Teknologinen murros ja politiikka

Ville-Veikko Mastomäki ja Jaakko Stenhäll julkaisivat torstaina mielenkiintoisen pikkupamfletin Teknologinen murros ja politiikka. Pamfletti on erittäin hyvä luettava ja stimuloi mukavasti omaa ajattelua robotiikasta ja sen tietämillä olevista aihepiireistä.

Teknologian kehityksen kiihtyessä robotit ja muu teknologia tulevat syrjäyttämään ihmisiä entistä suuremmasta määrästä töistä. Toisin kuin aiemmin historiassa, nyt haasteeksi muodostuu se, että työvoimalla ei riitä paikkaa, mihin karata, kun muutkin rutiininomaisemmat työt tulevat automatisoitua samanaikaisesti. Kirjoittajat esittävät tämän jälkeen erilaisia keinoja sopeutua muutokseen.

Kirjan ehkä parasta antia on hevosanalogia: käykö ihmisille samoin uuden teknologian kanssa kuin hevosille? Hevosethan olivat erittäin tärkeä ihmisten apu suuren osan kirjoitettua historiaa. Sitten tulivat polttomoottorit ja siihen loppuivat hevosten työt. Sittemmin hevosille on löydetty enää töitä, joissa ei niinkään arvosteta hevosten tekemää työtä ja hevosten määrä onkin romahtanut. Nykyään hevoset ovat vain ihmisten huvitus, joissa tärkeää on vain se, että hevoset käyttäytyvät kuin hevoset. Analogia on hyvä pyöriteltävä. Allan Seuri näyttää olevan samaa mieltä kanssani.

Olen ehkä kirjoittajien kanssa kuitenkin eri mieltä siitä, minkälaista teknologian kehitykseen liittyvä muutos on. Uskon siihen, että muutos on enemmän hallittavissa kuin kirjoittajat ajattelevat. Kirjoittajat pyrkivät kumoamaan vetoamisen historiaan sillä, että ”nowhere to run” on ennen kokematon faktana – en ole täysin vakuuttunut argumentista. Työpaikkoja syntyy, työpaikkoja kuolee. Kirjoittajat argumentoivat, että syntyminen hidastuu ja kuolemat lisääntyvät ja muutos kiihtynee.

Minusta on olemassa sellainenkin vaihtoehto, että eksponentiaalinen teknologian kehitys ei johda eksponentiaalisesti muuttuvaan työelämään. Tietotekniikka näyttää kiistämättä kehittyvän Mooren lain mukaan eli transistorien määrä näyttää kaksinkertaistuvan kerran kahdessa vuodessa ja esimerkiksi laskentateho näyttää nousevan suurin piirtein samassa vauhdissa. Minusta on kuitenkin merkkejä siitä, että ihmisyhteisöt eivät kykene ottamaan teknologian kehityksestä niin paljoa irti. Jos laskentateho nousee kaksinkertaiseksi, ei se tarkoita yrityksen toimivan juuri sen nopeammin useimmissa tapauksissa. Varmaankin uusi rauta avaa uusia mahdollisuuksia ohjelmistoille, mutta niiden käyttöönotossa on aina sellaista ihmisiin ja sopimuksiin liittyvää hitautta, jotka antavat ihmisille hiukan lisää aikaa sopeutua. Matematisoidaanpa väite: teknologian jotkut osat kehittyvät eksponentiaalisesti ja tehoista saadaan irti hyötyä vain logaritmisesti. Lopullinen muutos voi olla siis lineaaristakin.

Luotan itse aika paljon näihin hitauksiin. On kuitenkin ihan totta, etteivät ne välttämättä pelasta meitä hetkellisiltä suurilta muutoksilta. Voi olla, että joskus saadaan suuria teknologisia loikkia aikaan joillakin sektoreilla. Vaikkapa pankkivirkailijoiden kilpailu nettipankkeja vastaan on aika ilmeinen esimerkki siitä, miten nopeasti muutos voi sattua joihinkin aloihin.

Kirja esittää aika monissa vaiheissa esimerkkinä robotiikan hurjasta kehityksestä kuuluisan itseohjaavan Google-auton, joten käytänpä minäkin sitä esimerkkinä selittääkseni, mitä tarkoitan. Googlen auto on tietenkin hurja teknologinen saavutus. Toisaalta maanpinnalle palauttava fakta on, että Google-autoa ei myydä kuluttajille, Google-auto ei todennäköisesti pärjäisi vielä Suomen lumen kanssa ja Google-autoa ei nykyään käytä vielä kuin joku muutama testaaja. Ajatellaanpa klassista Rogersin innovaatioiden leviämisen mallia:

Google-auto –innovaation levinneisyys olisi Suomessa jossain vähän vasemmalla puolella innovators –ryhmää.

Todennäköisesti autoissa automatiikan määrä lisääntyy – vakionopeudensäätimistä on päästy jo nyt parkkeeraamisen hoitaviin tekoälyihin. Aikanaan auto alkaa ajaa itsensä melkein kaikkialle ja lopulta kaikkialle. Jossakin vaiheessa on mahdollista, että törmätään laillisiin esteisiin – ne saattavat antaa vähän lisäaikaa autoilulla elantonsa tienaaville. Niistäkin ongelmista (toivottavasti) päästään yli kuitenkin nopeasti. Autoiluun liittyy kuitenkin muitakin tehtäviä kuin pelkkä auton ohjailu. Rekkakuski hoitaa kuormansa kanssa säätämistä tullimiesten kanssa. On tietenkin selvä, että asian voi automatisoida, mutta siinä kestää aina joku tovi. Jonkin aikaa rekkamiehille löytyy siis töitä vaikeimpien tehtävien hoitamisessa. Taksikuskeilla riittää varmaan vielä pidempi aika puuhaa matkustajien auttamisessa.

Kaiken lisäksi eivät ne robotit tule olemaan ilmaisia. Esimerkiksi Googlen ottanee tuotekehittelyyn käytetyt rahat ja päälle voitot robottiautoja haluavilta kuluttajilta ja yrityksiltä. Näin taloudellinen paine automaatioon siirtymiseen ei välttämättä ole niin tajuttoman suuri ainakaan heti.

Robottiautot eivät siis korvaa heti kaikkia työpaikkoja, vaan monenlaisten yritysten, yhteisöjen ja ihmisten on sopeuduttava robotteihin. Eksponentiaalinen kehitys vaatisi eksponentiaalista sopeutumista – sitä tuskin on kuitenkaan tarjolla. Emme herää huomenna ja tajua, että Google-auto on kaikkialla. Kyllä siinä oma aikansa menee ja se antaa aikaa sopeutumiselle.

Uskonko, että ihmiset tuhlaavat aikaansa ajamiseen loputtomiin tulevaisuudessa? En todellakaan. Mutta uskon, että sopeutumiseen saattaa olla inhimillisesti kestävämpi määrä aikaa kuin kirjoittajat pelkäävät.

Kirjassa esitetyt keinot sopeutumiseen ovat kuitenkin hyviä – oli kehitys miten nopeaa tahansa ja toivon, että niihin tartutaan. Kirjan yksi mainioista ajatuksista ovat progressiiviset kulutusverot, jotka hyödyntävät aika ovelaa ajatusta siitä, että verottaja tietää kohtuullisen hyvin ihmisten tulot ja jos vielä saamme selvitettyä säästöt, voimme aika hyvin sanoa, mitä ihminen on kuluttanut ja verottaa sen mukaisesti. Säästöjen kertomiseen taas syntyy kansalaisille korkea insentiivi ja asiaa on helpohko valvoa.

Itselleni syntyy muutama kysymys: Mitä tapahtuisi, kun ottaa lainaa eli tekee negatiivisia säästöjä? Koska säästäminen on pääasiassa rikkaiden yksinoikeus ja säästämällä voisi tasata verotuksen suurempia huippuja, pitäisi kulutusverotuksen olla suhteellisen vahvasti progressiivista, jotta edes nykyinen progression taso säilyisi. Mitenkähän se myytäisi ihmisille? Ajatus kulutusveroista on tietenkin keskeneräinen, mutta toivoisin jonkun asiaa vielä enemmän ymmärtävän tarttuvan siihen. Tässä voi olla jotain hyvinkin suurta!

Teknologinen murros ja politiikka on siis todella hyvä ilmainen minipamfletti, joka todellakin kannattaa lukea. Erityisesti tykkään muodosta: kokonainen kirja menee herkästi parin ajatuksen venytykseksi. Lyhyempi muoto välittää ajatukset kirkkaana ja antaa paksua opasta paremmin lukijalle mahdollisuuden omaan pohdiskeluun.

Kuvalähde: La Machine #8 by Guwashi999, CC BY 2.0