Kirjoitimme alla olevan tekstin yhdessä Jaakko Stenhällin kanssa.
Vasemmistonuorten tuore poliittinen ohjelma on ottanut nykyisen rahoitusjärjestelmän kritisoinnin talouspoliittiseksi keihäänkärjekseen. Analyysiä ja toimenpideohjelmaa rahatalouden uudistamiseksi on pidetty esillä myös esimerkiksi Antti Ronkaisen ja Li Anderssonin Vihreään Lankaan kirjoittamassa mielipiteessä sekä Ronkaisen Megafoniin kirjoittamassa artikkelissa. Vasemmistonuoret ovat analyysillään siirtyneet kummalliseen seurakuntaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa samantapaiset analyysit ovat viehättäneet erityisesti valtion minimointiin keskittyviä libertariaaneja ja kultakantaa kaipailevia ryhmiä.
Vasemmistonuorten huomiinsa ottama analyysi rahoituksen uudistamisesta on houkutteleva. Periaatteellisella tasolla kuulostaa mukavalta, että rahoitusta tulisi käyttää pankkien sijaan kaiken hyödyllisen rahoittamiseen, kuten perustuloon ja terveydenhuoltoon. Analyysissä kuitenkin ohitetaan huolettomasti se, miten talouden, talouskasvun ja rahan suhde todellisuudessa toimii.
Ronkaisen ajamassa analyyissä tulkinta kiteytyy seuraavasti: Raha on velkaa. Velasta pitää maksaa korkoa. Tämä johtaa perinteisen korko-orjuuden käsitteeseen, jossa ajatellaan että talouden on kasvettava, jotta korko voitaisiin maksaa. Ajattelu on täysin virheellinen, erityisesti kahdesta syystä. Ensinnäkään korko ei katoa taloudesta mihinkään vaan menee pankkien osinkojen ja palkkojen kautta uudelleen kiertoon. Lisäksi osaa velasta ei myöskään makseta koskaan takaisin, jolloin korko on hyvinkin perusteltu rahoituksen kustannuksena.
“Raha on velkaa”-analyysin havaitsemiin “ongelmiin” tarjotaan usein ratkaisuna korotonta luottoa tarjoavaa kansanpankkia. Tämä ajatus ei kuitenkaan saavuta edes kuviteltuun ongelmaan ratkaisua. Jonkun pitäisi kansan omistamassa pankissakin päättää kelle ja miten paljon velkaa myönnetään. Koska mikään järjestelmä ei ole virheetön, kävisi kansanpankissakin joskus niin, ettei velanmaksu syystä tai toisesta onnistuisi. Tällöin pitäisi päättää, kuka kantaisi riskin hävityistä rahoista ja koroista. Lisäksi kansanpankin pitäisi löytää uudet menetelmät sen tunnistamiseen, mitkä hankkeet ovat rahoituksen arvoisia. Täysin koroton luotto kun varmaan kiinnostaisi monia ihmisiä, osakemarkkinoilla spekuloivia pankkiireja unohtamatta.
Poispääsyä ongelmasta ei tuo myöskään hellitty ajatus, jossa valtio ryntää setelipainolle aina, kun kansanpankki tekee virheen. Silloin unohdettaisiin, että rahoitus on joka tapauksessa niukkuteen perustuva järjestelmä. Jos rahaa painetaan aivan holtittomasti, tulee jossain vaiheessa ongelmia, ainakin jos talous elää vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa. Miten ostaa soijaa ja kaakaopapuja ulkomaailman silmissä arvottomalla rahalla? Monet täysin pätevät ihmiset katsovat, että valtioiden pitäisi käyttää enemmän velkarahaa elvytykseen, mutta on paljon uskaliaampaa väittää, että setelipainorahoitus tai ns. keskuspankkirahan pumppaaminen ei kohtaisi ongelmia missään vaiheessa.
Julkisten palvelujen turvaaminen on kuitenkin helpompaa tilanteessa, jossa talous kasvaa. Nykyjärjestelmässä talouden kasvu sinänsä ei kuitenkaan ole välttämättömyys, eikä talousjärjestelmän sisällä ole mitään pakkoa kasvuun. Tilanteessa, jossa tuottavuus ei juuri kasva ja työvoiman määrä ei tule lisääntymään, on reipas talouskasvu melko vaikeaa saavuttaa, rahoitusjärjestelmän ominaisuuksista riippumatta.
Pelkästään pelimerkkejen laatuun keskityttävät ratkaisut eivät näin ollen voi ratkaista punavihreitä vaivaavia ongelmia. Julkiset palvelut pitää rahoittaa jatkossakin. Onneksi vasemmisto on perinteisesti tarjonnut hyvän keinon hoitaa yhteiskunnan tarvitsemat palvelut: verotuksen. Vasemmiston on syytä palata perusviestiinsä: korkeammalla veroasteella voidaan taata hyvät julkiset palvelut kaikille. Epävarmuus tämän linjan pitävyydestä heijastui myös hallitusneuvotteluissa, joihin vasemmisto tuli takaisin sen jälkeen, kun verotuksen osuutta talouden tasapainotuksesta oli pudotettu. Rahajärjestelmän muutokset tai kansanpankkijärjestelmän luonti eivät sen sijaan olleet pöydällä missään vaiheessa.
Vasemmistolaisen talouspoliitikan toivoisi keskittyvän myös talouden pelisääntöjen selkeyttämiseen: liikepankkien ja vakausmekanismien toimintaa ja vastuita tulee alistaa suuremmalle julkisuudelle ja niiden riskejä ei saa ulkoistaa. Samalla talousjärjestelmän tulee ottaa nykyistä paremmin huomioon ympäristölle ja sosiaaliselle kehitykselle aiheuttamansa haitat. Rohkean ja ohjaavan veropolitiikan vaatiminen olisi myös tässä suotavaa.
Heikki Sairanen
Jaakko Stenhäll
Comments
8 responses to “Vasemmistonuorten velkaraha-analyysi ei tarjoa ratkaisuja”
Moi, hienoa, että nämä kannanotot ovat viimeinkin poikineet keskustelua. Tekstissänne on asiallisia pointteja keskuspankki- ja setelirahoituksen ongelmista, mutta kritiikki perustuu liian pitkälle vietyihin oletuksiin. Tässä pari lyhyttä kommenttia:
Ensinnäkään en ole kirjoittanut Vasemmistonuorten poliittisen ohjelman velkatalousosiota, eikä analyysini pohjaa siihen, kuten oletatte. Vasnuorten poliittinen ohjelma on kirjoitettu kymmenien ihmisten toimesta ja tuo velkaosuus perustuu käsittääkseni oletukseen, että velan ja rahan määrän pitäisi olla jossain balanssissa, kun taas itse katson, että oleellisempaa olisi löytää oikeanlaisia metodeja saada raha kiertämään nopeammin niin, että velka tulisi myös tehokkaammin maksetuksi.
Kaikki raha on velkaa ja on siten poliittinen kysymys, mihin tuota velkaa käytetään. Tällä hetkellä velkaa otetaan vanhojen velkojen maksuun ja tämän kolikon kääntöpuolena on, että hyvinvointia tuottavista sosiaalipalveluista leikataan, työehtosopimuksia poljetaan, valtion tuottavat firmat myydään jne. Esimerkiksi funktionaalisella rahoituksella epävarmuus markkinoilla vähenisi, joka näkyisi korkokannan putoamisena ja rahaa voitaisiin käyttää jättimäisten tukipakettien sijaan johonkin muuhunkin.
En ole myöskään tarjonnut ratkaisuksi korotonta keskuspankkia tai seteleiden loputonta painamista. Kirjoituksessanne ei käy ilmi ketä tai mitä milloinkin kritisoitte, joten mihin nämä oletukset tulevat? Ongelma ei ole korko sinänsä vaan se, että EKP ei voi rahoittaa suoraan valtiota vaan valtiot joutuvat lainaamaan EKP:n lainaamaan rahan monin verroin korkeammalla korolla yksityisiltä pankeilta.
Esittämämme malli perustuu Yanis Varoufakiksen ja Stuart Hollandin ideaan Euroopan talous- ja rahaliiton keskeisten instituutioiden restauraatiosta (EKP, Euroopan investointipankki ja Euroopan vakausmekanismi) ja näiden keskinäisen roolituksen muuttamisesta, jotta eurokriisiin saataisiin nykyistä järkevämpi ratkaisu. Tämä ei luonnollisestikaan ratkaise talouskasvun ongelmia, mutta olisi ensimmäinen askel kohti sosiaalisempaa Eurooppaa. Tähän voitte tutustua tarkemmin Vihreän langan tekstin lisäksi esimerkiksi tuolta: http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/horisontti/2565212/kestavyysvaje-tarvitsee-uudistusmielista-europolitiikkaa
“Vasemmiston on syytä palata perusviestiinsä: korkeammalla veroasteella voidaan taata hyvät julkiset palvelut kaikille. Epävarmuus tämän linjan pitävyydestä heijastui myös hallitusneuvotteluissa, joihin vasemmisto tuli takaisin sen jälkeen, kun verotuksen osuutta talouden tasapainotuksesta oli pudotettu.”
Tästä olen täysin samaa mieltä. Vasemmiston tulisi kuitenkin verouskovaisuuden lisäksi kehittää omaa vasemmistolaista pankkipoliittista mallia ja miettiä myös rahoitusta julkisena palveluna, sillä nykyinen kriisi osoittaa päivän selvästi, ettei nykyinen järjestelmä ole se kaikkein paras – päinvastoin emussa yhdistetään suurinpiirtein huonoimmat puolet monetaristeilta, itävallan ja chicagon koulukunnilta sekä muilta laissez fairen kannattajilta.
“Nykyjärjestelmässä talouden kasvu sinänsä ei kuitenkaan ole välttämättömyys, eikä talousjärjestelmän sisällä ole mitään pakkoa kasvuun.”
Tämä väite on ristiriidassa historian kanssa. Kapitalismi on nyt historiansa pahimmassa kriisissä ja kriisien aikana suurimmat iskut ottavat vastaan yhteiskunnan vähävaraisimmat ja työläiset (ruoan hinnan kallistuminen, asuntojen menettämiset, sosiaalipalveluiden leikkaukset, tukien vähenemiset, verotuksen korotus, työttömyyden kasvu…). Niin kauan kuin tämmöisiä degrowthiin viittaavia väitteitä esitetään, odotan perusteluita sille, miten nämä epäkohdat vältetään nykyisen systeemin puitteissa, sillä kapitalismissa pelkkä nollakasvukin kriisiyttää systeemin. Vai onko tarkoitus kehittää kokonaan uusi yhteiskuntamalli, joka toimii jotenkin oleellisesti eri tavoin kuin kapitalismi, jonka talouden, talouskasvun ja rahan todellisen suhteen pohjalta analyysianne esitätte?
Hei Antti ja kiva että saadaan vuoropuhelua!
Tarkoituksemme ei ollut väittää Vasemmistonuorten poliittisen ohjelman analyysia omaksesi, mutta samankaltaisuudet (vähintäänkin retoriset) veivät meidät viemään nämä analyysit yhteen.
Esimerkiksi: Miksi jatkuvasti toistelette että raha on velkaa. Miksi siitä, että raha on velkaa seuraa että se on poliittinen kysymys? Eikö raha itsessään olisi poliittinen kysymys? Miksi velka on poliittinen kysmyys?
Kansanpankki ajatus löytyy ainakin poliittisesta ohjelmasta ja sitä on myös vaadittu vasemmistoliiton puolella Arhinmäen suulla. Välillä retoriikka on liittynyt tähän teemaan ja kai joskus muuhun. Välillä ajatus on ollut tarjota korotonta tai vähäkorkoista luottoa kansalle ja välillä julkisille sektorille.
Pyrimme nostamaan funktionaalisen rahoituksen ongelmia – lyhyesti ja ehkä vähän auktoriteettivetoisesti aiheen hemmetinmoisen vaikeuden vuoksi. Keynesläisten ja austerity -tyyppien väännöt ovat aika tiukkoja ja kyseessä on kuitenkin aihepiiriin koko elämänsä uppoutuneita asiantuntijoita.
Luen itseni keynesläiseksi ja uskon, että julkisen sektorin valtavat leikkaukset eivät tee hyvää vaikkapa Kreikan maksukyvylle. Toisaalta minun on erittäin vaikea uskoa, että muun maailman kanssa vuorovaikuttava talous ihan oikeasti kestäisi pelkän rahan painamisen. Julkisen sektorin pitää jotenkin pitää toimintansa tehokkaana ja veroja voi korottaa, mutta maksaa pitää jollain aikavälillä. Sinällään tällaista tilannetta lähellä ei olla ja euroalueen rahapolitiikka on minustakin hirveän ongelmallista. Toisaalta en ole varma, olisiko ongelmaa, jos me vähän paremmin taloutta hoitaneet maat pystyisimme hyväksymään isot varallisuuden siirrot köyhempiin euromaihin. Poliittisesti tämä vaihtoehto tuntuu erittäin vaikealta.
Jos otsikossa sanotaan, että Vasemmistonuoret eivät tarjoa ratkaisuja ja analyysi perustuu vanun poliittisen ohjelman ja Paavo Arhinmäen lausuntojen retoriikan epäloogiseen kommentointiin niin kritiikki ei osu maaliinsa ja argumentaatio ontuu.
Jaan pitkälle käsityksenne keskuspankki- ja setelirahoituksen ongelmista, mutta poliittisessa ohjelmassa esitetty velkatalouden analyysi ei edes pyri tarjoamaan ratkaisuja eurokriisiin, toisin kuin Vasemmistonuorten kannanotto Euroopan institutionaalisen rakenteen uusimiseksi: http://www.vasemmistonuoret.fi/?/site/pankkituki/
Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteenne tästä konkreettisesta ratkaisusta, sillä tätä ideaa toistimme myös Li:n kanssa Vihreässä langassa.
Funktionaalisesta rahoituksesta on käynnissä parhaillaan väittely Eetu Virénin ja Jussi Ahokkaan välillä Revalvaatiossa, suosittelen tutustumaan: http://www.revalvaatio.org/wp/rahan-funktionaalisuus/
Vielä rahasta. Kaikki raha lasketaan liikkeelle velkana ja tämä tosiasia on hyvä pitää mielessä, koska käsittääkseni sitä ei ole monikaan sisäistänyt. Velka ja velkasuhteet ovat tärkeimpiä tekijöitä uusintaa luokkayhteiskunnan hierarkiat, missä yksityisillä pankeilla on erityisen vahva rooli, sillä ne vastaavat hyvin pitkälle velan luomisesta ja siten esimerkiksi myös kotitalouksien ylivelkaannuttamisesta. Pankkijärjestelmä on oikeistolaisten hallussa ja tätä vastaan vasemmiston pitäisi käydä kehittämällä vasemmistolaista pankkipolitiikkaa tässä historiallisessa tilanteessa, jossa nykyisen pankkijärjestelmän romahduksen estämiseksi on pumpattu tähän mennessä rahaa jo kolmanneksen edestä koko maailman bkt:stä.
Ei sovi toki unohtaa rahankaan poliittisuutta, koska rahan olemassa olo ylipäätään mahdollistaa tavaroiden, palveluiden ja työvoiman yhteismitallistamisen. Raha onkin porvariston tärkeimpiä luokkataisteluaseita ja pankkijärjestelmä tärkeimpiä luokkataisteluorganisaatioita, joilla hoitaa kriisejä ja pitää kapitalistinen yhteiskunta ylipäätään pystyssä. Kuten Marx on Pääoman kolmannessa osassa kirjoittanut:
“Kapitalistisen tuotannon perusta on se, että raha asettuu itsenäisenä arvon muotona tavaraa vastaan tai että vaihtoarvon täytyy säilyttää itsenäinen muoto rahassa. … Kireyden aikoina, jolloin luotto supistuu tai lakkaa kokonaan, raha astuu äkkiä absoluuttisesti kaikkia muita tavaroita vastaan ainoana maksuvälineenä ja arvon tosi olemassaolona. … Näin ollen tavaroiden arvo uhrataan, jotta voitaisiin turvata tämän arvon mielikuvituksellinen ja itsenäinen olemassaolo rahassa. … Niin kauan kuin työn yhteiskunnallinen luonne ilmenee tavaran rahamuotoisena olemassaolona ja näin ollen todellisen tuotannon ulkopuolella olevana oliona, eivät rahakriisit, todellisista kriiseistä riippumattomina tai niiden kärjistyminä, ole vältettävissä.” (Marx – Pääoma III, 511–512.)
Raha pyrkii siis välittämään arvoa ja esimerkiksi kriisien aikana raha käyttäytyy hyvin väkivaltaisesti suhteessa tavaroiden, palveluiden ja työvoiman todellisiin arvoihin. Tämänkaltainen rahan metafysiikka voi olla liian korkealentoista päivänpolitiikan kannalta, mutta hyvä näistäkin on vääntää.
“Raha pyrkii siis välittämään arvoa ja esimerkiksi kriisien aikana raha käyttäytyy hyvin väkivaltaisesti suhteessa tavaroiden, palveluiden ja työvoiman todellisiin arvoihin”
Mikä on tavaroiden, palveluiden ja työvoiman todellinen arvo?
Työarvoteorian mukaan työn arvo on työvoiman uusintamiseen tarvittavien välttämättömien elinhyödykkeiden yhteenlaskettu arvo (karkeasti ottaen esimerkiksi asumiskulut, ruoka, vaatteet ja muut kuukausittaiset välttämättömät kulut, työn arvoa on oikeastaan mahdoton mitata eksaktisti, mutta oletuksena on että palkka riittää työvoiman uusintamiseen, sillä muutoin työläistä ei enää huomenna olisi) ja tavaroiden arvo on taas niiden valmistamiseen käytettyjen tuotantovälineiden, raaka-aineiden ja työvoiman arvo + työprosessissa syntyneen lisäarvon yhteenlaskettu arvo.
Eli väkivalta tapahtuu siis tässä teoriassa suhteessa työn arvoon ja syntyneeseen lisäarvoon, kun raaka-aineisiin ja tuotantovälineisiin ei väkivalta tehoa. Työn arvoon kohdistuva väkivalta on työläiseltä pois ja lisäarvoon kohdistunut porvarilta.
Kuluneen taantuman aikana palkat kuitenkin Suomessa nousivat ja työttömyys pysyi vakiona. Kohdistuiko väkivalta siis työläiseen vai porvariin?
Touko, vedät hieman mutkia suoriksi, enkä täysin ymmärrä yleistyksiäsi, kriisit kyllä vaikuttavat tuotantovälineisiinkin, koska niiden arvon annetaan alentua ja tämä mahdollistaa niiden kasautumisen entistä harvempien käsiin. Finanssikriisin myötä keinottelu on siirtynyt esimerkiksi energiaan, mikä taas vaikuttaa raaka-aineiden hintoihin ylöpäin. Tämän teorian valossa ei nähdäkseni kannata peilata koko prosessia pelkkien “väkivallan”, “arvon” ja “lisäarvon” määreiden kautta vaan katsoa, mitä kriisin myötä yhteiskunnallisille tuotantosuhteille tapahtuu.
Maailman rikkaiden yhteenlasketun varallisuuden määrä on ainoastaan lisääntynyt samalla kun nälkää näkevien määrä on ylittänyt jälleen yli miljardin (viljalle keinottelu on pomminvarma bisnes) ja veronmaksajat laitetaan bailouttien maksumiehiksi. Tämän lisäksi Suomeenkin on vasta tällä hallituskaudella tulossa suuret määrät veronkorotuksia, kaikenlaisia leikkauksia esimerkiksi hyvinvointia tuottavista sosiaalipalveluista, minkä lisäksi työuria pidennetään ja työelämää kaikkien oikeistolaisten oppien mukaisesti joustavoitetaan. Kannattaa myös lukea tarkkaan hallitusohjelman kohta vuosittaisesta veronkorotusten ja leikkaustarpeiden arviosta. Lisää korotuksia ja leikkauksia tulee tasasuhteessa, mikäli alijäämä ei ole alle 1%. Tämän saavuttaminen tässä taloudellisessa konjunktuurissa on erittäin epätodennäköistä, varsinkin kun alijäämä on nyt 5,4%…
Kuluneen taantuman aikana palkat kuitenkin Suomessa nousivat ja työttömyys pysyi vakiona. Kohdistuiko väkivalta siis työläiseen vai porvariin?
Antti, lyhyt kommentti. Sanot koko ajan, että raha mukamas on velkaa, mutta et millään tavalla ole vieläkään perustellut väitettäsi.
Ja joo, näin vasemmistonuorena on kaikesta huolimatta sanottava, että tuo pätkä poliittisessa ohjelmassa on lähinnä nolo.