Vaikuttavimmat meemit

Olen mietiskellyt tässä viime päivinä, mitkä voisivat olla historian merkittävimmät meemit. Meemihän on Richard Dawkinsin keksimä käsite kulttuurievoluution yksikölle. Geenit leviävät, lisääntyvät ja kuolevat biologisen evoluution myötä. Meemit leviävät, lisääntyvät ja kuolevat kulttuurisen evoluution myötä. Vaikkapa “Happy Birthday” -kappale tai ajatus sananvapaudesta ovat esimerkkejä hyvin laajalle levinneestä meemistä.

Ensimmäisenä minulle tulevat mieleen uskonnot, mutta oikeasti uskallan väittää, etteivät ne ole muuttaneet historian kulkua lähellekään niin paljoa kuin monet ihmiset uskovat. Ennen modernimpia uskontoja – paikallisten uskontejen aikaan – niiden rooli oli lähinnä elättää paikallinen papisto ja antaa hyvän syyn käydä rosvoamassa ja raiskaamassa naapuriheimo. Modernit uskonnot kuten kristinusko ja islam eivät lopulta eroa tästä kovinkaan paljoa. Aatteet ovat vain hieman laajalle levinneempiä, sillä ne eivät ole paikkoihin sidottuja. Toki uskonnot ovat aiheuttaneet kitkaa valtioiden välillä, mutta on tavattoman vaikea sanoa, olisiko tätä kitkaa ollut muuten.

Teknologia tarjoaa toki paljon meemejä, jotka ovat levinneet laajalle, mutta väittäisin, että tässä on ympäristön ja meemien kanssakäyminen niin vahvaa, että on paha puhua “puhtaista” meemeistä. Ajatellaanpa vaikkapa jousien leviämistä metsästäjä-keräilijöiden kulttuurien välillä. Leviäminen oli valtavan nopeaa ja syy on selvä: jousi oli tavattoman kätevä. Meemi ei levinnyt vain meemin takia vaan siksi, että se oli tavattoman tehokas. (En ole ihan varma, onko tätä erottelua mitenkään mahdollista täsmentää. Voisi yrittää palata tähän asiaan.) Tieteessä pätee sama asia kuin teknologiassa. Toki Newtonin teoriat levisivät valtavan nopeasti. Ne kun sattuivat olemaan niin tavattoman tarkkoja likiarvoja todellisuudelle.

Mielestäni ehkä parhaiten levinnyt meemi voisi olla orjuuden lopettaminen. Ajatus ihmisten luontaisesta vapaudesta on lopulta aika nuori keksintö ja toisaalta ajatus on kuitenkin yleisesti hyväksytty nykypäivänä.

Tämä tästä historian pohdiskelusta. Anteeksipyynnöt McNealeille, joiden kirja Verkottunut ihmiskunta on ollut innoittamassa tätä pohdintaa. Kirja on mainio lyhennelmä historiasta. Tiedon pakkaaminen pieneen tilaan on tavattoman hienoa ja kiinnostavaa.