Helsingin Sanomat väittää Tuomiojan vilauttaneen keskisormea, kun hän ilmaisi tukensa Edward Snowdenille. Hesari vilautti näin pääkirjoituksellaan meille yksityisyydestämme huolestuneille ainakin keskisormea. Elämme nyt maassa, jonka merkittävin sanomalehti asettui vakoilijoidensa puolelle. Edes päättoimittajakriisin myötä tuuliajolla seilaaminen ei selitä tällaista kirjoitusta.
Hyvä Helsingin Sanomat, olette nyt oikeasti väärällä puolella tätä taistelua. Teidän pitää ymmärtää, että te olette NSA:n vakoilun uhreja. Me kaikki olemme. NSA on rakentanut sellaisen teknologisen valmiuden vakoilla jokseenkin kaikkea sähköistä liikennettä – myös teidän toimittajien liikennettä. Turvassa eivät siis ole sähköpostit päätoimittajakriisinne yksityiskohdista, eivät kirjeenvaihtonne salaisten lähteiden kanssa ja eivät teidän Facebook-juorunne.
Kuvitellaanpa tilanne, jossa Suomi ja Yhdysvallat olisivat käymässä salaisia neuvotteluita Suomen Nato-jäsenyydestä. Kaikkien meidän onneksi Yhdysvaltain hallinnosta löytyisi virkamies, joka vuotaisi Suomen merkittävimmälle sanomalehdelle asiakirjat neuvottelusta. Koska mehän kaikki luotamme Helsingin Sanomien riippumattomuuteen, kertoisi lehti heti asiasta ja syntyisi suuri poliittinen skandaali. Arvatkaa miten vuotajan henkilöllisyys nykyään selvitettäisi? Ja arvatkaapa löytyisikö tuollaista virkamiestä, jos Snowdenille ei löydy mistään turvasatamaa?
Lehdistö on taho, jolla on usein hyviä ja demokratian toiminnan kannalta oleellisia syitä salata tekemisiään. Niin on oikeasti meillä muillakin, mutta lehdistöllä on aivan erityisen paljon pelissä.
Kannattaa myös huomata, että Obaman hallinto on puolustanut tekojaan pääasiassa sillä, että Yhdysvaltain kansalaisten vakoilu on rajallista. Väitteen totuusarvoa on hieman hankala arvioida, mutta meidän muiden maiden kansalaisten kannalta väite on enemmän kriminoiva kuin selittävä. Yhdysvallat ei ole kunnioittanut meitä, Yhdysvaltain kumppaneita kaupassa ja monessa muussa. Ansaitsimme tietää siitä, että meitä loukataan.
Jotain on vakavasti pielessä, kun uhri puolustaa rikoksen tekijää. Lehdistön pitäisi taistella sananvapauden ja lähdesuojan puolesta. Helsingin Sanomat on tainnut löytää jonkinlaisen uuden muodon Tukholman syndroomasta. Uhri rakastuu tässä versiossa salakuuntelijaansa sieppaajansa sijaan.
Jos Snowden ei olisi tullut julkisuuteen tietojensa kanssa, emme tietäisi, että Helsingin Sanomien toimittajien pitää varoa suuria sosiaalisen median palveluita arkaluonteisten tietojen jakelussa ainakin kun kyseessä on Yhdysvaltojen intresseihin liittyvät asiat.
Haluan kiittää Vihreitä nuoria, Ville Niinistöä ja erityisesti ulkoministeri Erkki Tuomiojaa ryhdikkäistä kommenteista Snowdenin suhteen. Snowden on itse tehnyt selväksi, että tärkeintä on nyt keskittyä paljastuneeseen valvontaan. Niin pitääkin tehdä, mutta samalla kannattaa varmistaa, että Snowdenista ei tehdä esimerkkiä ja seuraavat snowdenit eivät vaikene.
Törkein asia NSA:n toimissa on, että järjestelmä oli salainen. Se ei ole sitä enää kiitos Snowdenin.