YLE:n Artikkeli kertoo, että Tuomioja haluaa bensan kortille. Tuomioja on oikealla asialla. Polttoaineen hinnan nostaminen on hyvä idea ja sitä paitsi esimerkiksi moni autoa omistamaton opiskelija voisi myydä bensakorttinsa eteenpäin ja saisi näin vähän ekstraa opintotuen oheen.
Tosin tämänkin järjestelmän voisi toteuttaa seuraavasti paljon paremmin:
- Nostettaisiin polttoaineveroa vaikkapa niin että valtion verotulot nousisivat vaikkapa miljardi euroa vuodessa.
- Kaikille kansalaisille maksettaisiin 200 euron “bensaveron palautus”, joka erehdyttävästi muistuttaa perustuloa, vaikka onkin toki liian pieni korvaamaan muuta sosiaaliturvaa.
Kuten huomaatte järjestelmä ei maksaisi keskimääräisesti autoa käyttävälle yhtään enempää kuin nykyinen tilanne ja tarjoaisi vähemmän autoileville selvää hyötyä. Sitä paitsi ei tarvitsisi alkaa miettiä, miten myydä bensakorttinsa.
Rahan arvoisten etujen antaminen tietyille ihmisille on minusta selvintä tehdä rahana eikä minään epämääräisenä bensalomakkeena. Rahaksi se muuntuisi kuitenkin lopulta. Sitä paitsi esittämääni järjestelmään olisi varsin helppo liittää esimerkiksi lisätuki joillekin maalla asuville ihmisille, jos se katsottaisiin oikeasti hyödylliseksi yhteiskunnan kannalta. Tällöin vain maksettaisiin 250 euroa maalaisille ja 150 euroa kaupunkilaisille. Jos tuo kuulostaa epäreilulta, on epäreiluus sentään selvää eikä piilotettua kuten monissa nykytuissa.
Lisäys 26.2.2008: Tosiaan Tuomioja väitti kommenttiaan ajatusleikiksi. Omani on toki myös ajatusleikki, mutta siitä saisi jalostamalla ihan hyvän suunnitelman autoilun vähentämiseksi reilusti.