Ilmastokriisi ja politiikan korjaaminen vaativat syvää elämää

Jossain maailmassa on paikka, johon sinun pitää asettua, jossa sinun pitää kasvattaa itsellesi juuret, jossa sinun pitää kaivautua elämään syvemmälle. Toivon, että näin on kaikkien kohdalla.

–-

Ilmastokriisi pakottaa monet meistä miettimään elämämme valintoja. Onko oikein lentää lomalla jonnekin kauas? Onko oikein lisääntyä? Onko tässä kaikessa mitään järkeä, jos ihmisenä olemisen vaikeus kasvaa valtavia loikkia muutamien kymmenien vuosien kuluttua vaikka tekisimme aika tosi paljon ja äkkiä? 

Ilmastokriisiin sopeutumista ja sen ehkäisyä – niin paljon kuin se on vielä mahdollista – kuvataan usein jonkinlaisena sarjana luopumista. Jotta päästöt saadaan alas, täytyy luopua kaupungeissa autoista. Jotta päästöt saadaan alas, täytyy luopua kertakäyttömuodista. 

Muutos on useimmille meistä lähtökohtaisesti ikävää. Ennen sai tehdä jotain ja nyt ei saa tai pitäisi saada tai joku jossain ehkä paheksuu. 

Mutta muutos voi olla hyvään suuntaan. Muutos voi olla sellaista, mitä haluaisimme tehdä, mutta emme syystä tai toisesta saa aikaiseksi. Muutos voi olla jopa paluuta menneeseen. Muutosta semmoinenkin on.

–-

Kaksi tuoretta kirjaa politiikasta pohtivat ratkaisuja siihen poliittiseen tilanteeseen, missä Yhdysvalloissa nyt vallitsee. Kansa on varsin jakautunut ja jakolinjat eivät ole hallittavilla kohdilla, joten liittovaltion poliittinen koneisto on käytännössä alkanut yskiä huolestuttavan paljon. 

Ideologinen vääntö amplifioituu somessa. Ihmiset käyttävät valtavia aikoja seuratakseen televisiosta ja somesta liittovaltion tasolla tapahtuvaa vääntöä Trumpin uusimmasta trollaavasta tviitistä tai valtakunnalliseksi paisuneista pienistä skandaaleista. Ihmiset seuraavat kaukaa ja ainakin joku osa viestittelee itsekin. Onko osallistuminen kuitenkaan politiikkaan osallistumista vai enemmän oman identiteetin rakentamista osoittamalla, millä puolella konflikteissa on?

Mainoissa kirjoissaan Ezra Klein (Why We’re Polarized) ja Eitan Hershin (Politics Is for Power: How To Move Beyond Political Hobbyism, Take Action, and Make Real Change) löytävät jonkinlaista pientä toivoa siitä, että ihmiset alkaisivat löytää toiminnalle mahdollisuuksia lähempää. Yhdysvalloissa politiikka on siirtynyt vain valtakunnalliselle tasolle, kun taas osavaltiot ja sitä pienemmät poliittiset väännöt eivät tahdo päätyä oikein kenenkään tutkalle. 

Toisaalta erityisesti Hershin korostaa sitä, miten tehokasta nimenomaan kasvotusten tapahtuva politiikan tekeminen on. Hän jopa kaipailee hieman transaktionaalisempaa politiikkaa, koska silloin ohuiden sosiaalisessa mediassa tapahtuvien vääntöjen sijaan poliiitikot joutuivat ymmärtämään paikallisia ongelmia ja etsimään niihin ratkaisuja. 

–

Olen itse elänyt kohtuullisia jaksoja elämästäni nyt kolmella paikkakunnalla. Tampere ja Helsinki ovat ne, joissa olen elänyt aikuisena. Molempiin olen saanut vahvan kosketuksen myös paikallisen politiikan kautta. Tampereella pikku hiljaa omaa polittista järjestöosaamista kerryttäen ja sitten luoden kontakteja politiikan tekijöihin esimerkiksi valtuustossa. 

Helsingissä vähän kohtalonoikkuna ensin vain etäisesti poliittisten ystävien läpi asiaa seuraten ja sitten tehden töitä aivan kaupungin päätöksenteon ytimessä. Jälkimmäisestä kehityksestä olen kiitollinen joka päivä itseni vuoksi, mutta kiistämättä ei liene realismia, että näin iso onni kovin monen kohdalle sattuisi.

Kuitenkin molemmissa kaupungeissa yhteyteni kuntapolitiikkaan oli ensin etäistä. En tiennyt tehdyistä päätöksistä. Aika hankalaa se olikin, kun paikan maantiedossa oli niin valtaisia aukkoja, että uutiset olisivat yhtä hyvin voineet sijoittua kokonaan toisiin kyliin ja kaupunkeihin kuin asuinpaikkaani. Paikallinen media paikkasi jonkin verran, mutta somesta tietoa on tullut kohtuullisen vähän: siellä keskustelu tahtoo olla meilläkin aika täysin valtakunnallista. Kuitenkin lopulta pienin askelin alkoi ymmärtää, minkälaista kaupunkia rakennetaan seuraavaksi ja minkälaiset asiat ihmisiä huolettavat juuri nyt heidän omissa lähiympäristöissänsä

Olen ajatellut olleeni todella onnekas. Olen päässyt järjestämään kasvavaa ja kehittyvää puoluetoimintaa ja samalla olen löytänyt yhteyksiä sen paikan kehitykseen, jossa olen sattunut olemaan.

Politiikassa aina harmittaa valtava määrä asioista ja hyvän päivän merkki on, jos niitä harmittavia asioita on yksi tai kaksi vähemmän kuin aamulla. Politiikan harrastaminen vaatii monenlaista sietämistä, mutta samalla se on todella vahvasti merkityksellistä. Ystävien, mahtavien puoluetoverien lisäksi on tässä syntynyt merkityksiä niille paikoille, joissa liikkuu. Tietää, että se ja tämä talo on seuraus suuresta väännöstä ja tietää, ettei se hiljalleen rakentuva Tampereen ratikka syntynyt tyhjästä siinä yhdessä nykyisen pääministerin nuijimassa kokouksessa. Ja tietää, miksi Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa vastataan puhelimeen ja tietää, miksi siellä voi olla hyvin myöhemmillä ajoilla tilaa walk-in potilaille, vaikka jonoa muuten piisaakin.

Näillä asioilla on merkitystä. Ja politiikka ei ole rikki, vaan politiikka tuottaa ihan todellisia palveluita ja valtaisia rakennushankkeita.

–

Minusta tällainen kuntapolitiikan siivittämä elämä on yksi tapa kasvattaa juuria sinne, missä olen sattunut asumaan. Olisin varmasti voinut tehdä montaa muuta asiaa – järjestää yleistötapahtumia, harrastaa intohimolla ja luoda tilaa muille harrastajille, jättää jälkiä muuten yhteisööni. Juuria nekin olisivat tuoneet.

Nämä ovat kuitenkin jonkin verran vastakkaiset ajatukset siihen, että olisin jäänyt pinnalle. Itse olen kohtuullisen kotonani, missä vain läppärin wlan yhdistää automaattisesti. Siellä koneella voi sitten käydä debaattia sen päivän Suurista poliittisista kysmyksistä, katsoa Netflixistä Yhdysvaltojen kulttuurimahdin uusinta tyktystä ja viihdyttää itseä kaikilla muille kuviteltavissa olevilla elektronisilla tavoilla. Juuri mikään niistä ei kuitenkaan vahvista osaani paikallisessa yhteisössä. 

Ja vaikka en olekaan täysi ekstrovertti, tiedän, että se pieni kontakti tuttujen ihmisten kanssa on mielenrauhaani vahvistava. Ne kontaktit ovat varmasti enemmän niitä asioita, joita muistelee vanhana kuin jonkun tuoreen tietokonepelin maraton sessiota.

—

Luin läpi pitkästä aikaa Alan Mooren ja Davin Lloydin V For Vendettan. 1990 tuohon painokseen kirjoitettu Lloydin esipuhe päättyy sanoihin siitä, että kyseinen sarjakuva on niille, jotka eivät laita uutisia pois päältä. Enkä sitä haluakaan advokoida.

Ja minusta on sekin totta, että joissakin väännöissä apu olisi myös internetissä tarpeen. Etuoikeuspinon päältä olisi vähän turhan helppo sanoa, ettei joidenkin ihmisryhmien ihmisoikeustappeluihin kannata aina osallistua, kun hyvin tiedän, että omat oikeuteni taitavat olla turvatummasta päästä eikä paskamylly tuota minun pieniin some-huomioihini läheskään niin paljoa paskaa kuin toisten porukoiden. Osallistua pitää minusta myös valtakunnallisesti.

Ehkä ne kolme hapuilevaa toivettani lukijalle olisivat lyhyesti seuraavat:

1. Mieti, miten käytät uutisia ja somea. Olisiko mediadiettiisi mahdollista löytää kanavia, jotka kytkisivät sinut lähemmäs oman kuntasi tai kaupunkisi elämään?
2. Pohdi, voisitko kasvattaa paremmin juuria paikallisesti. Voisitko osallistua enemmän järjestöelämään? Rakentaa paikallisesti jotain ihmeellistä? Voisitko auttaa toisia löytämään paikallisia ihmeitä? Voisitko auttaa jotakuta muuta kasvattamaan juuristoaan vaikkapa ihan tuoreesti paikalle kaukaa saapuneen?
3. Pohdi enemmän, mikä paikallisesti onnistuu, ennen kuin lähdet hakemaan ratkaisua kauempaa. Halpalento vie meistä monen kauas jonnekin, jossa juurien sijaan tarjolla on Google Mapsin ja Yelpin arvosteluja tuntemattomilta ja pari vinkkiä siellä käyneeltä kaverilta. Syvällisempi tapa olla voi löytyä lähempää.

Vaikka ilmastokriisi saattaa vaatia meiltä kaikenlaista – aivan liikaakin – on minusta tässä hetkessä ja meidän omaksi parhaaksi, tehtävä niistä omista nykyisistä paikoistamme hyviä paikkoja ihan kaikille.

Naiviltahan se taitaa vähän kuulostaa, mutta hei ehkä sitäkin kannattaa koittaa. Voi se silti olla totta.