanteen epävakauteen.
–Liian monet EU-maat saivat liian kauan halpaa lainarahaa. Eurobondit vain institutionalisoisivat tämän ongelman ja sitä paitsi bondien käyttöönotto vie aikaa, pääministeri Katainen toteaa tiedotteessa.
–Se mitä tarvitsemme juuri nyt on tiukkaa budjettikuria, vertaispainetta sovittujen sääntöjen noudattamiseksi ja talouden kasvuedellytysten luomista esimerkiksi sisämarkkinoita tiivistämällä.
On jotenkin surullista, että tällainen lausunto ei herätä minkäänlaista suurta keskustelua. Yksi ongelma on tietenkin se, että suomalainen vasemmisto on hallituksessa ja periaatteessa siis tämän kannan takana. Sekä vihreät että vasemmistoliitto ovat kyllä viestittäneet, että eurobondeja pitäisi yrittää, mutta nyt ei Kataisen linjailua kuitenkaan tyrmätä.
Kataisen linja on kestämätön ja ainakin surkeasti perusteltu. Mitä ihmettä ongelman instituinalisointi edes tarkoittaa? Juuri nyt on kuitenkin totta, että lainaraha on liian kallista monille kriisissä oleville valtioille. Tämän ongelman ratkaisun on välttämätön edellytys kriisistä selviämiselle. Voi väittää, että tähän lopputulokseen päästään muitakin teitä kuin eurobondeja pitkin, mutta Katainen ei tällaista linjaa esitä.
Ajatus siitä, että tiukka budjettikuri, “vertaispaine sovittujen sääntöjen noudattamiseksi” ja erityisesti sisämarkkinoiden tiivistäminen olisivat nopeampia ratkaisuja kuin eurobondit on ainakin totaalisen absurdi. Sisämarkkinoiden tiivistäminen on varmaankin tarpeellinen osa ongelmien ratkaisua, mutta sen edut tulevat varmasti vain hitaasti esiin. Eikä sitä markinoiden avaamista takulla saada myöskään ihan huomenna hoidettua.
Harmillista on myös se, että julkisen sektorin rahoituksen varmistamisen sijaan rahaa puljataan jäsenmaille projektibondien muodossa. Näillä on ymmärykseni mukaan tarkoitus rahoittaa infrastruktuurihankkeita. Tällainen elvytys on varmaan ihan kannetettavaa, mutta on melkin varmaa, että nopeasti keksittyjen projektien sijaan rahalle saataisi parempaa vastinetta pitämällä opettajat kouluissa, lääkärit hommissa ja poliisit poliiseina. Muutenkin vähän epäilyttää, onko vaikka tieverkostojen parantamisessa todella niin paljon hyötyä, että hankkeille saataisi oikein mitään vastinetta tulevaisuudessa.
On varsin selvää, että poliittisesti realististen ja taloudellisesti toimivien ratkaisujen joukkojen leikkaus on todennäköisesti tyhjä joukko. Miksi näin?
Steve Waldaman antaa varsin hyvän selityksen sille, miksi elvyttävä talouspolitiikka ei onnistu. Hän huomauttaa, että mediaaniäänestäjä teollisuusmaassa on nykään hieman vanhemman puoleinen kohtuullisen hyvin toimeentuleva kansalainen. Näillä ihmisillä menee ihan hyvin. Paremminkin voisi mennä, mutta nykytilassa on paljon hävittävää. Jollain talouskriisistä täysillä kärsivällä pitkäaikaistyöttömällä tai juuri työttömäksi valmistuneella ei nykytilassa ole juuri puolustettavaa tai hävittävää. Näitä ihmisiä on kuitenkin vielä kohtuullisen vähän ja vaikka olisikin enemmän suuri osa heistä ei vaivaudu edes äänestämään saati mukaan muuhun poliittiseen vaikuttamiseen. Vaikkapa elvyttämiseen liittyy todellisia tai kuviteltuja riskejä, jotka kuitenkin uhkaavat sitä mediaaniäänestäjää ja hyödyt menisivät pääasiassa muille. Mediaaniäänestäjä pelkää menetyksiä enemmän kuin innostuu pienistä hyödyistä.
Kaiketi voi sanoa, että eurokriisin nykytilanne on samaan tapaan kohtuullisen siedettävä tavalliselle äänestäjälle. Ongelmat koskevat pääasiassa muita kansalaisia tai jopa muiden maiden kansalaisia. Suurimmalla osalla suomalaisita menee ihan kohtuullisesti juuri nyt, joten miksi lähteä valtavin apupaketein muuntamaan EU:ta federaatioksi? Hyötyjä voi kyllä olla, mutta riskit sille eläkeläiselle tai aivan pian eläkkeelle siirtyvälle äänestäjälle ovat varsin suuret. Ja ne joilla ei ole hävittävää ja paljon voitettavaa, eivät äänestä.
On jotenkin kuvaavaa, että Suomessa on suurempaa liikehdintää EU:sta irtoamiseen kuin ongelmien todelliseen ratkaisuun federalismin kautta. Kai se tuntuu turvallisemmalta ratkaisulta, kun siinä on kuitenkin paluuta menneeseen.
Ei tämä hyvältä näytä.