Sain jostain syystä päähäni leikkiä Google Mapsillä ja piirrellä erilaisia visualisointeja.
Tavoitteeni oli oikeastaan piirtää jonkinlainen visualisointi siitä, miten pitkä matka on mistäkin pisteestä on esimerkiksi Helsinkiin. Tämä osoittautui kuitenkin ainakin tällä erää mahdottomaksi, koska Google Mapsiä voi kutsua vain rajallisen määrän omalta koneelta ja Google Spreadsheetissäkin on jonkinlainen rajoite.
Päädyin korvikkeeksi piirtämään seuraavat kaaviot:
1)
Tässä kaaviossa nähdään Suomen 30 suurimman kaupungin etäisyys Helsingistä. X-akselilla on etäisyys linnuntietä (laskettu puhtaasti koordinaateista olettaen maapallo palloksi) ja Y-askelilla on etäisyys laskettuna Google Mapsin avulla. Pallojen koko on suhteessa kaungin väkimäärään. Google Mapsillä arvot ovat suurempia kuin X-akselin, mikä on luonnollista, koska linnuntie on lyhyin mahdollinen. Jos tie olisi suora olisivat X ja Y -arvot samat. Kaupungit näyttävät asettuvan samalle viivalle yllättävän hyvin.
2)
Tässä kaaviossa on esitetty Google Mapsin antaman etäisyyden suhde linnuntietä laskettuun etäisyyteen. Tulokset kertovat ehkä jostain.
Epäilen, ettei näistä kaavioista ole kellekään mitään suurempaa iloa, mutta en malta tunteja näiden kanssa puuhailtuani jättää julkaisemattakaan.