Kiakkovieraat: Viestinne ei mene perille, menetelmänne ovat vääriä ja olette väärässä

The tools by Vanna_

Itsenäisyyspäivän Kiakkovierastapahtuman kommentointia on käyty läpi jo jokunen kierros. Keskustelussa on jo ehditty esittämään fiksu poliisin perspektiivi, pelattu tutkijan mutufiiliksellä ”myös poliisit käyttivät liikaa väkivaltaa”-kortti ja oiottu henkilöiden ajattelua nälvimisellä. Niin ja perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja on ehtinyt jo tweetata äärivasemmistoa kaikesta syyttävän viestin hiukan ennen kuin yksi osallistujista kertoi olevansa perussuomalainen. Aikalailla yksi täysi keskustelun kierros on siis saatu käytyä läpi.

Aika paljon on kirjoitettu siitä, mitä tapahtui ja mikä menetelmissä oli pielessä. Vaikka keskustelu on vähän luisunut myös siihen, mitä rähinöitsijät halusivat, on tuomitsijoilta jäänyt kertomatta, mikä Kiakkovieraiden tavoitteissa mätti

Oma kuvani tapahtumista on, että Kiakkovieras-tapahtuma oli hemmetin hyvin markkinoitu tapahtuma, jossa aika ovelasti ratsastettiin vanhoilla mielenosoitusperinteillä ja jossa luvattiin hämmentävä postmoderni performanssi täsmällisen viestin sijaan. Näin paikalle saattoivat tulla kaikki Pispalan anarkisteista ääliöriehujiin ja epätasa-arvosta huolissaan oleviin vasemmistonuorten aktiiveihin. Paikalla oli paljon väkeä eri motiivein. Kulkue kävi kuitenkin aika hurjaksi varsin aikaisin ja tapahtuman ohi kävellessä Itsenäisyydenkadulla minutkin säikäyttelivät jo paukkupommit.

Ilmeisesti varsin varhaisessa vaiheessa kivet myös lensivät poliisiautoja kohti. Jossain vaiheessa sitten rähistiin poliisin aidoilla, minkä vuoksi poliisi käytti kohtuullisesti voimaa – esimerkiksi ratsupoliiseja. Jossain välissä joukko vetäytyi, spreijasi muutaman kerran ”luokkasota”-tekstin sinne tänne ja rikkoi muutamat ikkunat ainakin Stockmannista ja Vanhalta kirkolta. Näihin viimeisiin tekohin osallistui aika pieni osa jengistä, kuten tällaisissa tilanteissa usein suuri osa joukosta vain kulki mukana. Aika monet fiksummat tyypit vetivät varhain johtopäätöksiä tilanteen luonteesta ja häipyivät. Ohessa sitten onnistuttiin vahingoittamaan poliisejen kuuloa pommeilla ja rusikoimaan hevosia.

Nyt olisi helppo sanoa tapahtumaa vain kiljun innoittamaksi rähinäksi, koska sitähän se nyt lopulta osin oli. Poliittinen toiminta vaatii kuitenkin myös poliittisen vastauksen. Tässä tapauksessa vastaaminen on aika vaikeaa, koska mitään yhteistä viestiä ei ollut. Minulle kerrotun mukaan koordinaatiota oli kyllä yritetty, mutta siihen eivät olleet järjestäjät suostuneet. Nyt viesti jäi ihan täysin riehumisen alle. Minulle asti välittyi oikeastaan vain halu ”luokkasotaan”, jota motivoi yhteiskunnan epätasa-arvo.

Epätasa-arvosta, tuloeroista ja erityisesti varallisuuseroista olen täysin samaa mieltä. Harmi on, että mitään konkreettista toimea ei joukosta irronnut. Harmillista on myös se, että Suomessa olisi todellakin aika juuri nyt käydä keskustelua siitä, miten varallisuuseroja voidaan tasata. Taloustilanteen ollessa, mitä se on nyt, keskustelulle olisi tilaus ja kansan tuki asian nostamiselle esiin olisi tiukka.

Luokkasota taas on kutsu rähinään ja vallankumoukseen. Se on myös joukon yritys aika epätoivoinen yritys kiihottaa kansaa barrikaadeille taistelemaan nykyistä maan johtoa vastaan. Maan johtomme on demokraattisesti valittu. Sillä on kansan enemmistön tuki. Johdon voi demokratiassa vaihtaa väkivallattomasti avoimessa yhteiskunnassa. Väkivallaton toiminta ei tätä rähinäjengiä nappaa vaan se olisi valmis taistelemaan ja käyttämään voimaa demokratiaa vastaan, jos vain löytäisi jostain tarpeeksi jengiä mukaansa.

Avoin yhteiskunta voi kuitenkin puolustaa itseään. Se on harvoja jonkinlaisen voimankäytön oikeutuksia, joita itse hyväksyn. Poliisi toimi nyt käsittääkseni melko lailla virheettömästi ja ylivoimaisella voimalla jyräsi akuutit rähinät pois. Ihan niin kuin pitikin. Mutta myös tämä ideatason taistelu pitää käydä.

Tietenkin meidän pitää kehittää maatamme hurjasti parempaa demokratiaa kohti. Se, että meillä on 1800-luvun mittarein ihan hyvä demokratia, ei oikein riitä. Sitä demokratiaa ei kuitenkaan luotu Tampereen kaduilla riehuen. Lähinnä vain kaivettiin juoksuhautoja taisteluun, jossa ei ole mitään järkeä.

Suomalaisten valtava enemmistö on huolissaan siitä, ovatko kaikki nykyään samassa veneessä. Anarkistirähinöitsijöiden mallissa veneitä ei olisi, vaan kaikki uisivat sinne tänne tarrautuen veneestä lankkuihin. Avoin yhteiskunta on vakaampi pohja korjata epätasa-arvoa kuin väkivallalla ja oman käden oikeudella anastamiseen perustuva malli.

Kiakkovieraiden pitäisi miettiä viestinsä edes jotenkin asioita eteenpäin vieväksi. Arvostan suuresti väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta, joka osoittaa selvästi epäkohtia ja sitten esittää keinoja niiden korjaamiseksi. Nyt viestiksi aikalailla jäi, että monet jutut vituttavat, jotain tarttis tehdä ja syylliset lienevät juhlimassa Tampere-talossa.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos asiat harmittavat? Vaihtakaa johtajat, jos nykymeno vituttaa ja kertokaa mikä vituttaa. Ei tämä maailma muuten muutu paremmaksi. Epätasa-arvoon liittyvä keksustelu taas vaatisi nimenomaan enemmän hyviä saavutettavia keinoja. Nyt yhteinen vene ajelehtii ulapalla ja osa jengistä ei tosiaan ole mukana. Tilanne voidaan silti vielä pelastaa ja yhteinen matka voi jatkua.

Kuvalähde: The tools by Vanna_, CC BY-SA 2.0

CC BY-SA 2.0