Euromaat ovat nyt sitten auttamassa Espanjaa sen akuutissa pankkikriisissä. Päätös on varmaan tarpeellinen lyhyellä aikavälillä. Mutta on täydellisen selvää, että pian joudumme auttamaan jotain muuta maata ja varmaan Espanjaakin jossain vaiheessa vielä kerran.
Itse näen, että meillä on tällä hetkellä suurinpiirtein kolme pääasiallista vaihtoehtoa:
- Eurobondit ja liittovaltiokehityksen loikka eteenpäin. Reilu annos yhteistä vastuuta ja taakanjakoa.
- Nykymenon jatko. Sammutetaan tulipaloja aina kun niitä syttyy vähintään useiden vuosien ajan todennäköisesti vuosikymmenien ajan.
- Euroalueen hajoaminen. Repäistään laastarit irti ja euroalue hajoaa todennäköisesti melko hallitsemattomasti. Mukana voi mennä myös kaikki, mitä Euroopan unionissa on hyvää.
Eurobondeissa ja liittovaltiokehityksessä ongelmana on se, että poliittisen tahdon löytäminen alkaa olla yhä vaikeampaa. Ihmiset näkevät, että eurosta ja EU:sta on vain haittaa. Miksi siis korjata asiaa isommalla määrällä EU:ta? Samalla esimerkiksi yhteiseen taakanjakoon liittyy monen mielestä suuria riskejä. Keskivertoäänestäjällä on vielä melkoisesti hävittävää, joten riskejä kartetaan paljon. Eurobondit kuitenkin tarjoavat aidosti mahdollisuuden talouskasvun käynnistämiselle ja siksi positiivisen tulevaisuusvision.
Nykymenon jatkumisessa ongelmana on se, että lopputulos on varmaankin kurjin mahdollinen. On vaikea kuvitella, että leikkaamalla valtioiden kulutusta kukaan pitkään aikaan saataisiin aikaiseksi hyvää talouskasvua. Nyt jo usean vuoden ajan on ollut päällä jokseenkin jatkuva kriisi, joka varmasti saa jokaisen yrityksen epäilemään kasvun mahdollisuuksia. Kun yritykset eivät palkkaa ihmisiä, työttömyys kasvaa. Ja työttömyyden jäljet ovat pitkiä ja pysyviä. Skenaariosta tekee kuitenkin lyhyellä aikavälillä houkuttelevan keskivertoäänestäjälle se, että muutos tuntuu ehkä saatavilla olevista vaihtoehdoista pienimmältä. Kriisimaissa muutosten määrä on kuitenkin hyvin suuri ja alkaa olla kestokyvyn rajoilla aikalailla koko väestölle. Kriisimaat tuskin kestävät kovin montaa vuotta.
Euroalueen hajoaminen olisi mullistuksena tietenkin hyvin suuri. Hyvää tässä skenaariossa olisi se, että vapaat kurssit valuutoille toisivat kaivattua joustua talouksiin, kun erilaiset tuottavuuserot saataisiin korjattua valuuttakursseilla tuskallisten sisäisten toimien sijaan. Pahaa olisi lähes varma vuosien epävarmuus Euroopassa. Maat, yritykset ja yksilöt jäisivät isoja summia velkaa toisilleen ja näiden velkojen määriä ja valuuttoja selviteltäisiin varmasti vuosien ajan. Tällaisessa epävarmuudessa talouskasvua tuskin näkyisi juurikaan. Suomelle tämä tarkoittaisi viennin selvää heikkenemistä sekä suoraan vientimaidemme huonon talouskehityksen että yleisen globaalin talouden romahduksen myötä. Keskivertoäänestäjän lyhytaikaiseen mukavuudenhaluun tämä skenaario ei todellakaan vastaisi.
Itse toivon rohkeutta eurobondeihin ja liittovaltiokehitykseen. Nähdäkseni sen odotusarvo on kansalaiselle kaikista parhain. Asiat ainakin voivat kehittyä hyvään suuntaan. Ja jos talouden pyörät saadaan pyörimään, uskon, että voimme lähteä ratkaisemaan suurempia ongelmia, kuten vaikka ympäristön ja talouden yhteensovittamista. Muut kaksi vaihtoehtoa ovat varsin surullisia ja jopa pelottavia. Todennäköisempänä vaihtoehtona pidän kuitenkin nykymenon jatkumista ja hidasta luisua kohti Euroalueen hajoamista. Tämä skenaarioiden yhdistelmä on ehkä pahin mahdollinen.
Muuten usein kuulee väitettävän, että Eurokriisin syy oli julkisen sektorin sekopäinen rahankäyttö. Espanja ei todellakaan sovi tähän tarinaan. Kuvassa on Espanjan velan suhde BKT:hen. Kuten kuvaajasta näkee, Espanja hoiti talouttaa hyvin ja vastuullisesti ja maksoi pois velkojaan, mutta yksityiset pankit sössivät asiat oikein kunnolla.
